- An old Cherokee is teaching his grandson about life. "A fight is going on inside me", he said to the boy. "It is a terrible fight and it is between two wolves. One is evil - he is anger, envy, sorrow, regret, greed, arrogance, self-pity, guilt, resentment, inferiority, lies, false pride, superiority and ego. The other is good - he is joy, peace, love, hope, serenity, humility, kindness, benevolence, empathy, generosity, truth, compassion and faith." The grandson thought about it for a minute and then asked his grandfather: "Which wolf will win?" The old Cherokee replied: "The one I feed."

Intiaanitarina tuli vastaan lehdessä. Kaunis tarina. Opetus kristallinkirkas. Monen Intiaan muuttaneen länsimaalaisen tavoin vähintään alitajuisesti kuvittelin Intian ihan itsestään vaikuttavan henkisyyteeni ja ehkä jopa jalostavan minua ihmisenä. Olen nyt ollut täällä yhden vuoden kierron ja joudun kyllä kasvokkain oman pienuuteni kanssa. Intia on kohdellut minua hyvin ja tämä maa on kasvamassa iholleni. Ällisyttävän kirkkaat värit, makuhermoja kutkuttelevat mausteseosten tuoksut, valoisan ystävälliset hymyt - yhtäläilla ylilyövä hajujen ja löyhkän sinfonia, tienvarsien jätekasat ja slummilasten rapaiset naamat.

Yritän nähdä itseni tässä maisemassa - mutta peilejä onkin monia. Varakkaan vuokraemäntäni ja monen muun korkeakastisen ystäväni silmissä en varmaan ole suurempi kummajainen - heidän kanssaan elämäntapamme ja maailmankuvamme ovat suurissa linjoissa yhteneväisiä. Apulaiseni, autonkuljettajani ja kadulla temppelin uhrikukkia myyvän kukkanaisen silmissä olen eri planeetan olio - valkoinen (siis jo sen vuoksi korkea-arvoisempi), rikas toisen taivaankappaleen asukki. Minustakin heijastuu tänne monenlaisia kuvia.

Täällä olisi helposti paljon sellaista tekemistä jolla voisi ruokkia intiaanitarinan hyvää ja jaloa sutta. Olla nöyrä kaiken hyväosaisuutensa äärellä, kiitollinen tästä rikastuttavasta kokemuksesta, tuntea myötäelämistä niitä kohtaan jolla ei ole meidän mittapuullamme mitään. Olla avulias ja antelias. Hyväntekemisen helppous ehkä hämää. - Olenko oikeasti jalo ja antelias jos annan rahaa nuoren naisen kasvojen plastiikkakirurgiseen leikkaukseen: hänen appensa ja miehensä heittivät hänen kasvoilleen happoja liian pienien myötäjäisten vuoksi ja nyt tytön veli etsii varoja jotta sisko saisi uudet kasvot? Olenk0 oikeasti hyvä ja myötäelävä jos annan apulaiselle minulle turhia tavaroita joita myymällä hän yksinhuoltajaäitinä varmistaa voivansa kouluttaa kolme tytärtään?

Vai miksi minä äsken läksytin vihanneskojun vanhaa miestä, joka tarpeeni tunnistaen yritti myydä minulle jäävuorisalaattia? Minä narisin kerien kurjasta kunnosta piittaamatta siitä että englanninkielinen vuodatukseni meni tamilimieheltä suurin osin ohi. Yritin vielä tinkiä: en maksaisi isohkosta kerästä 80 senttiä koska salaatti oli niin nahistunutta ja ruskeiden viirujen täplittämää.... Miksi minun jalostumiseni on näin hidasta: enhän kuitenkaan haluaisi olla täällä siirtomaamadamen asenteella. Mikä minä olen opettamaan vihanneskojun vanhaa setää amerikansalaatin kuntonormeista - paremminkin minun pitäisi osata arvostaa sitä että on rohkeasti ottanut valikoimiinsa tuotteen jota ostaa katoavan pieni prosentti hänen asiakaskunnastaan.

Tänä iltana aion mennä intialaisten ystävien kanssa poojaan eli hindulaiseen "jumalanpalvelukseen". Nyt on menossa 10 päivän mittainen mittainen juhla-aika jolloin palvotaan ja rukoillaan monia eri jumalia ja liikennettä ruuhkauttavat kulkueet joissa jumalia kuskataan vaunuissa ja kukkien terälehtiä ripotellaan tielle - rummut soivat ja kulkueessa tanssitaan. Muistelen siellä cherokee-vanhuksen sanoja ja toivon hyvän suden pääsevän voitolle.