Mustanaamion mailla

Tehdessäni lähtöä Intiaan sain monelta suomalaiselta mieheltä kommentin Bengalin lahden mainitessani, että kas vain, olet lähdössä Mustanaamion maille. Toki Mustanaamio on tuttu - niitä sarjakuvia luettiin lapsuuden kesinä Pylkönmäellä erityisesti sadepäivinä. Olihan isä-Unto pikkupoikana veljensä Hannun kanssa ansiokkaasti leikannut niitä Keski-Suomalaisesta ja koonnut ihan sarjakuvakirjoiksi.

Tarkempi tutustuminen Intian maantieteeseen tuotti tarkennuksen: Mustanaamio asui Bengalissa (joka sekin toki on Bengalin lahden rannalla). Viikko sitten lähdin Bengaliin ja tarkemmin sanoen Kolkataan, jota kutsuttiin aiemmin Kalkutaksi. Kolkatassa järjestettiin meidän Intian tiimin yhteinen aluekokous ja olimme menossa tutustumaan valtioon, jossa meillä ei ole ollut systemaattisia operaatioita aiemmin.

Kolkatalla on maine, että se on Intian kaaottisin kaupunki. Olimme kollegoiden kanssa äärimmäisen ihastuneita Kolkataan: toki siellä oli paljon liikennettä, mutta kaoottiselta se ei vaikuttanut. Kaupungissa oli paljon vihreää ja maisema oli vehmasta. Tietenkin painelimme katsomaan hindujen pyhää virtaa Gangesia, joka ei totta vie houkutellut pulahtamaan, vaikka pulahtaminen ilmeisesti olisi taannut suotuisan seuraavan elämän! - Tutustuimme myös Victoria Memorialiin, joka on arkkitehtonisesti Taj Mahalin ja Lontoon St Paulin Cathedralin risteytys. Siellä olleesta valokuvanäyttelystä näki, että 40- ja 50-luvulla Kolkata on ollut lähes Pariisin oloinen: leveitä bulevardeja ja istutuksia, hienoja kerrostaloja ja autoja. Kolkata oli vuoteen 1911 Intian pääkaupunki ja sen jälkeen britit siirsivät pääkaupungin Delhiin.

Kolkataan tai paremminkin Kalkuttaan kuuluu äiti Teresa. Lähdimme lauantaiaamuna neljän naisen porukalla tutustumaan Missionaries of Charityyn eli äiti Teresan perustamaan piskuiseen luostariin, joka sijaitsee ahtaan kadun varressa keskellä Kolkataa. Siellä on toimiva luostari, jossa hymyilevät ja ystävälliset sisaret tekivät askareitaan tutussa valkoisessa nunnankaavussa jossa on sinivalkoiset raidat reunassa: puku joka ainakin minun silmieni verkkokalvolle on piirtynyt äiti Teresan asuna. Luostarissa oli liikuttava valokuvanäyttely äiti Teresan elämänkaaresta. Erityisesti Kolkatan kaduilta 20- ja 30 -luvuilla otetut riipaisevaa köyhyyttä ja nälkää kuvastavat otokset pysäyttivät.

Äiti Teresan pieni vaatimaton huone pysäytti minut miettimään: taulu kertoi hänen asuneen siinä pikkuruisessa huoneessa yli 40 vuotta. Siellä hän oli kirjoittanut satoja kirjeitä, vastaanottanut satoja ihmisiä ja rukoillut satoja tunteja. Kyynelet pusertuivat silmiini kun luin taulun viimeisen rivin: "from this room Mother Theresa moved home to God on 5 September 1997". - Tuon pienen suuren naisen hauta on luostarin alakerrassa: me neljä naista, hyväosaisia lähes kaikilla mittareilla, jätimme äiti Teresan haudalle esirukouspyynnön Meksikon kollegamme Ulrikan puolesta, joka taistelee elämästään. Ajattelin siinä samalla omia rakkaitani ja lähetin heidänkin puolestaan sanasen: että meitäkin kaikkia varjeltaisiin.

Huomenna lähden Delhin kautta kohti Helsinkiä: ensimmäinen matka Suomeen Intiaan muuton jälkeen. Kollega soitti juuri ja kertoi ensilumen sataneen: oikein odotan Suomen viileyttä Chennain kostean kuumuuden jälkeen. Taidan haluta kahlata rännässä ja mennä kauppaan penkomaan ruisleipähyllyjä!