Ensimmäisen kerran

uupumus ja väsymys pyyhkäisivät ylitseni oikein kunnolla. Yllätin itseni parkumasta kurjuuttani ja riittämättömyyttäni. Itsesääli ja ikävä iskivät vyön alle. Olin venynyt aamulla paikallisen ulkomaalaisviraston arrogantin päällikön vastaanotolla - keskustelunaihe oli Suomen ja Intian verolaki ja sen soveltaminen. Minulta vaadittiin maahan rekisteröitymiseen 11 erilaista liitettä joista osa vaikutti lähinnä simputukselta. - Iltapäivällä toimistolta meni sähköt ja jo muutenkin tavattoman hitaat yhteydet katkesivat. Liian monta tekemätöntä asiaa jäi vaiheeseen. -Olin sopinut tapaamisen relocation agentin toimistolle, olin menossa reklamoimaan koska mielestäni en ollut saanut sovittua palvelua. Päällimmäisenä painoi siivoja/maid -asia: olen asunut jo 10 päivää kodissani ja pölyä ja likaa ja tahroja on joka paikassa. Piian eli maidin kyllä löytää eikä kuukausihinta päätä huimaa: 60 euroa 6 pv/vkossa. Repesin siinä vaiheessa, kun minulle kerrottiin, että piialle ei todella pidä ensimmäiseen kuukauteen antaa avainta koska lopullinen luotettavuus pitää testata ja että minun työnantajana pitäisi olla pari ensimmäistä viikkoa paikalla ohjaamassa ja valvomassa työn jälkeä. - Jälleen kerran totesin: minun pitäisi olla mies ja minulla pitäisi olla vaimo, joka valvoisi henkilökuntaa.... Asia jäi vielä auki koska pitää jaagata joku joka pystyy tulemaan jo puoli kahdeksalta että voin päästää hänet sisään. Ratkaisematta on vielä se, löytyykö joku naapuri joka sitten sulkee avaimella oven hänen jälkeensä, koska minä en millään voi sitoutua olemaan tiettyyn kellonlyömään kotona. Lisäksi sain tiukat ohjeet lukita kaikki arvokas kaappeihin - jokaiseen komeroon on tosiaan oma avain, jopa jääkaapissa on lukko ja avain ettei henkilökunta pääse konfiskoimaan ruokaa... Kun kaikki tämä monimutkaisuus vyöryi ylitseni, aloin itkeä eikä siitä meinannut tulla loppua. - Kaksi viikkoa on takana Incredible Intiaa ja tänä iltana olisin antanut taivasosuuteni jos olisin voinut siirtää itseni Suomeen. En olisi sanallakaan valittanut pimeästä enkä koleasta enkä yhtikäs mistään. Mutta eipä auta kuin siteerata Tuulen viemää -elokuvan Scarlettia joka palaneen Taran raunioilla pui nyrkkiä kohti taivasta ja lausui: "after all, tomorrow is another day". Iltarukoukseeni liitän vienon toiveen, että naapurin typerä rakki nukkuisi pommiin eikä herättäisi minua 5:45....