lauantai 25. lokakuuta 2008

"Sorry ma'am, 2 minutes ma'am, okei-okei-okei ma'am"...

Intialainen aikakäsite on erilainen. Senhän kaikki kulttuurieroluennoilla käyneet tietävät. - Ymmärrän, että maassa jossa iso osa väestöä uskoo jälleensyntymiseen, aika on ihan toisenlainen asia kuin lännessä, jossa aika on tapana pilkkoa hyvin pieniin yksiköihin tästä hetkestä eteenpäin. Eräs kollegani sanoi laittamattomasti: Jumala antoi valkoiselle miehelle kellon ja afrikkalaiselle ajan". Tuota voi hyvin soveltaa Intiaankin. Enkä ole enää ihan varma, kummalla kävi parempi tuuri Jumalan lahjojenannossa: länsimaisella vai afrikkalaisella...

Äsken soitin verhokauppaan: pojan oli pitänyt tulla 11-12 välillä tuomaan tilaamani verhot. Soitin puoli kahden aikaan ja kuulin, että hän on lähdössä "in two minutes". Ihan toinen asia on koska hän lähtisi ja vielä kolmas asia, koska hän olisi perillä. - Samaa käsitettä käyttää autonkuljettaja Raju; soitan hänelle ja joka kertoo hän olevansa paikalla "in two minutes". Itseasiassa olen alkanut pitää kahden minuutin meiningistä niin, että käytän sitä jo itsekin. Se antaa sopivan toleranssin päivään!

Palavereiden sopiminen intialaisten kanssa on jännittävää. Joko toimistolle marssitaan sisään ja halutaan tavata heti - pätkääkään välittämättä siitä onko jotain ehkä kesken. Sitä ei itse asiassa edes kysytä, että onko tulija mahdollisesti keskeyttämässä jotakin. Kun olet fyysisesti paikalla, olet siinä. - Puhelimitse lähestyjät yleensä ehdottavat myös tulevansa saman tein. Yritän epätoivoisesti selittää että olen nyt tekemässä jotain ihan muuta mutta voisiko tavata vaikka ensi tiistaina klo 9. Se menee intialaisen aikakäsityksen yli, vastaus on joko hämmentynyt "can I maybe come later today" tai sitten saan epämääräisen lupauksen soitosta tulevana tiistaina. Täsmälliseen kellonlyömään joskus tulevaisuudessa toivottu palaveri ei ole Intiaa.

"Morning" ja "after lunch" ovat myös hyvin erilaisia kuin Suomessa. Intiassa toisaalta kuntosalien jumpat ja joogat alkavat arkiaamuisin kello 6. Toimistoon väki valuu 10.30 ja 11 välillä. Olen yrittänyt hahmotta, mitä tuossa välissä tapahtuu - ilmeisesti syödään lämmin aamiainen kastikkeineen ja mahdollisesti käydään temppelissä ja lähetetään lapset kouluun. - Verhot toimittanut poika lupasi tulla uudestaan huomenna "first thing in the morning" ja kun kysyin kellonaikaa, niin sain vastauksen "at eleven". (verhot olivat kauniit mutta 7 cm liian lyhyet - ehkäpä olen liian joustamaton kun vaadin pidentämistä...)

"After lunch" on Intiassa aikaisintaan klo 15. Ehdottomasti sekin on aikaa lounaan jälkeen, mutta intialaisen ja suomalaisen kalenterinhallinnan erilaisuus tuo helposti mukanaan varsin pirstaleisen päivän. Itse olen toimistolla yleensä 8.15 ja ensimmäisen intialaisen voi tavata klo 10.30. - Oma aikakäsitys muuttuu täällä taatusti ja kärsivällisyyskin voi kasvaa. Tosin eilen myönnän kiroilleeni kuin satama-ahtaaja, kun kotiinpaluu töistä vei normaalin 30 minuutin asemesta 2,5 tuntia. Iltapäivällä monsuunikuuro kesti kaksi tuntia eikä Chennain viemäriverkosto kestä moista tukkeutumatta. Lisäksi eilen kaupungin pääväylille järjestettiin valtaisa tamilien "human chain" jolla tuettiin Sri Lankan tamilisissejä. Tuo liikehdintä yhdistettynä rankkaan sateeseen puuroutti liikenteen ihan käsittämättömästi. -

Minä pääsin kotiin 19.30 ja tunsin kyllä pienoisen piston, kun kuskini totesti hilpeästi, että hän on varmaan tällä meiningillä puolilta öin kotona kun bussi varmaan jumii. Ja aamulla avulias Raju-kuski oli oven takana jo ennen yhdeksää auttamassa minua purkamaan loppuja huonekaluja, joita ostin pois muuttavalta suomalaisperheeltä. - Oli aikakäsitys mikä vaan, Intiassa on paljon sydämellisyyttä ja avuliaisuutta josta minulla on oppimista. Olisiko se yksi läksy täällä opittavaksi?

Ei kommentteja: