keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Hindujen jumalista ja jumalista yleensä

Viime viikkoina kaupungilla on ollut tavallista vilkkaampaa. Tämän tästä värikäs kulkue hidastaa liikennettä. Kärryissä kiskotaan värikästä isoa jumalhahmoa ja kärryjen rinnalla pinkoo miehiä - naisia ei jostain syystä näy- ja tanssii, rummuttaa ja kylvää kukkien terälehtiä tielle. Ilo on ilmeinen. Maanantaina Intiassa vietettiin Dussehra -juhlaa. Sitä edelsi kymmenen päivän jumalien palvonta ja kekkeröinti. Jokaiselle päivälle oli omat rituaalinsa ja uhrilahjansa. Pääasiassa palvottiin ja juhlittiin Durga -nimistä naispuolista rohkeaa taistelijajumalatarta. Festivaalin päätteeksi hän kukistaa keihäällä yksitoistapäisen paholaisen. Durgan kunniaksi, pahan kukistamiseksi joka paikassa vietettiin Durga -poojaa eli seremoniaa jossa rukoiltiin Durgaa varjelemaan pahalta. Durga -poojan aikana siunataan myös kaikki työkalut - työpaikoilla siunattiin tietokoneet, printterit ja puhelimet, kuntosalini poojassa siunattiin käsipainot, steppilauta ja hyppynarut, joogakoulun poojassa lausuttiin kauniita sanskriitinkielisiä kirjoituksia jotka kertovat joogan synnystä. Eilen illalla kuskini ilmoitti että auto pitää siunata: niinpä autokatoksessa suoritettiin pooja -seremonia jossa auto täplitettiin pyhällä tuhkalla, santelipuu- ja kurkumajauheella. Kookospähkinä sytytettiin palamaan ja sen kanssa kierrettiin autoa ja viimein kookospähkinä murskattiin maahan. Lisäksi nautittiin rasvaisia makeisia ja puhallettua riisiä. Madamekin tuli kotiin santelipuinen merkki kulmakarvojensa välissä...

Intian hindujen arkipäivään jumalien palvonta ja pooja -seremoniat kuuluvat hyvin luontevana osana ja pidän siitä kuinka luontevasti eriuskoiset otetaan mukaan. Hindulaisuus on enemmän kuin uskonto: se on elämäntapa ja sille on luonteenomaista erilaisuuden sietäminen ja kanssaeläminen erilaisten tapojan ja uskontojen kirjossa. Intian muslimit ja kristitytkin ovat suurimmalta osin käännynnäisiä eli hekin osallistuvat sydämensä kyllyydestä monesti hindulaisen jumalkalenterin tapahtumiin. Ihmiset pukeutuvat parhaisiinsa, jakavat yhdessä juhla-aterioita ja antavat toisilleen lahjoja. Iloista, värikästä, kaunista. Luterilaisen hartioita lysyyn painavaa synnintuntoa ei näy...

Hindujen pantheonissa on yli 330 miljoonaa jumalaa. Kukahan nekin on laskenut - sama kysymys mitä pohdin välillä keskusteltaessa Suomen järvien lukumäärästä... Hindujen jumalagalleria on valtava ja sille on tyypillistä että jumalat ottavat välillä eri hahmon ja heillä on sukupuoli, jonka senkin he voivat välillä toisessa ilmenemismuodossaan vaihtaa. Hindujen jumalkäsitys on hyvin erilainen kuin kristityillä: heille jumaluus ilmenee monenlaisessa hahmossa ja heidän jumalillaan on hyvin inhimillisiä piirteitä. Hindujen jumalat elävät tuhansissa hahmoissa, he ovat keskellämme ihmishahmossa, ihastuvat, vihastuvat, saavat lapsia ja taistelevat pahaa vastaan. Heihin on helppo samaistua ja silti he ovat rukousten ja palvonnan kohde. He ovat jumalia mutta he eivät ole Jumala: he edustavat niitä voimia joista elämä syntyy.

Tärkein jumalkolminaisuus on Brahma, Vishnu ja Shiva. Esikoinen on Brahma joka on kaiken tiedon ja viisauden lähde. Hän on siemen, hän on kaikkeuden luoja. Häntä ei palvota aktiivisesti, koska hän on jo tehtävänsä suorittanut. Vishnu, säilyttäjä ja vaalija on palvonnan kohde: hänen opetuslapsiaan ovat erityisesti ne jotka etsivät elämästä nautintoja ja iloja. Hän johdattaa ja pyrkii säilyttämään elämässä tasapainon. Shiva taas on tuhon jumala: tuhon kautta syntyy jälleensyntyminen. Shivan palvojia yhdistää usein kiinnostus kuolemaan ja muutokseen.

Brahma on luoja, Vishnu säilyttäjä ja Shiva tuhoaja; hindujen pyhä kolminaisuus. Jumaltenkin piireissä vahvat miehet tarvitsevat rinnalleen naisen ja niinpä naisenergiaa eli shaktia tarvitaan miesjumalten käyttövoimaksi. Naisenergia on hindulaisuudessa jumalaista alkuperää ja se on olennainen osa jumaluudesta: ilman sitä ei ole elämää. - Brahman puoliso Sarasvati edustaa maailman luomista, Vishnun puoliso Lakshmi edustaa kauneutta ja vaurautta ja Shivan puoliso Parvati on naisenergian shaktin äiti ja edustaa aikaa ja paikkaa.

Eri uskontojen luomiskertomukset ovat hämmästyttävän samankaltaisia: hindujen luoja Brahma syntyi kultaisesta munasta joka nousi alkumerestä. Kun muna halkesi, puolikkaista syntyi taivas ja maa joiden väliin syntyi sininen taivas. Luotuaan itsensä Brahma loi Sarasvatin, maan. Brahma ihastui Sarasvatin kauneuteen mutta Sarasvati pakeni luojansa kosiskelua ja päätti piiloutua tältä. Sarasvati muutti itsensä lehmän hahmoon mutta Brahmapa löysi hänensä ja muutti itsensä sonniksi. Näin syntyivät ensimmäiset vasikat ja Brahma ja Sarasvati jatkoivat luomistyötään muuttumalla aina uusiksi eläimiksi luoden koko eläinkunnan.

Erityisen suosittu jumala on elefanttipäinen Ganesha. Hän on myytin mukaan Shivan, vuorilla asuvan erakkojumalan ja Parvatin poika. Shiva ei lämmennyt Parvatin perheenperustamishaluille ja yhden version mukaan Parvati teki kylpiessään santelipuutahnasta lapsen joka heräsi henkiin Parvatin rinnoilla. Isä-Shiva oli tietämätön perheenlisäyksestä ja kiihtyi lapsen nähdessään niin että sivalsi tältä pään poikki. Murtunut Parvati vaati puolisoaan herättämään lapsen henkiin ja niinpä Shiva lähti etsimään uutta päätä. Ensimmäinen vastaantuleva olento oli elefantti, jolta Shiva nappasi uuden pään pojalleen. Pullea ja iloisen näköinen elefanttipäinen Ganesha on suosittu: sitä palvotaan käynnistäjänä ja uusien alkujen symbolina. - Minullakin on kotona kaunis pronssinen Ganesha: ostin sen kolme päivää Intiaan saapumiseni jälkeen kuultuani sen symbolisoivan uutta alkua. Mitä muuta Intiaan muutto minulle oli - ja kuinka monta uutta alkua vielä saankaan...

Kaupunkikuvaa täplittävät lukuisat temppelit värikkäine jumalankuvineen ja alan tottua siihen, että aikuiset ihmiset ihan vakavissaan vievät uuden polkupyöränsä temppeliin siunattaviksi. Se on ihan hyvä syy myöhästyä vaikka töistä. Pidän myös siitä lämmöstä ja luontevuudesta jolla intialaiset kertovat rukoilevansa sielusi puolesta - ei voi olla ihmiselle pahaksi että hänen puolestaa rukoilla vaikka elefantinkasvoista Ganeshaa...


"With compassion and devotion, Hindu gods serve mankind, breathing wisdom into every aspect of life. In the heavens and on the earth they wrestle with good and evil, creation and destruction, love and hate. They teach us lessons in both humility and bravery and through them we come ever closer to the divine." (source: Hindu Gods by Priya Hemenway)

lauantai 26. syyskuuta 2009

- An old Cherokee is teaching his grandson about life. "A fight is going on inside me", he said to the boy. "It is a terrible fight and it is between two wolves. One is evil - he is anger, envy, sorrow, regret, greed, arrogance, self-pity, guilt, resentment, inferiority, lies, false pride, superiority and ego. The other is good - he is joy, peace, love, hope, serenity, humility, kindness, benevolence, empathy, generosity, truth, compassion and faith." The grandson thought about it for a minute and then asked his grandfather: "Which wolf will win?" The old Cherokee replied: "The one I feed."

Intiaanitarina tuli vastaan lehdessä. Kaunis tarina. Opetus kristallinkirkas. Monen Intiaan muuttaneen länsimaalaisen tavoin vähintään alitajuisesti kuvittelin Intian ihan itsestään vaikuttavan henkisyyteeni ja ehkä jopa jalostavan minua ihmisenä. Olen nyt ollut täällä yhden vuoden kierron ja joudun kyllä kasvokkain oman pienuuteni kanssa. Intia on kohdellut minua hyvin ja tämä maa on kasvamassa iholleni. Ällisyttävän kirkkaat värit, makuhermoja kutkuttelevat mausteseosten tuoksut, valoisan ystävälliset hymyt - yhtäläilla ylilyövä hajujen ja löyhkän sinfonia, tienvarsien jätekasat ja slummilasten rapaiset naamat.

Yritän nähdä itseni tässä maisemassa - mutta peilejä onkin monia. Varakkaan vuokraemäntäni ja monen muun korkeakastisen ystäväni silmissä en varmaan ole suurempi kummajainen - heidän kanssaan elämäntapamme ja maailmankuvamme ovat suurissa linjoissa yhteneväisiä. Apulaiseni, autonkuljettajani ja kadulla temppelin uhrikukkia myyvän kukkanaisen silmissä olen eri planeetan olio - valkoinen (siis jo sen vuoksi korkea-arvoisempi), rikas toisen taivaankappaleen asukki. Minustakin heijastuu tänne monenlaisia kuvia.

Täällä olisi helposti paljon sellaista tekemistä jolla voisi ruokkia intiaanitarinan hyvää ja jaloa sutta. Olla nöyrä kaiken hyväosaisuutensa äärellä, kiitollinen tästä rikastuttavasta kokemuksesta, tuntea myötäelämistä niitä kohtaan jolla ei ole meidän mittapuullamme mitään. Olla avulias ja antelias. Hyväntekemisen helppous ehkä hämää. - Olenko oikeasti jalo ja antelias jos annan rahaa nuoren naisen kasvojen plastiikkakirurgiseen leikkaukseen: hänen appensa ja miehensä heittivät hänen kasvoilleen happoja liian pienien myötäjäisten vuoksi ja nyt tytön veli etsii varoja jotta sisko saisi uudet kasvot? Olenk0 oikeasti hyvä ja myötäelävä jos annan apulaiselle minulle turhia tavaroita joita myymällä hän yksinhuoltajaäitinä varmistaa voivansa kouluttaa kolme tytärtään?

Vai miksi minä äsken läksytin vihanneskojun vanhaa miestä, joka tarpeeni tunnistaen yritti myydä minulle jäävuorisalaattia? Minä narisin kerien kurjasta kunnosta piittaamatta siitä että englanninkielinen vuodatukseni meni tamilimieheltä suurin osin ohi. Yritin vielä tinkiä: en maksaisi isohkosta kerästä 80 senttiä koska salaatti oli niin nahistunutta ja ruskeiden viirujen täplittämää.... Miksi minun jalostumiseni on näin hidasta: enhän kuitenkaan haluaisi olla täällä siirtomaamadamen asenteella. Mikä minä olen opettamaan vihanneskojun vanhaa setää amerikansalaatin kuntonormeista - paremminkin minun pitäisi osata arvostaa sitä että on rohkeasti ottanut valikoimiinsa tuotteen jota ostaa katoavan pieni prosentti hänen asiakaskunnastaan.

Tänä iltana aion mennä intialaisten ystävien kanssa poojaan eli hindulaiseen "jumalanpalvelukseen". Nyt on menossa 10 päivän mittainen mittainen juhla-aika jolloin palvotaan ja rukoillaan monia eri jumalia ja liikennettä ruuhkauttavat kulkueet joissa jumalia kuskataan vaunuissa ja kukkien terälehtiä ripotellaan tielle - rummut soivat ja kulkueessa tanssitaan. Muistelen siellä cherokee-vanhuksen sanoja ja toivon hyvän suden pääsevän voitolle.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Karistin Intian tomut jaloistani

ja lähdin lomalle Malesiaan. Vajaan neljän tunnin lennon jälkeen saavuin Kuala Lumpuriin. Taksi paineli nelikaistaista moottoritietä keskustaa kohti: ällistelin hienoa tietä jollaista en ole Intiassa nähnyt. Malesiakin on monella mittarilla varmaankin kehitysmaa ja Kuala Lumpurissa asuva suomalainen ystävätär muistutti että ei pidä kuvitella koko Malesian samanlaista.

Kuala Lumpur häkellyttää erityisesti Intian jälkeen siisteydellään, länsimaisuudellaan ja modernilla arkkitehtuurillaan jota sävyttävät vanhat somat malaiji -rakennukset. Malesia on vahvasti muslimimaa ja kaupunkikuvassa kiinnittää huomiota täysin länsimaisesti pukeutuneisiin nuoriin tyttöihin joilla on muslimihuivi hiusten suojana. Tiukat farkut ja topit käyvät mutta hiukset pitää peittää... Kuala Lumpur on aasialainen sulatusuuni: alkuperäisten malaijien lisäksi siellä on iso intialaisväestö ja maahanmuuttajia monista Kaakkois-Aasian maista ja Kiinasta. Indonesia on rikkaiden malesialaisten "piikamaa": lähes kaikki kotiapulaiset ja lastenhoitajat ovat Indonesiasta ja matkani aikana lehdissä taitettiin peistä indonesialaisapulaisten minimipalkasta. Eräs kolumnisti syytti malesialaisia laiskoksi kun he eivät itse viitsi hoitaa lapsiaan ja siivota kotejaan - toisen mielestä hallitus on syypää kun Malesiassakaan perhe ei enää elä yhdellä palkalla ja naiset eivät pysty hoitamaan kotia ja uraa yhtäaikaisesti. - Pohdin kuinka ihmeessä me Suomessa oikein selviämme...

Kuala Lumpur ilahdutti siis Intiasta tulijaa: ruokakaupat olivat kerrassaan kadehdittavia kun niistä sai kaikenmaailman ruokatuotteita - tajusin taas kerran kuinka takapajuisia Intian ruokakaupat ovat tarjonnaltaan ja myös puhtaudeltaan. Kuala Lumpur on myös aika kallis kaupunki: hinnat ovat lähestulkoon eurooppalaisia ja muslimiaa on täräyttänyt myös alkoholiveron korkeaksi. - Ruokaelämykset olivat upeita: saatavilla on mitä vaan! Vierailuni sattui muslimien Ramadanin aikaan ja erään iltana kävimme tyypillisellä ramadan -ajan buffet-illallisella: muslimithan saavat paaston aikaan syödä vasta auringonlaskun jälkeen ja kyllä he söivätkin! Valtavassa ravintolassa oli kuusi isoa linjastoa josta saattoi valita: muslimit istuivat suurina pöytäkuntina ja mättivät uskomattomia määriä ruokia päivän paastottuaan. Hiukan jäin pohtimaan moisen paaston puhdistavaa merkitystä!

Kolmen KL:n päivän jälkeen rantauduin Pulau Tiomanin paratiisisaarelle jolla viikon ajan yritän irtautua työkiireistä. Aamulla joogaa ja uinti smaragdinvihreässä meressä. Golfia, snorklausta, altaalla lojumista, kiireettömyyttä, kirjoja. - Vaikka Intia on kasvanut minuun, niin on myönnettävä että hetkittäin sieltä on hyvä päästä pois: erityisesti nautin puhtaudesta, mahdollisuudesta kävellä ja ulkoilla. - Intialaista palvelua on tosin vaikea ylittää: Malesiassa joutuu itse kantamaan vesipullonsa kaupasta ja ravintolassa tarjoilijoita saa välillä oikein jahdata - vuodessa olen jo niin intialaisen ylitsevuotavaisen palvelukulttuurin hemmottelema että mikä tahansa sen alittava herättää huomiota. Hiukan jopa nieleskelin kun pienen kapisen kahvilan omistaja koulutti minua jääteen tilaamisessa, kun aloin valittaa saatuani eteeni kuuman teen jossa oli maitoa ja jääpaloja. Ihmettelin miksen saanut purkkijääteetä mutta sen saamiseksi olisi pitänyt osata tilata"ice LEMON tea" eika "ice tea" kuten minä typeryyksissäni olin tehnyt! Sain sitten purkkiteenkin mutta opettaminen ei jäänyt siihen: ukko laskutti minua molemmista!


Minulla on monta Kaakkois-Aasian maata matkustuslistalla: Malesia on nyt käyty ja hyväksi havaittu. Seuraavaksi varmaan Singapore ja sitten suuntaan Bhutaniin tai Vietnamiin. Neljän-viiden tunnin lento Chennaista mahdollistaa viikonloppureissailun ja antaa tervetulleen vaihtelun Intian ihmeellisyydelle. Kuitenkin lähden tiistaina ihan hyvillä mielin takaisin - kotiin Intiaan!