Naisen elämää 2009

Minä itsellinen nainen. Pitänyt elämänvaiheissa oman pääni. Joskus liiankin jääräpäisesti. Välillä antanut elämän viedä. Ottanut riskejä ja lentänyt kontalleni iskun tultua kohdalle. Aina silti noussut. Hapuillen mutta noussut kuitenkin. - Me "valkoiset" naiset pidämme helposti itseämme etuoikeutettuina: meillä on oma luottokortti, voimme mennä baariin tyttöjen kanssa, valita puolisomme, värjäyttää hiuksemme kirkuvanpunaisiksi, kuljeskella uikkareissa julkisesti. Me myös siivoamme kotimme, tapetoimme seinämme, huollamme vaatteemme, pesemme ja huollatamme automme, vaihdamme lamppumme ja viritämme teeveeseen kanavat.

Elämä Intiassa auttaa jäsentämään elämää ja naisenelämää eri tavoin kuin elämä Suomessa. Intialainen nainen, työuraakin tekevä, on monella lailla erilainen kuin me länsimaiset siskot. Hän ei siivoa kotiaan, laita läheskään aina aterioitaan, ei huolla itse vaatteitaan eikä hoida kodin pikkuremontteja. Hänellä on apulainen, kokki, autonkuljettajakin kenties. Hänen ei tarvitse tehdä kahta työpäivää. Hän ei myöskään käy tyttöjen kanssa baarissa koska hänellä on suuri perhe jonka ympärillä hänen elämänsä pyörii. Hän ei yleensä harrasta koska hänen perheensä tarvitsee hänen läsnäoloaan. - Mutta intialainenkin keskiluokkainen nainen elää suurta murrosta: media ja elokuvat tuovat viestejä länsimaisista naisista jotka eivät enää sitoudu suureen, laajennettuun perheeseen. Intian nainen elää valtavassa muutoksessa, joka tosin ei vielä kosketa välittömästi kuin pientä osaa tämän maan sadoista miljoonista naisista. - Silti ällistyin, kun aamun lehti kertoi kuinka naapurivaltiossa Karnatakassa äärihindut olivat tehneet lauantaina iskun mangalorelaiseen pubiin yrittäen poistaa sieltä naiset, jotka järjestön mukaan rapauttavat Intian moraalia ja vetävät intialaisen naisen kunnian lokaan menemällä baariin ja nauttimalla alkoholia. Pubissa oli syntynyt käsirysy, kun baarissa olleet miehet olivat puuttuneet tilanteeseen ja estäneet äärijärjestön moraalinvartijoita raahaamasta naisia ulos.
Äärijärjestön jäsenet joutuvat vastaamaan lain eteen tekosestaan, mutta ryhmän nokkamies ilmoitti ettei kadu tekoa, koska jonkun on puolustettava Intian perusarvoja. Intian tasa-arvoasioista vastaava ministeri (nainen) puolestaan ilmaisi pöyristyksensä moisesta Intian "talebanisoimisyrityksestä"!

Intian köyhät ja kouluttamattomat naiset elävät toisessa maailmassa. Intian naisista vain noin puolet osaa lukea. He eivät eivät osaa eivätkä pysty nostamaan itseään monikasvoisesta kurjuudesta. - Päivittäin voi lukea lehdestä, kuinka miestensä pieksemät ja kaltoinkohtelemat naiset hirttävät itsensä epätoivossaan salwar kameez -housupuvun pitkään huiviin, dupattaan. Osa heistä valelee itsensä kerosiinilla ja tuikkaa tuleen. Osan heistä valelee kerosiinilla alkoholisoitunut puoliso joka epäilee vaimoaan uskottomuudesta. Osa hestä saa yhä vuonna 2009 syövyttävää happoa kasvoilleen jos miehen suvun mielestä naisesta on maksettu liian vaatimattomat myötäjäiset tai jos vaimo alkaa ilmaista liikaa omaa tahtoaan. Hapolla syövytetty nainen on "pilaantunut kauppatavara" - "damaged goods" - jonka voi palauttaa vanhempien kotiin armeliaisuuden varaan. - Kurjuudella ja kärsimyksellä on Intiassakin liian usein naisen ja lapsen kasvot. Lehtien tarinat ja kadunvarsilla nähdyt naiset jotka iltahämärässä käpertyvät nukkumaan jalkakäytävälle tai sepelikasaan ovat saaneet minut pohtimaan kuinka voisin auttaa. Minun apuni olisi pisara kurjuuden meressä mutta jollekin se voisi olla merkityksellinen. Yritän luvata itselleni, että otan selvää ihan oikeasti kuinka voisin omasta yltäkylläisyydestäni antaa niille, joilla ei ole mitään. Ehkäpä löydän hylättyjen tyttöjen orpokodin tai varattomia tyttöjä kouluttavan kansalaisjärjestön jonka toimintaa voisin tukea ja ehkäpä tehdä vapaaehtoistyötäkin pienimuotoisesti. - On niin helppo piiloutua kiireen taakse, on niin helppo sanoa ettei tiedä miten auttaisi, on niin helppo ajatella ettei pieni auttaminen poista maailman eikä naisten kurjuutta. Mutta yksikin hymy kaukaisen sisaren kasvoilla, yksikin kouluun päässyt pieni tyttö, yksikin elämänsä takaisin saanut hylätty orpo tyttövauva - sen pitäisi koskettaa kaltaistani naista jonka kaapeissa on liian monta käsilaukkua, liian monta kenkäparia, liian monta merkkituotetta. Toivon että Intia auttaa minua löytämään itsestäni ihmisten hoivaajan - että oppisin enemmän kääntämään katseeni itsestäni poispäin.