Seison lasitetulla parvekkeella ja vedän keuhkoihini raikasta pakkasilmaa varhain hämärtyvässä marraskuun lopun päivässä. Varpaita palelee mutta se ei haittaa. Itse asiassa paleleminen tuntuu hyvältä. Kai minun ihollani ja kropassani on enemmän palelemisen kuin hikoilun muistijälkiä. - Olen Suomessa käymässä, lähes kolme kuukautta Intiaan muuton jälkeen. Lumipyräkkä ja hämäryys tuntuvat turvallisilta ja tutuilta - kaamoksen huppu ylläni antaa suojaa. Öisin nukun levottomasti, tunteet mellastavat sisimmässäni. Tuntuu niin tutulta ja kotoisalta, vaivattomalta. Prismassa haahuilen innoissani leveitä käytäviä ja haalin herkkuja: rahkaa, vadelmia, mustikoita, ruisleipää, kalkkunaleikettä, mehukeittoa. - Nautin Mäkelänrinteen vesijuoksusta: puhtaista pesutiloista ja tilasta. Kuikin työpaikan Sodexhossa kattiloihin: olisiko kaalikääryleitä?
Istun iltaa ystävien kanssa, kerron moneen kertaan samoja elämyksiä ja fiiliksiä elämästäni "toisella planeetalla" ja yritän muistaa kysyä mitä toisille kuuluu. Elämä ja koti Chennaissa tuntuvat kaukaisilta ja Suomessa tuntuu hiukan kummalliselta ajella lähellä Helsingin -kotia mutta olla menemättä sinne: siellä asuvat nyt ihan muut ihmiset. - Uskon että on ollut ihan viisas päätös tulla tänne vasta näin monen kuukauden jälkeen, että hiukan ehdin jo asettua Intiaan. Nytkin veikkaan, että ensi viikolla ei ole ihan helppo nousta Delhin koneeseen... Intiassa on hyvä olla ja olen alkanut löytää sielläkin omaa tilaani, mutta Suomeen on niin paljon säikeitä jotka sitovat minut tänne.
Eilen katselin Mamma Rosan ikkunapöydästä lumista Töölöntoria: se oli kaunis kaikessa tummuudessaan, kaipa se on osa minun sielunmaisemaani. Ystävien ja siskon ja Suomen kollegoiden tapaaminen on ollut tärkeää: minulla on ihmisiä jotka välittävät. Mutta uskonpa, että kun aikanaan tulee aika jättää Intia, sinnekin jää paljon kiinnikkeitä. Nyt vasta haen paikkaani siellä - ja se prosessi kestänee vielä hyvän tovin. Tuntuu hyvältä hakea siihen(kin) voimia tältä kaamosmatkalta jossa jo tuoksuu pipari ja glögi!
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
torstai 20. marraskuuta 2008
Mustanaamion mailla
Tehdessäni lähtöä Intiaan sain monelta suomalaiselta mieheltä kommentin Bengalin lahden mainitessani, että kas vain, olet lähdössä Mustanaamion maille. Toki Mustanaamio on tuttu - niitä sarjakuvia luettiin lapsuuden kesinä Pylkönmäellä erityisesti sadepäivinä. Olihan isä-Unto pikkupoikana veljensä Hannun kanssa ansiokkaasti leikannut niitä Keski-Suomalaisesta ja koonnut ihan sarjakuvakirjoiksi.
Tarkempi tutustuminen Intian maantieteeseen tuotti tarkennuksen: Mustanaamio asui Bengalissa (joka sekin toki on Bengalin lahden rannalla). Viikko sitten lähdin Bengaliin ja tarkemmin sanoen Kolkataan, jota kutsuttiin aiemmin Kalkutaksi. Kolkatassa järjestettiin meidän Intian tiimin yhteinen aluekokous ja olimme menossa tutustumaan valtioon, jossa meillä ei ole ollut systemaattisia operaatioita aiemmin.
Kolkatalla on maine, että se on Intian kaaottisin kaupunki. Olimme kollegoiden kanssa äärimmäisen ihastuneita Kolkataan: toki siellä oli paljon liikennettä, mutta kaoottiselta se ei vaikuttanut. Kaupungissa oli paljon vihreää ja maisema oli vehmasta. Tietenkin painelimme katsomaan hindujen pyhää virtaa Gangesia, joka ei totta vie houkutellut pulahtamaan, vaikka pulahtaminen ilmeisesti olisi taannut suotuisan seuraavan elämän! - Tutustuimme myös Victoria Memorialiin, joka on arkkitehtonisesti Taj Mahalin ja Lontoon St Paulin Cathedralin risteytys. Siellä olleesta valokuvanäyttelystä näki, että 40- ja 50-luvulla Kolkata on ollut lähes Pariisin oloinen: leveitä bulevardeja ja istutuksia, hienoja kerrostaloja ja autoja. Kolkata oli vuoteen 1911 Intian pääkaupunki ja sen jälkeen britit siirsivät pääkaupungin Delhiin.
Kolkataan tai paremminkin Kalkuttaan kuuluu äiti Teresa. Lähdimme lauantaiaamuna neljän naisen porukalla tutustumaan Missionaries of Charityyn eli äiti Teresan perustamaan piskuiseen luostariin, joka sijaitsee ahtaan kadun varressa keskellä Kolkataa. Siellä on toimiva luostari, jossa hymyilevät ja ystävälliset sisaret tekivät askareitaan tutussa valkoisessa nunnankaavussa jossa on sinivalkoiset raidat reunassa: puku joka ainakin minun silmieni verkkokalvolle on piirtynyt äiti Teresan asuna. Luostarissa oli liikuttava valokuvanäyttely äiti Teresan elämänkaaresta. Erityisesti Kolkatan kaduilta 20- ja 30 -luvuilla otetut riipaisevaa köyhyyttä ja nälkää kuvastavat otokset pysäyttivät.
Äiti Teresan pieni vaatimaton huone pysäytti minut miettimään: taulu kertoi hänen asuneen siinä pikkuruisessa huoneessa yli 40 vuotta. Siellä hän oli kirjoittanut satoja kirjeitä, vastaanottanut satoja ihmisiä ja rukoillut satoja tunteja. Kyynelet pusertuivat silmiini kun luin taulun viimeisen rivin: "from this room Mother Theresa moved home to God on 5 September 1997". - Tuon pienen suuren naisen hauta on luostarin alakerrassa: me neljä naista, hyväosaisia lähes kaikilla mittareilla, jätimme äiti Teresan haudalle esirukouspyynnön Meksikon kollegamme Ulrikan puolesta, joka taistelee elämästään. Ajattelin siinä samalla omia rakkaitani ja lähetin heidänkin puolestaan sanasen: että meitäkin kaikkia varjeltaisiin.
Huomenna lähden Delhin kautta kohti Helsinkiä: ensimmäinen matka Suomeen Intiaan muuton jälkeen. Kollega soitti juuri ja kertoi ensilumen sataneen: oikein odotan Suomen viileyttä Chennain kostean kuumuuden jälkeen. Taidan haluta kahlata rännässä ja mennä kauppaan penkomaan ruisleipähyllyjä!
Tarkempi tutustuminen Intian maantieteeseen tuotti tarkennuksen: Mustanaamio asui Bengalissa (joka sekin toki on Bengalin lahden rannalla). Viikko sitten lähdin Bengaliin ja tarkemmin sanoen Kolkataan, jota kutsuttiin aiemmin Kalkutaksi. Kolkatassa järjestettiin meidän Intian tiimin yhteinen aluekokous ja olimme menossa tutustumaan valtioon, jossa meillä ei ole ollut systemaattisia operaatioita aiemmin.
Kolkatalla on maine, että se on Intian kaaottisin kaupunki. Olimme kollegoiden kanssa äärimmäisen ihastuneita Kolkataan: toki siellä oli paljon liikennettä, mutta kaoottiselta se ei vaikuttanut. Kaupungissa oli paljon vihreää ja maisema oli vehmasta. Tietenkin painelimme katsomaan hindujen pyhää virtaa Gangesia, joka ei totta vie houkutellut pulahtamaan, vaikka pulahtaminen ilmeisesti olisi taannut suotuisan seuraavan elämän! - Tutustuimme myös Victoria Memorialiin, joka on arkkitehtonisesti Taj Mahalin ja Lontoon St Paulin Cathedralin risteytys. Siellä olleesta valokuvanäyttelystä näki, että 40- ja 50-luvulla Kolkata on ollut lähes Pariisin oloinen: leveitä bulevardeja ja istutuksia, hienoja kerrostaloja ja autoja. Kolkata oli vuoteen 1911 Intian pääkaupunki ja sen jälkeen britit siirsivät pääkaupungin Delhiin.
Kolkataan tai paremminkin Kalkuttaan kuuluu äiti Teresa. Lähdimme lauantaiaamuna neljän naisen porukalla tutustumaan Missionaries of Charityyn eli äiti Teresan perustamaan piskuiseen luostariin, joka sijaitsee ahtaan kadun varressa keskellä Kolkataa. Siellä on toimiva luostari, jossa hymyilevät ja ystävälliset sisaret tekivät askareitaan tutussa valkoisessa nunnankaavussa jossa on sinivalkoiset raidat reunassa: puku joka ainakin minun silmieni verkkokalvolle on piirtynyt äiti Teresan asuna. Luostarissa oli liikuttava valokuvanäyttely äiti Teresan elämänkaaresta. Erityisesti Kolkatan kaduilta 20- ja 30 -luvuilla otetut riipaisevaa köyhyyttä ja nälkää kuvastavat otokset pysäyttivät.
Äiti Teresan pieni vaatimaton huone pysäytti minut miettimään: taulu kertoi hänen asuneen siinä pikkuruisessa huoneessa yli 40 vuotta. Siellä hän oli kirjoittanut satoja kirjeitä, vastaanottanut satoja ihmisiä ja rukoillut satoja tunteja. Kyynelet pusertuivat silmiini kun luin taulun viimeisen rivin: "from this room Mother Theresa moved home to God on 5 September 1997". - Tuon pienen suuren naisen hauta on luostarin alakerrassa: me neljä naista, hyväosaisia lähes kaikilla mittareilla, jätimme äiti Teresan haudalle esirukouspyynnön Meksikon kollegamme Ulrikan puolesta, joka taistelee elämästään. Ajattelin siinä samalla omia rakkaitani ja lähetin heidänkin puolestaan sanasen: että meitäkin kaikkia varjeltaisiin.
Huomenna lähden Delhin kautta kohti Helsinkiä: ensimmäinen matka Suomeen Intiaan muuton jälkeen. Kollega soitti juuri ja kertoi ensilumen sataneen: oikein odotan Suomen viileyttä Chennain kostean kuumuuden jälkeen. Taidan haluta kahlata rännässä ja mennä kauppaan penkomaan ruisleipähyllyjä!
tiistai 11. marraskuuta 2008
Caddiegolfia Noidassa
"Madam, now you woke up!" tokaisi vaikeaniminen caddiepoikamme Greater Noidan JPP Golf Klubilla viime viikolla. Olin viimeinkin suoriutunut yhdestä väylästä kunnialla ja taisin peräti tehdä muutaman bogeypisteen. - Britit jättivät Intiaan kriketin lisäksi golfin mutta kotiseudullani Chennain vaiheilla ei ole kuin muutama aika rupinen kenttä. Nekin ovat kuulemma korealaisten autotehtaan insinöörien valtaamia eikä täkäläinen pätsinkuuma ilmastokaan ole golfille ihanteellisin.
Delhissä oli marraskuun ensimmäisellä viikolla JCI:n eli nuorkauppakamarien maailmankokous ja ohjelmassa oli myös senaattorigolf. Muutaman suomalaisen senaattoriystävän kanssa olimme ilmoittautuneet kisaan ja päätimme lähteä pelaamaan kentän kerran ennen kisaa saadaksemme paremman tuntuman. Intiassa tarjotaan kierrokselle caddie mukaan sopuhintaan, viitisen euroa per mailapoika. Otimme ystäväpariskunnan kanssa meille daameille jaetun caddien ja ja kisaan vakavammin suhtautuvalle Askolle ihan oman. En ole aikaisemmin pelannut caddien kanssa, mutta täytyy todeta että pidin kokemuksesta. Oli jotenkin niin pahuksen vaivatonta kun joku muu valitsi mailan, puhdisti sen, vei takaisin bägiin, haravoi bunkkerin jäljiltäni, merkkasi palloni ja puhdisti sen - ehkä olen jo intialaisen palvelukulttuurin niin hemmottelema että pidin touhusta. Tosin kun pelini meni enimmäkseen luokattomasti, hetkittäin tuli mieleen että "mitähän se tuokin poika ajattelee tästä säheltämisestä" mutta häivytin ajatuksen: eipähän hän näkisi minua enää toista kertaa!
Noidan kenttä oli uusi ja hieno - klubirakennus suorastaan ylellinen. Kolmen hengen monipuolinen aamiainen maksoi 15 euroa, mikä intialaisittain on paljon mutta Euroopan klubeihin verrattuna halpa. JPP Greens on aika vaikea kenttä: väylät ovat pitkiä ja vesiesteitä on paljon - ja bunkkereita uskomaton 84 kappaletta! Niiden hiekka oli tiukkaan pakattua eikä niistä nousu ollut helppoa! Olin kiitollinen caddiemme oivallisesta bunkkerikoulusta: opin tulemaan hiekasta ylös putterilla! Se sopi minun kaltaiselleni enemmän voimaa kuin järkeä -golffarille joka yleensä lyö hiekkamailalla pallon greenin toisella reunalla usein vaanivaan bunkkeriin tai joka tapauksessa reilusti yli. Caddiemme oli erinomainen pro: hän tarjosi neuvoja mutta ei tyrkyttänyt niitä eikä yrittänytkään puuttua kuin yhteen asiaan kerrallaan. - Sain häneltä erittäin hyvää sparrausta ja hän myös oivalsi nopeasti miten minun kanssani pitää rakentaa väylätaktiikkaa: hän suositti minulle vain varmoja mailoja ja minimoi riskit ja niinpä aloin loppukierroksesta jo saada siedettävää tulosta aikaan. Minusta tuli kerralla vannoutunut caddiegolfin ystävä!
Torstaina lähdimme anivarhain Delhistä kohti JCI senaattoriturnausta. Bussi oli aivan täysin jouseton romu ja niinpä kaavaillut aamutorkut jäivät haaveeksi. Perillä meitä odotti kuitenkin hyvin järjestetty turnaus vaikka osallistujia oli vain kourallinen. Minä ja toinen suomalaisdaami Hilkka olimme samassa flaitissa ja saimme mukaamme Ruotsin senaatin puheenjohtajan Jamilan sekä nigerialaisen Eddyn. Hilkka oli ollut aloitteellinen: hän oli bongannut caddiejoukosta meidän tiistaisen poikamme joka iloksemme suostui paimentamaan meitä vielä toisenkin kierroksen!
Hiekkaesteet koituivat meidän suomalaisten tuhoksi: kävimme parhaillamme kahdessa bunkkerissa per väylä ja meidän kummankin tulos jäi varsin vaatimattomaksi. Nigerialainen Eddy pelasi 28 tasoituksella mutta vaikutelma oli lähestulkoon se, että poika oli ensimmäisiä kertoja kentällä. Säännöt ja etiketti olivat hänelle tuntemattomia ja pallotkin loppuivat neljännellä väylällä, jonka jälkeen hän eli lainapalloilla - mutta sitkeästi hän pelasi. Ruotsin Jamila oli kova pelinainen ja niinpä en illan senaattoridinnerillä ollut lainkaan hämmästynyt kun hänet julistettiin koko kisan voittajaksi!
Ensimmäiset Intiassa pelatut kierrokset saivat uinuneen golfkärpäsen puremaan: parin päivän päästä lähden Kolkataan ja aion pakata bägin mukaan! Intian aluekokouksemme pitopaikka on Tullygungen Golfklubi ja minua ei mikään pitele poissa kentältä - ja varmasti bongaan itselleni caddien! Lämpimässä ilmassa pallon pitäisi muutenkin lentää pitemmällä kuin koti-Suomen kohmeisilla kentillä - saatikka sitten kun luvassa on vielä ammattimaista coachausta ja hyvää palvelua. En vielä tässä vaiheessa ala voivotella, kuinka aikanaan pärjään Suomessa kun pitää taas roudata omat kamat ihan itse ja putsata golfkengätkin omin pikkukäsin...
Delhissä oli marraskuun ensimmäisellä viikolla JCI:n eli nuorkauppakamarien maailmankokous ja ohjelmassa oli myös senaattorigolf. Muutaman suomalaisen senaattoriystävän kanssa olimme ilmoittautuneet kisaan ja päätimme lähteä pelaamaan kentän kerran ennen kisaa saadaksemme paremman tuntuman. Intiassa tarjotaan kierrokselle caddie mukaan sopuhintaan, viitisen euroa per mailapoika. Otimme ystäväpariskunnan kanssa meille daameille jaetun caddien ja ja kisaan vakavammin suhtautuvalle Askolle ihan oman. En ole aikaisemmin pelannut caddien kanssa, mutta täytyy todeta että pidin kokemuksesta. Oli jotenkin niin pahuksen vaivatonta kun joku muu valitsi mailan, puhdisti sen, vei takaisin bägiin, haravoi bunkkerin jäljiltäni, merkkasi palloni ja puhdisti sen - ehkä olen jo intialaisen palvelukulttuurin niin hemmottelema että pidin touhusta. Tosin kun pelini meni enimmäkseen luokattomasti, hetkittäin tuli mieleen että "mitähän se tuokin poika ajattelee tästä säheltämisestä" mutta häivytin ajatuksen: eipähän hän näkisi minua enää toista kertaa!
Noidan kenttä oli uusi ja hieno - klubirakennus suorastaan ylellinen. Kolmen hengen monipuolinen aamiainen maksoi 15 euroa, mikä intialaisittain on paljon mutta Euroopan klubeihin verrattuna halpa. JPP Greens on aika vaikea kenttä: väylät ovat pitkiä ja vesiesteitä on paljon - ja bunkkereita uskomaton 84 kappaletta! Niiden hiekka oli tiukkaan pakattua eikä niistä nousu ollut helppoa! Olin kiitollinen caddiemme oivallisesta bunkkerikoulusta: opin tulemaan hiekasta ylös putterilla! Se sopi minun kaltaiselleni enemmän voimaa kuin järkeä -golffarille joka yleensä lyö hiekkamailalla pallon greenin toisella reunalla usein vaanivaan bunkkeriin tai joka tapauksessa reilusti yli. Caddiemme oli erinomainen pro: hän tarjosi neuvoja mutta ei tyrkyttänyt niitä eikä yrittänytkään puuttua kuin yhteen asiaan kerrallaan. - Sain häneltä erittäin hyvää sparrausta ja hän myös oivalsi nopeasti miten minun kanssani pitää rakentaa väylätaktiikkaa: hän suositti minulle vain varmoja mailoja ja minimoi riskit ja niinpä aloin loppukierroksesta jo saada siedettävää tulosta aikaan. Minusta tuli kerralla vannoutunut caddiegolfin ystävä!
Torstaina lähdimme anivarhain Delhistä kohti JCI senaattoriturnausta. Bussi oli aivan täysin jouseton romu ja niinpä kaavaillut aamutorkut jäivät haaveeksi. Perillä meitä odotti kuitenkin hyvin järjestetty turnaus vaikka osallistujia oli vain kourallinen. Minä ja toinen suomalaisdaami Hilkka olimme samassa flaitissa ja saimme mukaamme Ruotsin senaatin puheenjohtajan Jamilan sekä nigerialaisen Eddyn. Hilkka oli ollut aloitteellinen: hän oli bongannut caddiejoukosta meidän tiistaisen poikamme joka iloksemme suostui paimentamaan meitä vielä toisenkin kierroksen!
Hiekkaesteet koituivat meidän suomalaisten tuhoksi: kävimme parhaillamme kahdessa bunkkerissa per väylä ja meidän kummankin tulos jäi varsin vaatimattomaksi. Nigerialainen Eddy pelasi 28 tasoituksella mutta vaikutelma oli lähestulkoon se, että poika oli ensimmäisiä kertoja kentällä. Säännöt ja etiketti olivat hänelle tuntemattomia ja pallotkin loppuivat neljännellä väylällä, jonka jälkeen hän eli lainapalloilla - mutta sitkeästi hän pelasi. Ruotsin Jamila oli kova pelinainen ja niinpä en illan senaattoridinnerillä ollut lainkaan hämmästynyt kun hänet julistettiin koko kisan voittajaksi!
Ensimmäiset Intiassa pelatut kierrokset saivat uinuneen golfkärpäsen puremaan: parin päivän päästä lähden Kolkataan ja aion pakata bägin mukaan! Intian aluekokouksemme pitopaikka on Tullygungen Golfklubi ja minua ei mikään pitele poissa kentältä - ja varmasti bongaan itselleni caddien! Lämpimässä ilmassa pallon pitäisi muutenkin lentää pitemmällä kuin koti-Suomen kohmeisilla kentillä - saatikka sitten kun luvassa on vielä ammattimaista coachausta ja hyvää palvelua. En vielä tässä vaiheessa ala voivotella, kuinka aikanaan pärjään Suomessa kun pitää taas roudata omat kamat ihan itse ja putsata golfkengätkin omin pikkukäsin...
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
What continent is it on?
Ensin häkellyin, sitten minua alkoi huvittaa ihan järjettömästi... Hankin eilen Tata Sky -taivaskanavaboxin ja tänään aloin tikkana toimeen saadakseni jo kolme viikkoa talossa olleeseen telkkariin kuvan. Soitin ohjeiden mukaan Tatan asiakaspalveluun ja kun minulta kysyttiin jotain maamerkkiä jotta asentaja osaisi perille, tokaisin että olen ulkomaalainen enkä osaa nimetä mitään erityistä. Langan toisessa päässä daami kysyi, mistä olen ja moneen kertaan "Englandin" torpattuani sain hänet ymmärtämään sanan Finland. "What country does it belong to?" kysyi ystävällinen ääni - ja minä vastasin muka näppärästi ettei se mihinkään kuulu vaan on ollut itsenäinen tasavalta jo vuodesta 1917! Näppäryyteni valui ilmeisesti hiekkaan, kun sain seuraavan kysymyksen: "what continent is it on?" - Jälkeenpäin harmitti etten hokannut ilmoittaa Afrikkaa! Tosin rehellisyyden nimissä en minäkään tiennyt missä Chennai on kun minulta viime keväänä kysyttiin, voisinko ajatella Delhin asemesta meneväni Chennaihin....
Tata Sky ansaitsee kyllä kiitoksen supernopeasta toiminnasta: soitin kello 14.30 äskeisen maantiedettä tihkuvan puhelun ja kello 16.15 ovellani oli kaksi Tatan insinööriä lautasantennin ja porakoneen kanssa. Ja tänään on sentään sunnuntai. Heidän piti mennä kattoterassille asentamaan lautanen ja lähetin heidät sinne. Hetken kuluttua kaksi kauhistunutta tamili-insinööriä seisoo taas ovellani ja toinen tankkaa niukalla englannillaan: "madam, the dog!"
Eihän siinä muu auttanut, rohkea suomalainen amatsoninainen lähti kipuamaan ylös kauhistuneet insinöörit perässään lymyillen. Kattoterassilla oli saksalaisnaapuri Torsten koirineen ja koiran jylhä haukunta oli pelottanut asentajapojat pahanpäiväisesti. - Torsten otti koiran viereensä mutta vasta kolmannen kehotuksen jälkeen Tatan pojat tulivat terassille.- Minua huvitti: suomalainen nainen lähti raivaamaan tietä ohi haukkuvien koirien!
Lautanen tuli asennetuksi ja olkoonkin että ulos menevä piuha nyt jätettiin roikkumaan seinälle aika intialaisesti, niin ainakin kuva ja ääni ilmaantuivat välittömästi. CNN ja BBC World pitävät minua maailmankartalla ja ehkäpä joku ilta herkistelen Bollywood -elokuvan äärellä!
Tata Sky ansaitsee kyllä kiitoksen supernopeasta toiminnasta: soitin kello 14.30 äskeisen maantiedettä tihkuvan puhelun ja kello 16.15 ovellani oli kaksi Tatan insinööriä lautasantennin ja porakoneen kanssa. Ja tänään on sentään sunnuntai. Heidän piti mennä kattoterassille asentamaan lautanen ja lähetin heidät sinne. Hetken kuluttua kaksi kauhistunutta tamili-insinööriä seisoo taas ovellani ja toinen tankkaa niukalla englannillaan: "madam, the dog!"
Eihän siinä muu auttanut, rohkea suomalainen amatsoninainen lähti kipuamaan ylös kauhistuneet insinöörit perässään lymyillen. Kattoterassilla oli saksalaisnaapuri Torsten koirineen ja koiran jylhä haukunta oli pelottanut asentajapojat pahanpäiväisesti. - Torsten otti koiran viereensä mutta vasta kolmannen kehotuksen jälkeen Tatan pojat tulivat terassille.- Minua huvitti: suomalainen nainen lähti raivaamaan tietä ohi haukkuvien koirien!
Lautanen tuli asennetuksi ja olkoonkin että ulos menevä piuha nyt jätettiin roikkumaan seinälle aika intialaisesti, niin ainakin kuva ja ääni ilmaantuivat välittömästi. CNN ja BBC World pitävät minua maailmankartalla ja ehkäpä joku ilta herkistelen Bollywood -elokuvan äärellä!
lauantai 1. marraskuuta 2008
Ruisleivän tuoksu nenässäni...
Satakunta suomalaista on tulossa Delhiin kansainvälisen nuorkauppakamarijärjestön maailmankokoukseen. Itse järjestössä aikanaan ahkeroineena olen saanut sitä kautta joukon upeita ystäviä, tärkeitä oppeja ja kontakteja - ja myös järjestön myöntämän ainaisjäsenyyden eli senaattorin arvon. Siksipä pakkasin lauantaina kotona Chennaissa laukkuni lähteäkseni mukaan Delhin kokoukseen.
Etujoukkoina Suomesta oli tulossa kourallinen ihmisiä: joukossa hyviä ystäviä joiden tapaaminen tuntui kahden Intiassa vietetyn kuukauden jälkeen tosi tärkeältä. - Iltakuudelta löysin hotellin aulasta Pian, Jampen ja Jaanan ja lämpimät halit tuntuivat hyviltä. Jaana-ystävän kanssa halaaminen purkautui itkuun: oli ollut ikävä ystävää, vesijuoksu- ja sauvakävelyseuraa ja asioiden jakajaa!
Lähdimme neljästään illalliselle Delhin pimeään yöhön. Autossa tuoksui nenääni Intian ominaistuoksun mennen tullen ylittävä tamperelaisen ruisleivän tuoksu - leipuriystävä on suuri aarre! - Kontrasti oli huima kun illallisen jälkeen levellä tiellä Delhin diplomaattialueella lontusteli elefantti ja kuskimme Arun pysäytti auton: saimme tutustua elefanttiin ja taputtaa sen karkeaa nahkaa ja poseerata kuvissa! Se otti tippinä annetun 100 rupian setelin kärsäänsä ja nosti sen selässään istuvalle kuljettajalleen!
Edessä on upea viikko ystävien kohtaamista, uusiin tutustumista - "who is a stranger but a friend we did not yet meet" ja uuden oppimista. Maanantana starttaamme aamunkoitteessa Agran retkelle: Taj Majal on nähtävä! Ja kuinka mukavalta tuntuu nähdä se ystävien kanssa.
Etujoukkoina Suomesta oli tulossa kourallinen ihmisiä: joukossa hyviä ystäviä joiden tapaaminen tuntui kahden Intiassa vietetyn kuukauden jälkeen tosi tärkeältä. - Iltakuudelta löysin hotellin aulasta Pian, Jampen ja Jaanan ja lämpimät halit tuntuivat hyviltä. Jaana-ystävän kanssa halaaminen purkautui itkuun: oli ollut ikävä ystävää, vesijuoksu- ja sauvakävelyseuraa ja asioiden jakajaa!
Lähdimme neljästään illalliselle Delhin pimeään yöhön. Autossa tuoksui nenääni Intian ominaistuoksun mennen tullen ylittävä tamperelaisen ruisleivän tuoksu - leipuriystävä on suuri aarre! - Kontrasti oli huima kun illallisen jälkeen levellä tiellä Delhin diplomaattialueella lontusteli elefantti ja kuskimme Arun pysäytti auton: saimme tutustua elefanttiin ja taputtaa sen karkeaa nahkaa ja poseerata kuvissa! Se otti tippinä annetun 100 rupian setelin kärsäänsä ja nosti sen selässään istuvalle kuljettajalleen!
Edessä on upea viikko ystävien kohtaamista, uusiin tutustumista - "who is a stranger but a friend we did not yet meet" ja uuden oppimista. Maanantana starttaamme aamunkoitteessa Agran retkelle: Taj Majal on nähtävä! Ja kuinka mukavalta tuntuu nähdä se ystävien kanssa.
tiistai 28. lokakuuta 2008
Kieltolakisuunnitelmia...
Eilen aamulla meinasin läkähtyä maitokahviini kun lueskelin Times of Indiaa: Tamil Nadun eli "kotiosavaltioni" 83-vuotias pääministeri Karunanidhi suunnittelee jo entuudestaan tiukan alkoholilainsäädännön muuttamista peräti kieltolaiksi! Artikkelin mukaan pääministeri on huolissaan alkoholin käytön lisääntymisestä ja erityisesti siitä, että naisetkin ovat alkaneet tissutella. On kuulemma syytä palauttaa mieleen perinteiset arvot ja luopua länsimaisista dekadenteista elämäntavoista jotka myrkyttävät intialaisten elämää. Kahden taluttajan varassa kävelevä, alati aurinkolaseihin sonnustautunut pääministeri on keksinyt jumalaisen ratkaisun: kielletään alkoholin myynti ja käyttö koko valtiossa. - Jos moinen päätös esitys uhkaa tulla laiksi, pitänee alkaa kysellä josko voisi saada siirron...
Intiassa juodaan perinteisesti halpaa kotimaista viskiä ja jonkin verran olutta, jota sitäkään ei saa ostaa noin vain. - Viinikulttuuri on tulossa Intiaan ja maassa on jo muutamia ihan huomattavia viinitiloja (Sula Wines, Grover ja muutamia muita). Times -lehden mukaan viininkulutuksen lisääntymiseen vaikuttaa keskiluokan lisääntynyt ostovoima ja länsimaisen elämäntyylin vahva vyöryminen Intiaan. Suurten metropolien lisäksi myös pienemmissä kaupungeissa viini tulee suositummaksi, kiitos kotimaisten viinitalojen. Koko Intian vuosikulutus on vielä suhteellisen vaatimaton 90 000 litraa vuodessa (nousua edelliseen vuoteen yli 40 prosenttia). Artikkeli valaisi lukua oivallisesti: henkeä kohti viininkulutus on Intiassa 9 ml, kun se esimerkiksi Kiinassa on 400 ml. Maailman viininjuojien listalta Intia löytyy sijalta 77 ja kulutus on vain kaksi prosenttia koko Aasian-Tyynenmeren alueen viinistä.
Olen muutaman kerran maistellut intialaisia puna- ja valkoviinejä. Ne eivät ole hassumpia: valkoviinit ovat kuivia mutta viileänä pöytään tuotu lasillinen lämpenee hetkessä turhan paljon. Punaviinit tarjoillaan huoneenlämpöisenä mikä tässä ilmastossa tarkoittaa helposti lähes 30 asteen lämpöä! Täällä olisi ravintolasektorilla viinimatkasaarnaajalle työmaata... Viimeksi ratkaisimme ylilämpimän punaviinin ongelman pyytämällä sen hetkeksi jääpalojen sekaan cooleriin ja sen jälkeen intialainen cabernet sauvignon tuntui suorastaan loistavalta.
Oltuani täällä lähes kaksi kuukautta ja hevosenosan ajasta ilman tippaakaan alkoholia kokemus on yllättäen se, että ilman viiniäkin pystyy loistavasti elämään. Ehkä sitä ei tässä elämäntyylissä niin osaa kaivatakaan. Ei ole ystävättäriä joiden kanssa pitää korkeanpaikan leiriä Strindbergin yläkerrassa eikä kuohuviinin siivittämiä golfviikonloppuja. - Ensi viikolla Suomesta tulee läjä ystäviä ja tuttavia Delhiin nuorkauppakamarin maailmankokoukseen ja voin vain aavistella, että Silvan detox -kuuri katkeaa kuin kanan lento!
Intiassa juodaan perinteisesti halpaa kotimaista viskiä ja jonkin verran olutta, jota sitäkään ei saa ostaa noin vain. - Viinikulttuuri on tulossa Intiaan ja maassa on jo muutamia ihan huomattavia viinitiloja (Sula Wines, Grover ja muutamia muita). Times -lehden mukaan viininkulutuksen lisääntymiseen vaikuttaa keskiluokan lisääntynyt ostovoima ja länsimaisen elämäntyylin vahva vyöryminen Intiaan. Suurten metropolien lisäksi myös pienemmissä kaupungeissa viini tulee suositummaksi, kiitos kotimaisten viinitalojen. Koko Intian vuosikulutus on vielä suhteellisen vaatimaton 90 000 litraa vuodessa (nousua edelliseen vuoteen yli 40 prosenttia). Artikkeli valaisi lukua oivallisesti: henkeä kohti viininkulutus on Intiassa 9 ml, kun se esimerkiksi Kiinassa on 400 ml. Maailman viininjuojien listalta Intia löytyy sijalta 77 ja kulutus on vain kaksi prosenttia koko Aasian-Tyynenmeren alueen viinistä.
Olen muutaman kerran maistellut intialaisia puna- ja valkoviinejä. Ne eivät ole hassumpia: valkoviinit ovat kuivia mutta viileänä pöytään tuotu lasillinen lämpenee hetkessä turhan paljon. Punaviinit tarjoillaan huoneenlämpöisenä mikä tässä ilmastossa tarkoittaa helposti lähes 30 asteen lämpöä! Täällä olisi ravintolasektorilla viinimatkasaarnaajalle työmaata... Viimeksi ratkaisimme ylilämpimän punaviinin ongelman pyytämällä sen hetkeksi jääpalojen sekaan cooleriin ja sen jälkeen intialainen cabernet sauvignon tuntui suorastaan loistavalta.
Oltuani täällä lähes kaksi kuukautta ja hevosenosan ajasta ilman tippaakaan alkoholia kokemus on yllättäen se, että ilman viiniäkin pystyy loistavasti elämään. Ehkä sitä ei tässä elämäntyylissä niin osaa kaivatakaan. Ei ole ystävättäriä joiden kanssa pitää korkeanpaikan leiriä Strindbergin yläkerrassa eikä kuohuviinin siivittämiä golfviikonloppuja. - Ensi viikolla Suomesta tulee läjä ystäviä ja tuttavia Delhiin nuorkauppakamarin maailmankokoukseen ja voin vain aavistella, että Silvan detox -kuuri katkeaa kuin kanan lento!
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Tamilien taivaalla tulitetaan...
Tänään Intiassa vietetään Diwalia, valon juhlaa ja uuden vuoden alkua. Diwaliin liittyy järjetön papattien paukuttelu. Eilen illalla se alkoi, pauke oli hurjaa ja yltyi iltaa kohti. Kymmenen aikaan kiipesin taloni kattoterassille katsomaan ilotulituksia. Tänä aamuna heräsin ennen kuutta ryskeeseen: lähitaloista oli tultu kadulle ja papatteja (crackers) ja erilaisia paukkuvia räjähteitä paukuteltiin. Enpä malttanut olla aukaisematta ikkunaa: rähjäsin kadulla olevalle herrahenkilölle järjettömästä kellonajasta ja sain vastauksen: "it is Diwali!". Niinpä - Diwalipa hyvinkin ja kukas nyt muutenkaan vapaapäivän aamuna haluaisi nukkua...
Nousin ylös ja Times of India opetti minua: "Every morning, as dawn breaks with the rising sun, hope re-emerges with a new resplendence. When darkness of the night gives a way to the new dawn, Diwali is celebrated in south India". - Eli maan tapa on aloittaa paukuttelu päivän koitteessa, tulipahan siihenkin virallinen vahvistus painetusta sanasta! Intialaisen Veda -taruston mukaan päivänkoitto on dynaaminen kaunis neitsyt, joka karkoittaa pahat henget ja valaisee edessä olevan uuden polun. - Ehkäpä ihmiset auttavat pahan karkoittamisessa paukuilla - mene ja tiedä! Diwalin symboleihin kuuluu varhaisaamun pyhä öljykylpy, jossa ihminen puhdistetaan ottamaan uutta vastaan. Olisiko meidän joulusaunassamme jotain samaa symboliikkaa alla... - Uudet vaatteet Diwalina symboloivat paitsi valmiutta ottaa vastaan uutta niin myöskin päättäväisyyttä. Niillä kuvataan ulkoisesti sisäistä henkistä valmiutta.
Juhla vaikuttaa kaiken kaikkiaan suomalaisen joulun ja uudenvuoden yhdistelmältä. Lehdet ovat olleet täynnä Diwali -tarjouksia: osta kotiteatteri tai mikrouuni, sisusta kotisi Diwalin kunniaksi, osta vaimollesi kultaa ja timantteja, pue perheesi uusiin vaatteisiin Diwali -juhlaan. Lahjoja annetaan: perheelle, ystäville, naapureille, palvelusväelle ja työntekijöille. Lahjat ovat usein makeisia, leivonnaisia, pähkinöitä - kauniisiin rasioihin pakattuina. Toimistolla siivoojamme ja vartijamme alkoivat norkoilla loppuviikosta nurkissa: mahtaako ulkomaalainen madame osata muistaa Diwali-bonuksella. -Madame oli ohjeistettu: annoin jokaiselle kauniin Diwali-kortin välissä 500 rupiaa (7 euroa). Diwalina maksetaan usein 13. kuukauden palkka tai vähintään bonus. Vaikka alan oppia tätä eriarvoisuutta ja valtavia tuloeroja, olin melkein vaivaantunut nähdessäni vartijoiden kiitollisuuden. Eräs heistä oli panostanut kirkkaan vaaleanpunaiseen paitaan ja spatseerasi se päällään pihamaalla ja hymyili kuin hangonkeksi!!
- Tänään luin lehdestä, että maaseudun lukutaidottamat naiset saavat yhä 8-10 tunnin työpäivästä vain 20 rupiaa päivässä. Kaupungissa ulkomaalaisten palveluksessa olevat piiat pääsevät sentään yli 100 rupian päiväpalkkaan ja olosuhteet ovat ihan toista luokkaa. Mutta piian pitää osatakin sitten vähintään englannin alkeet ja hallita höyryraudan ja ehkä jopa imurin käyttö. Luku- ja kirjoitustaitoa ei voi edellyttää - Intian naisista yli 60 prosenttia on lukutaidottomia omallakin kielellään, saati sitten englanniksi.
Minäkin vietin illalla pientä valonjuhlaa: laitoin kolme kynttilää Marimekon lasituikkuihin ja toivoin, että minunkin Intian -tielläni olisi valoa ja iloa - uutta siinä on yllinkyllin joka päivä pureskeltavaksi!
Nousin ylös ja Times of India opetti minua: "Every morning, as dawn breaks with the rising sun, hope re-emerges with a new resplendence. When darkness of the night gives a way to the new dawn, Diwali is celebrated in south India". - Eli maan tapa on aloittaa paukuttelu päivän koitteessa, tulipahan siihenkin virallinen vahvistus painetusta sanasta! Intialaisen Veda -taruston mukaan päivänkoitto on dynaaminen kaunis neitsyt, joka karkoittaa pahat henget ja valaisee edessä olevan uuden polun. - Ehkäpä ihmiset auttavat pahan karkoittamisessa paukuilla - mene ja tiedä! Diwalin symboleihin kuuluu varhaisaamun pyhä öljykylpy, jossa ihminen puhdistetaan ottamaan uutta vastaan. Olisiko meidän joulusaunassamme jotain samaa symboliikkaa alla... - Uudet vaatteet Diwalina symboloivat paitsi valmiutta ottaa vastaan uutta niin myöskin päättäväisyyttä. Niillä kuvataan ulkoisesti sisäistä henkistä valmiutta.
Juhla vaikuttaa kaiken kaikkiaan suomalaisen joulun ja uudenvuoden yhdistelmältä. Lehdet ovat olleet täynnä Diwali -tarjouksia: osta kotiteatteri tai mikrouuni, sisusta kotisi Diwalin kunniaksi, osta vaimollesi kultaa ja timantteja, pue perheesi uusiin vaatteisiin Diwali -juhlaan. Lahjoja annetaan: perheelle, ystäville, naapureille, palvelusväelle ja työntekijöille. Lahjat ovat usein makeisia, leivonnaisia, pähkinöitä - kauniisiin rasioihin pakattuina. Toimistolla siivoojamme ja vartijamme alkoivat norkoilla loppuviikosta nurkissa: mahtaako ulkomaalainen madame osata muistaa Diwali-bonuksella. -Madame oli ohjeistettu: annoin jokaiselle kauniin Diwali-kortin välissä 500 rupiaa (7 euroa). Diwalina maksetaan usein 13. kuukauden palkka tai vähintään bonus. Vaikka alan oppia tätä eriarvoisuutta ja valtavia tuloeroja, olin melkein vaivaantunut nähdessäni vartijoiden kiitollisuuden. Eräs heistä oli panostanut kirkkaan vaaleanpunaiseen paitaan ja spatseerasi se päällään pihamaalla ja hymyili kuin hangonkeksi!!
- Tänään luin lehdestä, että maaseudun lukutaidottamat naiset saavat yhä 8-10 tunnin työpäivästä vain 20 rupiaa päivässä. Kaupungissa ulkomaalaisten palveluksessa olevat piiat pääsevät sentään yli 100 rupian päiväpalkkaan ja olosuhteet ovat ihan toista luokkaa. Mutta piian pitää osatakin sitten vähintään englannin alkeet ja hallita höyryraudan ja ehkä jopa imurin käyttö. Luku- ja kirjoitustaitoa ei voi edellyttää - Intian naisista yli 60 prosenttia on lukutaidottomia omallakin kielellään, saati sitten englanniksi.
Minäkin vietin illalla pientä valonjuhlaa: laitoin kolme kynttilää Marimekon lasituikkuihin ja toivoin, että minunkin Intian -tielläni olisi valoa ja iloa - uutta siinä on yllinkyllin joka päivä pureskeltavaksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
