lauantai 27. syyskuuta 2008

White rules ....but

kolmen viikon aikana olen oppinut järjettömän määrän asioita - osaa en varmasti vielä ole oikein oivaltanut sillä jopa logiikka on ajoittain ihan toisenlaista. Olen oppinut että valkoisilla on monessa asiassa etuajo-oikeus. En ole varma tuntuuko se aina hyvältä... Lentokentällä check-innissä valkoiset vedetään economy -jonosta business -jonoon vaikka lippu ei sinne oikeuttaisikaan. Valkoinen voi neuvotella menestyksekkäästi erilaisten vartijoiden kanssa siitä, onko nyt oikea mennä sisään vai ei. Lupa heltiää yleensä kun jaksaa jankuttaa ja jollei muu auta, niin suomea puhumalla voi väsyttää vartijat. Valkoinen voi odotuttaa autonkuljettajaansa vaikka koko päivän firman parkkipaikalla eikä siitä kuulemma tarvitse potea huonoa omaatuntoa - odottaminen on niiden duunia. Valkoiselle löytyy ravintolasta pöytä vaikka paikallisia parveilisi ovella. Piikaa tai siivoojaa pitää moittia ja torua jollei työ ole tehty madamen mielen mukaisesti: muuten henkilökunta alkaa kuulemma hyppiä nenille. Autonkuljettajan pitää illalla jättää auto valkoisen parkkipaikalle ja mennä kotiin bussilla, rikshalla tai mopolla jos sellaiseen on ollut varaa. Näin toimitaan vaikka valkoinen ei sitä autoa itse koskaan liikauttaisikaan.

Nämä "opit" ovat kyllä sotkeneet ajatusmaailmaani. Takkuisesta luonteestani huolimatta olen kuitenkin kiltti ihminen ja piian perässä kulkeminen ja ojentaminen huonosti siivotuista nurkista painaa minua. Yhtälailla huolehdin, että autonkuljettani tietää milloin hänellä on mahdollisuus ruokataukoon. - Eilen sain ensimmäisellä Chennain suomalaisten Finn-Friday -dinnerillä rautaista opastusta driverin suhteen: kilometrilukemat pitää ottaa ylös ja niistä bensaostoista pitää ylläpitää excel-taulukkoa ettei kuski ajele omiaan jos valkoinen pomo sattuu vaikka olemaan matkoilla. Pitää narista ylinopeuksista ja siitä, jos kuski autossa päikkäreitä ottaessaan on likaisilla jaloillaan sotkenut penkkejä... Arrghhh, kuinka paljon minun pitää kovettaa itseäni että kykenen tuohon...

Tuo "but" -osasto: yhtälailla olen näiden viikkojen aikana oppinut sen, että olen täkäläisten mielestä varmasti aika säälittävä olento. Täällä kukaan ei asu yksin. Naimisissakin olevat nuoret aikuiset ja ihan oikeatkin aikuiset asuvat suurtalouksissa vanhempiensa ja sisarustensa perheiden kanssa. - Sen lisäksi huushollissa asuu henkilökuntaa. Kukaan ei ole koskaan yksin. Tämän vuoksi päivisin tapahtuu paljon asioita joiden vuoksi kotona pitäisi olla joku: toimitetaan kaasupullo, tullaan korjaamaan vuotava hana, toimitetaan pesukone, noudetaan pyykkiä, toimitetaan vesisäiliö, tullaan asentamaan laajakaistaa. Olen saanut kymmenittäin puheluita, joissa tiedustellaan: "madame, are you at home, we are on our way there". Kello yksitoista aamulla vastaan, että olen kotona vasta klo 18 jälkeen. Kahden tunnin kuluttua saan samasta numerosta uuden toiveikkaan soiton: "madame, you at home now?" - Intialaisille ei kerta kaikkiaan mene kaaliin, että jollain ulkomaalaisraukalla ei ole ketään pitämässä hänestä huolta. Ja oikeassahan he siinä ovat, se on aika surullista...

Ei kommentteja: