Neljän kuukauden oppimäärä

Syyskuun 6. päivä laskeuduin Chennain lentokentälle varsin sekavin tuntein. Toisaalta olin halunnut muutosta elämääni mutta hektisen Suomen -kodin purkamis- ja ystävienhyvästelyprosessin jälkeen mietin olinko ihan näin suurta muutosta kuitenkaan havitellut...

Vuosi on vaihtunut ja neljä kuukautta Intiaa on takana. Jaksoa rikkovat kaksi Suomen -matkaa. Olen enimmäkseen viihtynyt enkä kertaakaan ole oikeasti katunut. Tajuan kuitenkin nyt että olen vasta hyvin alussa tällä matkalla. - Olen lukenut paljon, tavannut lukemattomia ihmisiä ja opetellut ymmärtämään erilaisia aksentteja mutta silti tiedän ja osaan vain murusen.

Intia on kuin sipuli - aina löytyy uusi kerros ja välillä taatusti itkettää! Intialla on niin tuhannen monet kasvot: mitä täällä ei ole, sitä ei tarvita - hyvässä eikä pahassa. Maailman Fortune -listalla sadan rikkaimman joukossa lienee yli 40 intialaista. Toisaalta maailman köyhistä asuu 33 prosenttia Intiassa. Eikä kai saisi puhua Intiasta ja intialaisista - 23 perustuslain tunnustamaa virallista kieltä, parikymmentä osavaltiota, lukuisia rotuja, kasteja, uskontoja, sosioekonomisia ryhmiä.

Olen oppinut että jossain vaiheessa pitää alkaa luottaa. Muutoin kyttäysmentaliteetti jää päälle ja tulee vainoharhaiseksi. Aikani kyttäsin, pölliikö piika pyykkipulveria. Meinasin alkaa merkata juomavesisäiliöön viivoja epäillessäni että samainen mimmi kantaa pullolla vettä kotiinsa. Otin ylös joka tankkauksen jälkeen auton kilometrilukemat - olihan minua varoitettu että jokainen intialainen kuski pöllii työnantajan ostamia polttoaineita. - Kyttääminen ja valvontatoimi ovat uuvuttavia. Siksi olen päättänyt jollen ihan lopettaa niin ainakin vähentää. Intia vie monella lailla voimia eli on opeteltava keskittymään olennaiseen. Toisaalta Intiassa tulee hemmotelluksi: piika siivoaa jäljet, tiskaa, pyykkää, silittää, moppaa, sijaa vuoteet, vaihtaa lakanat, vie roskat, putsaa keittiön kaapit, pesee jääkaapin, pilkkoo hedelmät. Kosmetologi viilaa kynnet, poistaa lakan, tasaa kynsinauhat, lakkaa ja puunaa, hioo jalkojen kovettumat, hieroo, rasvaa, leikkaa varpaankynnet. Autonkuljettaja kantaa juomaveden sisään, hakee vaatteet pesulasta, korjauttaa madamen kengät, hakee puuttuvan kaapelin ja tilaa lehden tamilinkieliseltä asiamieheltä, huollattaa auton, pesee sen ja ajaakin....

Mitä minä valkoinen nainen sitten teen? Pyöritän toimistoa, opettelen olemaan johtaja ihmisille ja asioille, myyn Intiaa asiakkaille. Minun pitäisi osata tehdä tilaa muullekin: jooga on yhä aloittamatta, tamilin opiskelu on aloittamatta, intialaisen keittotaidon kurssi on samoin aloittamatta. Vaikken uuden vuoden lupauksia yleensä teekään, lupaan ottaa itselleni enemmän aikaa saadakseni tästä uskomattomasta maasta enemmän irti. Henkistä pääomaa, sisältäpäin elettyä Intiaa. Ja näihin ihaniin, positiivisen uteliaisiin ja avuliaisin intialaisiin haluan tutustua enemmän: täällä on sen puoleen helppo olla ulkomaalainen että tulija otetaan hyvin ennakkoluulottomasti vastaan. Ambika, Rekha, Sree, Lakshmi, Sarla, Ranjana, Joshua, Sudipto, Bindu, Anupama, Chandrika, Ashoka, Sai - alkua minun intialaiselle verkostolleni!