Uusi koti Chennaissa. Uuden kodin etsiminen ja muuttaminen olivat vastenmielisiä - olinhan viihtynyt jo lähes kaksi ja puoli vuotta kauniissa Besant Nagarin kodissani. Vuokraemäntä päätti myydä kotini ja minun piti etsiä uusi koti. Uuden löytäminen oli vaikeaa, olihan entinen niin kaunis ja hyvällä paikalla ja niin omalta kodilta tuntuva.
Uuteen kotiin asettautuminen on ollut melkoisen työlästä. Syytän itseäni: olisihan minun pitänyt arvata että pientaloon lähtevällä on monta haastetta edessä. Vettä ei tule läheskään aina riittävästi. Talon lukot olivat kurjassa kunnossa ja kun ei ole alaovea eikä edes porttia, oma turvallisuus alkoi hirvittää - semminkin kun naapuritaloon murtauduttiin viikko sen jälkeen kun olin muuttanut. Vaihdatin Abloyn lukot, mutta tänään sekin petti: ulko-ovi ei mene enää kiinni ja jouduin täksi yöksi luottamaan oven kiinnipysymisen pelkän säpin varaan.... Keititö vilisee muurahaisia ja torakoita - ikkunalasin virkaa tekevissä verkoissa on torakanmentäviä aukkoja ja vuokraisäntä ei korvaansa lotkauta. Ilmastointilaitteet olivat pölyn tukkimia ja muutama niistä ripustettu seinälle vain koristeeksi - eipä ihme ettei kaukosäädin toiminut kun kytkeminen oli unohtunut! Onneksi vielä on talvi eli päivälämpötilat eivät nouse yli + 30 C asteen, niin pelkkien tuulettimienkin varassa pärjää.
Viime viikolla Suomen -matkalla tunnustelin omia tuntojani: palatako syksyllä Suomeen vai jäädä vielä Intiaan? Talven pimeys ja paksut sukkahousut pohdituttivat - mutta toisaalta kadehdin ystäviä, jotka hiihtävät päivittäin kuntonsa ylläpitämiseksi. Täällä on helppo sujauttaa sandaalit jalkaan ja jatkuva kosteus pitää huolen hipiästä - päinvastoin Suomessa harmaapintaiseksi ja kutiavaksi kuivuva iho sai minut raapimaan yökaudet sääriäni... Suomessa elämä olisi tietyllä lailla helppoa: siihen elämään minulla olisi käsikirjoitus. Intian elämään minä vielä haen sitä - yhä paremmin jo pärjään ja ehkäpä olen oppinut pikkuriikkisen kärsivällisyyttä. Ainakin minua nauratti Suomessa kun eräs ystävä pyyteli minuutin myöhästymistään anteeksi - niin pientä aikayksikköä Intiassa ei tunneta tapaamisten osalta.
Istun pienessä puutarhassani. Hibiscus ja bambu ovat vallanneet nurkan ja seinustalla kiertelee minulle tuntemattomia kasveja. Osaan niistä oli Suomen -matkani aikana puhjennut kukkia. Istun lempeän pimeässä illassa ja minun on hyvä olla - kyllä kotikin aikanaan asettuu paikoilleen. Koti on siellä missä sydän on - ja nyt sydän on täällä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti