Täällä varmaan käy samoin kuin aikanaan Italiassa: alan huutaa. Ympärillä on koko ajan melua: liikenne pauhaa ja jyrisee, torvia soitetaan jatkuvasta - lukeehan pakujen ja riksojen perälaudassa aina kehottavasti "Horn Please". Tamilit puhuvat oudon kuuloista kieltään valtavalla nopeudella: puolikuuden aikaan eilen aamulla taloni ohi kulki banaaninmyyjä, joka kärryjään työntäessään ulvahteli myyntipuheitaan. Se innosti naapuritalon vahtikoiraa joka aloitti oman aamupalveluksensa... Mukana tuoduilla korvatulpilla on siis käyttöä.
Hajut ovat oma luokkansa. Intialla on oma ominaistuoksunsa. En taida edes haluta tietää mistä kaikesta se koostuu. Tänään vietin kolme tuntia Chennain lentokentällä tullauttamassa Suomesta saapuvia tavaroitani. Haju odotusaulassa oli ihan omaa luokkaansa ja madame sitkeästi seisoi kullanhohtoisissa slingareissaaan - kas kun tekstiilipäällysteiset tuolit eivät visuaaliselta ja hajulliselta ominaisuudeltaan houkutelleet istumaan..
Kaikesta tästä seuraa ainakin se, että parfyyminkäyttö tuntuu jotakuinkin turhalta. Ei Calvin Klein koskaan pysty läpäisemään pienoisen parfyymisuihkauksen voimalla tätä Intian hajumuuria!
Kohta lähden kotiin: jälleen kerran odottamaan tuleeko joku luvatuista palveluntarjoajista. Kaasumies ei tullut eilen koska hänen vaimonsa oli synnyttänyt. Toki varpajaiset aina yhden länsimaalaisen madamen kaasuntarpeen hakkaa. Internet -mies oli tainnut unohtaa... Kun nyt edes toisivat vaatteeni ja astiani, niin saisin alkaa tehdä kodista kotia: saada tuttuja tavaroita ympärilleni. Illalla taidan soittaa mukavien saksalaisnaapurien ovikelloa ja pyytää kanssani jakamaan Moet & Shandon -puolia. Tunnen monin tavoin ansainneeni että kuulisin viikon luontoäänen korkin mossahtaessa auki=)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti