Olen hämmentynyt. Kotikasvatus vaatisi olemaan kohtelias ja huomaavainen. Intiassa se pitäisi unohtaa. Ainakin silloin kun on kyse minua alempiarvoisista ihmisistä. Kauhea sana tuo "alempiarvoinen". Täällä eriarvoisuus on niin normaalia ja syväänjuurtunutta että tuota sanaa käytetään jatkuvasti. Ihan niin kuin minä olen "white". Se ei taida olla kirosana. Enemmän kai toteamus. Itse sanon "European" tai "expat". En osaa sanoa että "näin valkoisena ihmisenä"...
On jotenkin vaikea tottua henkilökuntaan. Minulla käy kuutena päivänä viikossa siivoamassa vanhahko tamilinainen, joka on ollut talon omistavan perheen palveluksessa 40 vuotta. Hänelle sopi tulla osa-aikaiseksi minulle siivoamaan - rahallehan täällä ollaan ahneita. Ohjeistin häntä vuokraemäntäni serkun avustuksella ja yritin demonstroida kuinka suomalainen sinipiika toimii ja esitellä mikrokuituliinan lisäarvoa. - Päivän hän taisteli välineideni kanssa, sai jopa sinipiiasta pari osaa irti ja ilmoitti tulkin kautta ostavansa lankamopin. Valkoinen hävisi... Oli sovittu, että jos siivous ei kaikilta osin kelpaa, niin alkaisin opastaa häntä kädestä pitäen. Yritin, mutta olin jotenkin nöyryytetty kun yritin ohjeistaa wc-istuimen renkaan puhdistusta. Yhtälailla yritin ilmaista, että jääkaapin päältä pitää pyyhkiä ilmastointilaitteen sinne ravistamat pölyt. Tamilinainen osoitti itseään ja sanoi "short". No onhan hän minua ehkä rintaan asti. Yritin osoittaa alumiinitikkaita. Hän osoitti maahan saakka ulottuvaa sariaan ja virnisti - minusta hiukan häijysti. Valkoinen hävisi... pyyhkiköön pitempänä omat pölynsä! Eli yritin kyllä pantomiimin keinoin käskeä ja antaa ohjeita, mutta hävisin armottomasti. - Säilytä siinä uskottavuutesi kun pitäisi pystyä olemaan luja ja komentaa mutta kompastut toisen lyhyyteen ja sariin siivousasuna....
Autokuskin kanssa sama juttu. Sain eilen oivallisia ja jämäköitä ohjeita täällä puoli vuotta asuneelta suomalaiselta Sarilta. Hän sanoi, että sinä et koskaan odota kuskia. Kuski odottaa aina sinua. Ja kuski odottaa niin kauan kuin madame saapuu. Ei hänelle tarvitse ilmoittaa. Sari sanoi, että mieti miten meidänkin kuskit voi paukutella henkseleitä kun ne saavat istua isossa ilmastoidussa autossa ja niiden kaverit raataa raksalla. Että miten helppo ja tavoittelemisen arvoinen elämä niillä on täkäläisittäin. - Minä en vielä kuukauden kokemuksella osaa ajatella noin. - Huomaan nyt jo tehneeni kuskin kanssa virheitä: olen avannut itse oven ja lähtenyt ulos. Raju virhe: kuski oppii että valkoinen nainen tekee itse ja hän voi istua takamuksellaan. - Sari opetti myös, että kuskia ei pyydetä kauniisti hakemaan vaatetta pesulasta vaan hänelle annetaan täsmälliset ohjeet eikä pidä hymyillä. Kuskilla menee kuulemma biorytmit sekaisin, jos valkoinen on ystävällinen ja alkaa kaveerata. - Hyviä ja varmasti valideja ohjeita. Kai ne pitää opetella että säilyttää uskottavuutensa. Mutta yllättävän vaikeaa se on. Ja sekin on vaikeaa, että koen jotenkin menettäneeni autonomiani kun pitää koko ajan ohjeistaa ja säätää ohjelmaa ja mihin milloinkin ollaan menossa. Olen jopa huolissani, että milloin kuski ehtii syödä - ja pahus vieköön itsellä meni tämäkin päivä ilman lounasta.... Ehkä yksi läksy tänne Intiaan on se, että minun on opeteltava pois ylihuolehtimisesta. Opittava huolehtimaan ensisijaisesti itsestäni - olemaan itselleni armollinen. Täällä korostuu rajusti yksinäisyys ja oma kyky selviytyä siitä. Se korostuu erityisen vahvasti maassa, jossa kukaan ei ole yksin. Paitsi se valkoinen ihminen jonka pitäisi osata komentaa ja näyttää intialaiselle paikka...
lauantai 4. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti