Kuntosaleista ja liikunnasta

Tänään rundasin Chennain saleja. Etukäteen luetut esitteet lupasivat "world class services", "latest state-of-the-art equipment" - ja totuus oli ainakin eurooppalaisen silmiin ihan jotain muuta. Eniten saleilla oli raskasta rautaa ja toiseksi runsaasti cardio -laitteita eli juoksumattoja ja cross trainereita ja kuntopyöriä. Niiden taso oli parhaimmalla saleilla ihan hyvä. Yhdestä löytyi kovasti kaipaamani spinning, mutta laitteet olivat aika krouvit. Bollywood -tanssiryhmiäkin oli, mutta en usko ihan heti singahtavani sellaiselle. Joogatuntejakin löytyi ja niille pitäisi sitten vääntyä jo seiskaksi, tosin aamun spinning -tunnit alkavat jo kuudelta... Minähän nousen, kiitos kuuluisan naapurin koiran, mutta autonkuljettajaa käy sääliksi jos hänen pitää ensin suoriutua tänne puoli kuudeksi - autohan pysyy madamen talossa ja kuskit tulevat omin neuvoin mistä tulevat...

Mielestäni parhaimman kuntosalin vuosimaksu on 17 000 rupiaa eli noin 260 euroa, mikä intialaisittain on hurja hinta. Spinningistä ja joogasta maksetaan erikseen. -Ostin muutamia kuntoilu- ja terveyslehtiä: niissä suitsutetaan health&wellbeingiä, puhutaan liikunnan ja oikeanlaisen ravitsemuksen ja tiheiden ateriavälien merkityksestä. Viesti ja tarina on ihan sama kuin lännessä. Intiassa on perinteisesti hyväksytty ylipainoisuus (joka tietenkin kohdistuu keskiluokkaan ja siitä ylöspäin) mutta nyt suitsutetaan ulkonäön ja treenatun ulkomuodon puolesta. Lehdissä on ennen ja nyt -tarinoita jossa kerrotaan kuinka temppu tehtiin. - Lyhyen kokemukseni perusteella arvelen, että yksi ylipainoisuuden syy on arki- ja hyötyliikunnan puute. Täällä yksinkertaisesti ei kävellä: ulkona on kuumaa ja saasteista, jalkakäytäviä ei kaikinpaikoin ole ja niillä ei ole tilaa kävellä vaikka niitä olisikin. Kaikkialle mennään autolla, moottoripyörällä tai rikshalla. Polkupyöräilyä harjoittavat vain itsetuhoiset (ja varattomat). Kun tähän lisätään erittäin hiilihydraattipitoinen ruokavalio (paljon valkoista riisiä ja erilaisia vehnäleipiä joissa on joko rasvaa ja/tai sokeria) ja lisäksi kastikkeet, joissa on paljon gheetä eli kirkastettua voita ja usein kookosmaitoa. Kypsentämättömiä vihanneksia ei juuri harrasteta ja itsekin arvon niiden hygienisyyttä: ne pitäisi pestä vähintään suolavedessä mutta mieluummin huuhdella huolellisesti jodilla terästetyssä vedessä (eikä mieluusti kraanavedessä!) Kuidut jäävät täten vähälle. Hedelmät ovat toki yksi minullekin hyvin kelpaava elintarvikeryhmä: tosin nekin pitää pestä harjalla ennen kuin niitä alkaa kuoria koska myyntikioskeissa niissä pörrää kärpäsiä ja myyjien kädet ovat kauhistuttavan likaisia.... - Runsas eläinrasvojen käyttö on geneettisen taipumuksen lisäksi syy siihen, että vuoteen 2010 mennessä peräti 60 % maailman sydänsairaista on intialaisia. Luin eilen, että yksi iso sydänkuolleisuutta lisäävä riskitekijä on se, että Intiassa kestää keskimäärin 300 minuuttia (!) päästä sairaalaan siitä kun hätätila ilmenee!
Samaisessa artikkelissa väitettiin, että intialaisilla ja aasialaisilla yleensä on ahtaampi verisuonisto kuin eurooppalaisilla, mikä edistää suoniston nopeampaa tukkeutumista. Toki ymmärrän, että täältä katsottuna eurooppalaiset voivat vaikuttaa geneettisesti heterogeeniseltä ryhmältä - niinhän mekin puhumme intialaisista vaikka tähänkin maahan mahtuu kymmeniä rotuja, perustuslain mukaan yli 20 virallista kieltä ja Intian sisäisten kulttuurien ja tapojen kirjo on sama kuin matkalla Suomesta Maltalle!

Näillä puheilla: tänään käynnistän kuntosaliurani Alwarpetin Fitnessone -salilla! On myönnettävä että se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin sauvakävely kakkarannalla....