tiistai 30. syyskuuta 2008

- bakkam, -vakkam, - tamilinkielen soinnista

Jos sattuisi olemaan alakuloinen, pelkkä Chennain kartan lueskelu saisi hilpeälle tuulelle. Dravidakieliin kuuluva tamili, joidenkin teorioiden mukaan yksi maailman vanhimpia kieliä, on aika lystikkään näköistä ainakin länsimaisin kirjaimin kirjoitettuna. Tamilin kirjaimistosta en edes aio yrittää ottaa selvää. - Nungambakkan. Kottivakkam. Palavakkam. Injambakkam. Nandambakkam. Adambakkam. Kovilambakkam. Puludivakkam. Virugambakkam. Villivakkam. Manjambakkam. Ayanambakkam. Gurukkambakkam. - Pettymyksekseni tuo vakkam-bakkam ei edes tarkoita mitään. - Muitakin hauskoja nimiä löytyy: Mettukuppam. Sadyamankuppam. Akkarai. Muttukadu. Kannadapalayiam.

Nokian tehdas sijaitsee alueella, jonka nimi on Sriderumbudur. Minulle väitettiin ettei yksikään suomalainen opi ääntämään sitä oikein. Minäpä opettelin ja osaan nyt painottaa oikeita tavujakin ja suhauttaa alkuässää! Yhtälailla päätin opetella naapurivaltion Keralan eteläisen kaupungin Thrivananthapuramin.

Chennai on ollu Chennai kymmenisen vuotta. Pitkään käytössä ollut Madras kummittelee vielä vahvasti paikallisten puheissa ja esimerkiksi lentoliikenteessä Chennain tunnus on MAA Madrasin mukaan. Intiassa alettiin 1990-luvun puolessa välissä palauttaa kaupungeille nimiä, jotka niillä oli ennen siirtomaavaltaa. Bombaysta tuli Mumbai, Kalkutasta Kolkata, Madrasista Chennai. Madras -nimen alkuperän ounastellaan olevan muinaisten portugeesivalloittajien antama.

Tamilit ovat ylpeitä harvinaisesta ja vanhasta kielestään. He ovat sitkeästi vastustaneet Delhin keskushallinnon kuningasajatusta levittää hindi toisena virallisena kielenä englannin rinnalle. Tamilien ja Keralan malayalamin puhujien mielestä hindi on satamajätkien ja torimyyjien rahvaanomainen kieli ja he yksinkertaisesti eivät ota sitä käyttöön.

Puhuttu tamili kuulostaa hengästyttävän nopealta. Kuulostaa kuin siinä olisi paljon lyhyitä tavuja joissa on tasaisesti vokaaleja ja konsonantteja. Tamilia äidinkielenään puhuvien englanti on oma lukunsa: valtavan nopealla rytmillä puhuttu tamilimausteinen englanti on jotain, joka erityisesti puhelimessa on jotakuinkin ällistyttävä kokemus. Joudun neljään-viiteen kertaan kysymään uusintaa tai tarkennusta ja sittenkään en aina ymmärrä. Lohduttavat, että parissa kuukaudessa alan ymmärtää sitä sujuvasti! Mitä omalle englannille tapahtuu, sitäkin odotan jännityksellä. Koulutettujen paljon matkustaneiden ihmisten englanti on luonnollisesti erittäin hyvää, monet ovat asuneet pitkään Yhdysvalloissa tai Englannissa, mutta paljon niitäkin joiden intianenglannin "peesaaminen" voi olla kohtalokasta... Autonkuljettajan kanssa väännän tankeroenglantia ja max kolme sanaa kerralla! - Olen kuullut, että autonkuljettajat ja siivoojat eivät olisi autonkuljettajia ja siivoojia jos he puhuisivat hyvin englantia. Selitys on kovin järkeenkäypä.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Hellyydestä ja sen osoittamisesta

Uutena tulokkaana tietenkin tarkkailen valppaasti nykyistä toimintaympäristöäni. Ennen lähtöä olin lukenut paljon erilaista Intia -kirjallisuutta, mikä toki jonkin verran valmentaa ymmärtämään tämän planeetan tapaa toimia. Intiaa pidetään hyvin suvaitsevaisena maana: onhan Intiassa historian peruina kuusi pääuskontoa: hindulaiset (joka on enemmän kuin uskonto, se on enemmän kai maailmankatsomus), muslimit, kristityt, jainilaiset, parsit ja juutalaiset. Perustuslaki takaa virallisen kielen aseman yli 20:lle kielelle. Tänne on tullut kauppamiehiä ja valloittajia Arabian niemimaalta, Portugalista, Hollannista, uskonnollisia vainoja on tullut pakoon Syyrian kristittyjä ja parseja Persiasta. Maassa on lukemattomia erilaisia keittiöitä ja pukeutumistapoja. - Tätä taustaa vasten on eurooppalaisen mielestä outoa, että hellyyden osoittaminen miesten ja naisten välillä julkisesti on kiellettyä. Itse asiassa sen osoittaminen avioliiton ulkopuolella on kielletty myös ei-julkisissa tiloissa - eli esiaviolliset suhteet eivät kuulu normaalisti intialaiseen elämään. Nuoria vahditaan yhä tiukasti ja sitä edesauttaa suurtalouksissa eläminen. Omaa privacya ei helposti ole. Tässä Tamil Nadun osavaltiossa baarit ja yökerhotkin menevät kiinni 23 eli yöjalassakaan ei kovin myöhään riekuta. Hyvien perheiden tyttöjen pitää olla naimisiin mennessään neitsykäisiä. Maailman vanhimman ammattin harjoittaminen ei ole täällä näkyvää. Toki voi lehdestä lukea kuinka maalta on tuotu viattomia tyttöjä kaupunkiin ja korttelipoliisi on naapurien ilmiantojen perusteella käräyttänyt bordellinpidon. Suurkaupungeissa on korkeanluokan escort -serviceä , mutta se on vain varakkaiden hupia.

Vaikuttaa, että seksi on jotenkin tabu ja kielletty hedelmä - intialaiset katsovat innoissaan imeliä Bollywood (Chennaissa Kollywood) - elokuviaan, joissa lauletaan ja tanssitaan. Suurisilmäinen nainen istuu keinussa ja isoviiksinen, usein hiukan tukeva ensirakastaja on polvillaan neitokaisen edessä. Filmeissä on paljon lähiotoksina herkkää silmiinkatselua ja lystikästä kirmailua kedolla, johon yhtäkkiä singahtaa valtaisa hassusti itseään vääntelevä tanssiryhmä taustalle. Eli elokuvateollisuus tukee naisten ja miesten välille hyvin romanttista ja eteeristä rakkautta. Tässä Tamil Nadun osavaltiossa sentään korkein oikeus kumosi vetoomuksen, jossa haettiin oikeuden päätöstä sille, että kondomien myyntipakkauksissa ei saisi olla eroottisia tilanteita kuvattuna! Kun naisen ja miehen välisen seksuaalisuuden ja eroottisuuden ilmaisu on eurooppalaisen silmin varsin tukahdutettua, äkkinäisen tarkkailijan johtopäätös on, että lähestulkoon kaikki intialaiset miehet ovatkin homoja=) Kaduilla kävelee eri ikäisiä miehiä, jotka pitävät hellästi käsivarttaan kaverin hartoiden ympärillä tai pitävät ihan oikeasti kädestä. Kävellessään he usein vielä sivelevät toverinsa käsivartta. - Lähikahvilassa istui yhtenä iltana kaksi trendikästä nuorta miestä: heillä oli sormet sormien lomassa pöydän päällä ja toinen siveli ystävänsä peukalohankaa hellästi.

Nämä miehet ovat kuulemma heteroita mutta ulkomaalaisen silmin heidät luokittelisi vähintään bi-seksuaaleiksi. Kollegani, 25 -vuotias täkäläinen mies, kertoi pyytäneensä kavereitaan lopettamaan kädestä pitämisen kun sekä suomalaiset että muut eurooppalaiset olivat irvailleet "poikienvälisestä". - Olisiko niin, että kun tyttöjen kanssa ei ole helppo päästä lähituntumaan, niin ne sisällä vellovat tunteet kohdistetaan siihen, mitä on saatavilla? Avioliitosta yhä yli 80 prosenttia on järjestettyjä ja koska suku on vahvasti mukana, niin avioeroja ei käytännössä ole. Voikohan sekin ajaa miesten väliseen, jos se oma vaimo ei sittenkään ole mielen mukainen?

Intiassa homoseksuaalisuus on yhä rikos. Lehdissä käydään kovaa keskustelua kriminalisoinnin purkamisen puolesta. Tämän päivän lehdessä debattia käytiin taas, ja monet kirjoittajat vaativat Intiaa lopettamaan hurskastelun. Argumentointeja oli erilaisia: yhden kirjoittajan mielestä homoseksuaalisuuden pitäisi olla sallittua, koska "miehiä nyt kertakaikkiaan on helpommin saatavilla" ja toisen mielestä asiaa puoltaa se, että "homojen välinen seksi on vähemmän vaarallista kuin heteroiden välillä". Hän ei tosin valottanut mihin hän tämän väittämänsä perustaa.

Miesten välistä fyysistä hellittelyä siis ei pidetä kummallisena - sitä harjoitetaan kaikenikäisten miesten kesken eri yhteiskuntaluokissa. Sen sijaan kuulin, että jos tyttö ja poika pussaavat kauppakeskuksessa, niin vartija singahtaa oitis paikalle pilliin puhaltaen ja aloittaa valtaisan saarnan. - Siitä huolimatta Intian väkiluku kasvaa hurjaa vauhtia: jossain välissä äijän käsi siis irtoaa toisen miehen hellästä hyväilystä....

lauantai 27. syyskuuta 2008

White rules ....but

kolmen viikon aikana olen oppinut järjettömän määrän asioita - osaa en varmasti vielä ole oikein oivaltanut sillä jopa logiikka on ajoittain ihan toisenlaista. Olen oppinut että valkoisilla on monessa asiassa etuajo-oikeus. En ole varma tuntuuko se aina hyvältä... Lentokentällä check-innissä valkoiset vedetään economy -jonosta business -jonoon vaikka lippu ei sinne oikeuttaisikaan. Valkoinen voi neuvotella menestyksekkäästi erilaisten vartijoiden kanssa siitä, onko nyt oikea mennä sisään vai ei. Lupa heltiää yleensä kun jaksaa jankuttaa ja jollei muu auta, niin suomea puhumalla voi väsyttää vartijat. Valkoinen voi odotuttaa autonkuljettajaansa vaikka koko päivän firman parkkipaikalla eikä siitä kuulemma tarvitse potea huonoa omaatuntoa - odottaminen on niiden duunia. Valkoiselle löytyy ravintolasta pöytä vaikka paikallisia parveilisi ovella. Piikaa tai siivoojaa pitää moittia ja torua jollei työ ole tehty madamen mielen mukaisesti: muuten henkilökunta alkaa kuulemma hyppiä nenille. Autonkuljettajan pitää illalla jättää auto valkoisen parkkipaikalle ja mennä kotiin bussilla, rikshalla tai mopolla jos sellaiseen on ollut varaa. Näin toimitaan vaikka valkoinen ei sitä autoa itse koskaan liikauttaisikaan.

Nämä "opit" ovat kyllä sotkeneet ajatusmaailmaani. Takkuisesta luonteestani huolimatta olen kuitenkin kiltti ihminen ja piian perässä kulkeminen ja ojentaminen huonosti siivotuista nurkista painaa minua. Yhtälailla huolehdin, että autonkuljettani tietää milloin hänellä on mahdollisuus ruokataukoon. - Eilen sain ensimmäisellä Chennain suomalaisten Finn-Friday -dinnerillä rautaista opastusta driverin suhteen: kilometrilukemat pitää ottaa ylös ja niistä bensaostoista pitää ylläpitää excel-taulukkoa ettei kuski ajele omiaan jos valkoinen pomo sattuu vaikka olemaan matkoilla. Pitää narista ylinopeuksista ja siitä, jos kuski autossa päikkäreitä ottaessaan on likaisilla jaloillaan sotkenut penkkejä... Arrghhh, kuinka paljon minun pitää kovettaa itseäni että kykenen tuohon...

Tuo "but" -osasto: yhtälailla olen näiden viikkojen aikana oppinut sen, että olen täkäläisten mielestä varmasti aika säälittävä olento. Täällä kukaan ei asu yksin. Naimisissakin olevat nuoret aikuiset ja ihan oikeatkin aikuiset asuvat suurtalouksissa vanhempiensa ja sisarustensa perheiden kanssa. - Sen lisäksi huushollissa asuu henkilökuntaa. Kukaan ei ole koskaan yksin. Tämän vuoksi päivisin tapahtuu paljon asioita joiden vuoksi kotona pitäisi olla joku: toimitetaan kaasupullo, tullaan korjaamaan vuotava hana, toimitetaan pesukone, noudetaan pyykkiä, toimitetaan vesisäiliö, tullaan asentamaan laajakaistaa. Olen saanut kymmenittäin puheluita, joissa tiedustellaan: "madame, are you at home, we are on our way there". Kello yksitoista aamulla vastaan, että olen kotona vasta klo 18 jälkeen. Kahden tunnin kuluttua saan samasta numerosta uuden toiveikkaan soiton: "madame, you at home now?" - Intialaisille ei kerta kaikkiaan mene kaaliin, että jollain ulkomaalaisraukalla ei ole ketään pitämässä hänestä huolta. Ja oikeassahan he siinä ovat, se on aika surullista...

torstai 25. syyskuuta 2008

Madame, why the stress?

Loppukesästä lähtien ihoni on oireillut. Ärtynyt, kuivunut, kutittanut. Täällä vaiva ja kutina yltyi, vaikka kuvittelin lämpimän ja kostean ilmaston olevan suosiollinen. Kiireideni keskellä olen pohtinut syitä: erilainen ilmasto, erilainen ruoka, jatkuva ilmastointilaitteiden päälläolo, ilmansaasteet. Toki mielessä on käynyt myös, että onhan tällainen muutto vaikutuksiltaan niin monta richterin asteikkoa, että jossainhan sen täytyy tuntua. Vaikkapa iholla. - Tänään painelin ammattiapua hakemaan, en suinkaan tavalliselle lääkärille vaan vanhan intialaisen hoitotieteen ayurvedan klinikalle, jota täkäläinen ystäväni Sarla suositti. Prakriti -klinikka oli viihtyisä ja kiireetön, lämpimät värit ja seesteinen tunnelma. Minulta kysyttiin ikä, pituus, paino, verenpaine, veriryhmä ja olenko vege vai non-vege sekä entisen ja nykyiset sairaudet. Minut otettiin vastaan hämärässä puulattiaisessa huoneessa, jossa ison täysin tyhjän pöydän ääressä istui tohtori ja hänen assistenttinsa (ja myöhemmin minun tulkkini...) - Oli jännittävää, että tohtori ei koko aikana koskettanut tai edes läheltä katsonut ihoani jonka vaivakseni ilmoitin. Hän kyseli hyvin vähän kysymyksiä: mikä on verenpaineeni, onko minulla diabetes, onko hilsettä, toimiiko vatsa ja onko vatsantoiminta normaalia. Hän kysyi, syönkö lihaa ja juonko alkoholia, johon yritin vitsikkäästi murjaista, että eipä tuota täällä näy saavan.... Hän kysyi lapseni ja perheeni. Kun yritin selvittää hänelle, että itse epäilen että kyseessä on psykosomaattinen stressireaktio muuton vuoksi, hän kysyi, miksi olen Intiassa. Kerroin olevani työn takia ja saapuneeni kolme viikkoa sitten. Hän kysyi, olinko vasta saavuttuani saanut tietää että joudunkin jäämään kahdeksi vuodeksi, johon ällistyneenä vastasin tietenkin tienneeni tuon jo etukäteen. Siihenpä tohtorimme tokaisi: "if you knew, madam, why the stress?" - Jäin sitä pohtimaan, ihan hyvä kysymys....
Hoitosuositukset tulivat: kahdenlaisia tabletteja aamuin illoin, illalla (kuulemma) pahanmakuista mikstuuraa keitettyyn, jäähdytettyyn veteen sekoitettuna ja saippuan asemesta yrttitahnaa jota sekoittelen itse jauheesta. Lisäksi määrättiin vege-ravinnolle eikä mitään kylmää saisi syödä eikä mitään hapanta. Buttermilk on kuulemma hyvä, pitäisi vielä keksiä mitä se on, sitä kuulemma kannattaa tehdä itse jotenkin erottamalla joku osa jugurtista... Lisäksi 7 päivää putkeen samaan kellon aikaan puuterihierontaa ja sen jälkeen 7 päivän setti siten, että joka päivä 45 minuutin ajan otsalleni valutetaan mainittua buttermilkiä. Tällä pitäisi tulla kaunis ja sileä kutiamaton iho, tosin lääkkeitä voi kuulemma joutua syömään kuukausia. - Jotenkin äkkiseltään länsimainen lääkärissäkäynti ja reseptin kanssa apteekkiin -malli tuntuu tämän rinnalla vaivattomalta, mutta ehdottomasti annan tälle mahdollisuuden. Se ero oli kotimaiseen meininkiin myös, että tohtorin konsultaatio maksoi 2,5 euroa ja lääkkeet nelisen euroa! Koko hoitokokonaisuuden hinnaksi tullee 80 euroa. Sillä ei taida Suomessa selvitä yhdestä lääkärillä käynnistä....

Nyt painelen sekoittamaan ensimmäistä mikstuuraa, katsotaan millainen yö siitä sukeutuu...

tiistai 23. syyskuuta 2008

Kaksi naista

kotitaloani vastapäätä rakennetaan kolmikerroksista pientaloa. Työmaa oli meneillään jo elokuun alussa kun kävin täällä ensimmäistä kertaa. Taloa muurataan paikalla ja työmaalla on hiekka- ja sorakasa ja muutama kuhmuinen ämpäri laastin sekoittamista varten. Rakennuksella on töissä mies ja nainen, varmaankin pariskunta. He näkyvät asuvan työmaalla - enkä usko että kyse on hartiapankkilaisista.... En ole voinut olla tarkkailematta työmaan elämää. Nainen, ehkä minua hiukan nuorempi, näyttäisi tekevän raskaimmat työt. Hän on pukeutunut kirkasväriseen sariin mutta hän kuljettaa tontin reunalta tiiliskiviä päänsä päällä. Hän laittaa mustien hiustensa päälle kangaskaitaleen alustaksi ja kuljettaa neljää tiiltä kerrallaan. Ryhdin on oltava väkisinkin ylväs. Hän sekoittaa laastia kuhmuisessa ämpärissä ja kantaa sitä vasussa lonkkaansa vasten. - Varhaisina aamuina olen nähnyt aamuhämärissä hänen jonkinlaiseen kankaaseen kääriytyneen hahmonsa talorakennelman lipan alla. Häntä ei kalva naapurin koiran haukunta, hän ei ihmettele kuinka ilmastointilaitteen huminassa oppii nukkumaan ilman korvatulppia, hän ei levitä ryppyvoidetta silmiensä ympärille.
Eilen aamulla jouduin hiukan odottelemaan kuljettajaani. Seisoin portilla pc-laukku olkapäällä, päälläni vaatteet jotka varmaan maksoivat tämän tuntemattoman sisareni vuoden tai kahden palkan. Hän teki aamutoimiaan siinä rakennustyömaalla - hän pesi hampaansa ja otti käteensä vettä siitä samaisesta ämpäristä jossa hän oli sekoittanut laastia aiemmin viikolla. Hän levitti kiiltävän mustat hiuksensa hajalleen, otti vettä käsiinsä ja huuhteli työmaan pölyt kauniista hiuksistaan. Minä katselin, omat hiukseni muotoiluvaahdon, vahan ja lakan jäljiltä. Hän katsoi minua takaisin, tutkivasti, suoraan enkä lukenut hänen katseestaan mitään tunteita. Ehkä minä, nainen minäkin mutta niin eri planeetalta, olin tökerö kun katselin hänen aamutoimiaan. En tiedä mitä hän mietti, pohtiko tätä erilaisuutta, hyväksyikö oman karmallisuutensa tässä elämässä. Mitä mietin minä, täällä korostetusti etuoikeutettu valkoinen madame, jota tullaan joka aamu hakemaan ja joka voi silmää räpäyttämättä maksaa kerrallan kuntosalin vuosimaksun? En minä miettinyt, analysoinut - minä katsoin, minä näin - jotain jäi kytemään mielen pohjalle. Yhä tänään tässä osavaltiossa naisista vain 64 prosenttia osaa lukea. Yhä tänään miljoonat naiset Intiassa eivät voi päättää omasta kohtalostaan. Yhä lukemattomia tyttövauvoja hylätään tienvarsille ja ojanpohjalle. Minä lupasin, tuon niin lähellä mutta samalla niin kaukana olevan "sisaren" suoran katseen häkellyttämänä, että täällä ollessani etsin jonkun hylättyjen tyttöjen koulun tai orpokodin, jonne voin lyhentää velkaani. Velkaani siitä, että minä olen saanut niin paljon. - Kuten ihailemani Mika Waltari sanoi elämäkerrassaan: "minä onnellinen - ihmiskunnan kärsimyksellä mitattuna".

maanantai 22. syyskuuta 2008

Kotikulmien ravintolaelämyksiä

Tänä iltana aloitin tutustumisen alueeni ravintoloihin. Niitä oli minulle jo kehuttu. Muutamassa olin poikennut kurkistamassa, lähinnä rantaa olevassa Giorgiossa jo käynytkin. Giorgio mainostaa olevansa Global Cuisine ja tarjoaa ruokamatkaa maailmalle. Vegecannellonit jo kokeilin - intialaista ruokaa ei jaksa koko ajan sillä haasteena on hahmottaa etukäteen mitä mikin ruokalaji pitää sisällään ja erityisesti tymäkkyyden aste eli chilien määrä on aina arvoitus. Tänään kävin kakkukaupan yläkerrassa olevassa Clay Ovenissa, joka oli aivan ihastuttava paikka. Niin siistiä ja nätisti sisustettua ravintolaa en olisi uskonut tältä kulmakunnalta löytyvän. Ruoka, jugurtissa ja limessä marinoitu kana sekä pinaattisessa hunnussa lämmitettu paneer-juusto tuoreen naanin kanssa olivat aivan upeita - ja hintaa illalliselle tuli seitsemisen euroa. Jotenkin hurskas aikeeni kokata itse alkaa hiipua jo näin kolmannella viikolla... Varmaan laitan itsekin ruokaa voidakseni paremmin hallita syömistäni, mutta noilla ravintolahinnoilla ei hellan ääri työpäivän jälkeen juuri houkuttele. - Syömisen ja juomisen hinta on ihan toinen, kun menee viiden tähden hotelliin: siellä illallisbuffeet maksaa helposti 20 euroa ja koska alkoholilla on melkoinen ylellisyysvero, niin lasillinen intialaista chardonnayta voi maksaa 7 euroa. Tästä voisi tehdä hätäisen johtopäätöksen, että raitis elämä toteutuu ilman suurempaa vaivannäköä: viinilasillista ei tavallisessa ravintolassa saa edes rahalla! -

Jossain vaiheessa aion mennä eteläintialaiseen "kokkikouluun": mausteet ja niiden hallinta ovat avainsana täkäläiseen makumaailmaan ja haluan opetella niiden saloja. Oma uunissa vihannesten kanssa hauduttamani kanaparka lime- ja korianterimarinaadissa muutaman Virgino-tipan kera on jotenkin valjunoloinen...

Yhtälailla olen nyt alkanut kiinnittää syömisessä ja valinnoissa huomiota Auyrvedan eli vanhan intialaisen holistisen lääketieteen (tai elämäntieteen) oppeihin: minut jo keväällä Keralan reissulla luokiteltiin ns. Pitha -tyypiksi eli "all fire" - sitähän minä olen astrologisestikin. Eli minun pitäisi syödä kaikenlaisia viilentäviä ruokia koska olen itse niin kuuma=). Maito, jäätelö, vihreälehtiset vihannekset, monet hedelmät ovat minun ruokiani. Sen sijaan minun pitäisi välttää happamia ja karvaita makuja (jukurtti, etikka, mausteiset ruoat yleensä) sekä myös punaista lihaa ja kananmunaa. Viljatuotteet ovat niinikään hyväksi. Jännittävää on, että monen "kielletyn" kohdalla olen luonnostani kokenut jonkinlaista luotaantyötävyyttä, eli ehkä kroppa oivaltaa jotain. Jotenkin ayurvedan tavoite saada ihminen elämään tasapainossa ja välttämään sairastumista vetoaa minuun: aion tämän kummallisen, raskaan, kiehtovan päivittäisen elämän lomassa antaa itselleni aikaa: ehkäpä Intia voi jopa parantaa.

lauantai 20. syyskuuta 2008

Kuntosaleista ja liikunnasta

Tänään rundasin Chennain saleja. Etukäteen luetut esitteet lupasivat "world class services", "latest state-of-the-art equipment" - ja totuus oli ainakin eurooppalaisen silmiin ihan jotain muuta. Eniten saleilla oli raskasta rautaa ja toiseksi runsaasti cardio -laitteita eli juoksumattoja ja cross trainereita ja kuntopyöriä. Niiden taso oli parhaimmalla saleilla ihan hyvä. Yhdestä löytyi kovasti kaipaamani spinning, mutta laitteet olivat aika krouvit. Bollywood -tanssiryhmiäkin oli, mutta en usko ihan heti singahtavani sellaiselle. Joogatuntejakin löytyi ja niille pitäisi sitten vääntyä jo seiskaksi, tosin aamun spinning -tunnit alkavat jo kuudelta... Minähän nousen, kiitos kuuluisan naapurin koiran, mutta autonkuljettajaa käy sääliksi jos hänen pitää ensin suoriutua tänne puoli kuudeksi - autohan pysyy madamen talossa ja kuskit tulevat omin neuvoin mistä tulevat...

Mielestäni parhaimman kuntosalin vuosimaksu on 17 000 rupiaa eli noin 260 euroa, mikä intialaisittain on hurja hinta. Spinningistä ja joogasta maksetaan erikseen. -Ostin muutamia kuntoilu- ja terveyslehtiä: niissä suitsutetaan health&wellbeingiä, puhutaan liikunnan ja oikeanlaisen ravitsemuksen ja tiheiden ateriavälien merkityksestä. Viesti ja tarina on ihan sama kuin lännessä. Intiassa on perinteisesti hyväksytty ylipainoisuus (joka tietenkin kohdistuu keskiluokkaan ja siitä ylöspäin) mutta nyt suitsutetaan ulkonäön ja treenatun ulkomuodon puolesta. Lehdissä on ennen ja nyt -tarinoita jossa kerrotaan kuinka temppu tehtiin. - Lyhyen kokemukseni perusteella arvelen, että yksi ylipainoisuuden syy on arki- ja hyötyliikunnan puute. Täällä yksinkertaisesti ei kävellä: ulkona on kuumaa ja saasteista, jalkakäytäviä ei kaikinpaikoin ole ja niillä ei ole tilaa kävellä vaikka niitä olisikin. Kaikkialle mennään autolla, moottoripyörällä tai rikshalla. Polkupyöräilyä harjoittavat vain itsetuhoiset (ja varattomat). Kun tähän lisätään erittäin hiilihydraattipitoinen ruokavalio (paljon valkoista riisiä ja erilaisia vehnäleipiä joissa on joko rasvaa ja/tai sokeria) ja lisäksi kastikkeet, joissa on paljon gheetä eli kirkastettua voita ja usein kookosmaitoa. Kypsentämättömiä vihanneksia ei juuri harrasteta ja itsekin arvon niiden hygienisyyttä: ne pitäisi pestä vähintään suolavedessä mutta mieluummin huuhdella huolellisesti jodilla terästetyssä vedessä (eikä mieluusti kraanavedessä!) Kuidut jäävät täten vähälle. Hedelmät ovat toki yksi minullekin hyvin kelpaava elintarvikeryhmä: tosin nekin pitää pestä harjalla ennen kuin niitä alkaa kuoria koska myyntikioskeissa niissä pörrää kärpäsiä ja myyjien kädet ovat kauhistuttavan likaisia.... - Runsas eläinrasvojen käyttö on geneettisen taipumuksen lisäksi syy siihen, että vuoteen 2010 mennessä peräti 60 % maailman sydänsairaista on intialaisia. Luin eilen, että yksi iso sydänkuolleisuutta lisäävä riskitekijä on se, että Intiassa kestää keskimäärin 300 minuuttia (!) päästä sairaalaan siitä kun hätätila ilmenee!
Samaisessa artikkelissa väitettiin, että intialaisilla ja aasialaisilla yleensä on ahtaampi verisuonisto kuin eurooppalaisilla, mikä edistää suoniston nopeampaa tukkeutumista. Toki ymmärrän, että täältä katsottuna eurooppalaiset voivat vaikuttaa geneettisesti heterogeeniseltä ryhmältä - niinhän mekin puhumme intialaisista vaikka tähänkin maahan mahtuu kymmeniä rotuja, perustuslain mukaan yli 20 virallista kieltä ja Intian sisäisten kulttuurien ja tapojen kirjo on sama kuin matkalla Suomesta Maltalle!

Näillä puheilla: tänään käynnistän kuntosaliurani Alwarpetin Fitnessone -salilla! On myönnettävä että se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin sauvakävely kakkarannalla....