Kotikulmien ravintolaelämyksiä

Tänä iltana aloitin tutustumisen alueeni ravintoloihin. Niitä oli minulle jo kehuttu. Muutamassa olin poikennut kurkistamassa, lähinnä rantaa olevassa Giorgiossa jo käynytkin. Giorgio mainostaa olevansa Global Cuisine ja tarjoaa ruokamatkaa maailmalle. Vegecannellonit jo kokeilin - intialaista ruokaa ei jaksa koko ajan sillä haasteena on hahmottaa etukäteen mitä mikin ruokalaji pitää sisällään ja erityisesti tymäkkyyden aste eli chilien määrä on aina arvoitus. Tänään kävin kakkukaupan yläkerrassa olevassa Clay Ovenissa, joka oli aivan ihastuttava paikka. Niin siistiä ja nätisti sisustettua ravintolaa en olisi uskonut tältä kulmakunnalta löytyvän. Ruoka, jugurtissa ja limessä marinoitu kana sekä pinaattisessa hunnussa lämmitettu paneer-juusto tuoreen naanin kanssa olivat aivan upeita - ja hintaa illalliselle tuli seitsemisen euroa. Jotenkin hurskas aikeeni kokata itse alkaa hiipua jo näin kolmannella viikolla... Varmaan laitan itsekin ruokaa voidakseni paremmin hallita syömistäni, mutta noilla ravintolahinnoilla ei hellan ääri työpäivän jälkeen juuri houkuttele. - Syömisen ja juomisen hinta on ihan toinen, kun menee viiden tähden hotelliin: siellä illallisbuffeet maksaa helposti 20 euroa ja koska alkoholilla on melkoinen ylellisyysvero, niin lasillinen intialaista chardonnayta voi maksaa 7 euroa. Tästä voisi tehdä hätäisen johtopäätöksen, että raitis elämä toteutuu ilman suurempaa vaivannäköä: viinilasillista ei tavallisessa ravintolassa saa edes rahalla! -

Jossain vaiheessa aion mennä eteläintialaiseen "kokkikouluun": mausteet ja niiden hallinta ovat avainsana täkäläiseen makumaailmaan ja haluan opetella niiden saloja. Oma uunissa vihannesten kanssa hauduttamani kanaparka lime- ja korianterimarinaadissa muutaman Virgino-tipan kera on jotenkin valjunoloinen...

Yhtälailla olen nyt alkanut kiinnittää syömisessä ja valinnoissa huomiota Auyrvedan eli vanhan intialaisen holistisen lääketieteen (tai elämäntieteen) oppeihin: minut jo keväällä Keralan reissulla luokiteltiin ns. Pitha -tyypiksi eli "all fire" - sitähän minä olen astrologisestikin. Eli minun pitäisi syödä kaikenlaisia viilentäviä ruokia koska olen itse niin kuuma=). Maito, jäätelö, vihreälehtiset vihannekset, monet hedelmät ovat minun ruokiani. Sen sijaan minun pitäisi välttää happamia ja karvaita makuja (jukurtti, etikka, mausteiset ruoat yleensä) sekä myös punaista lihaa ja kananmunaa. Viljatuotteet ovat niinikään hyväksi. Jännittävää on, että monen "kielletyn" kohdalla olen luonnostani kokenut jonkinlaista luotaantyötävyyttä, eli ehkä kroppa oivaltaa jotain. Jotenkin ayurvedan tavoite saada ihminen elämään tasapainossa ja välttämään sairastumista vetoaa minuun: aion tämän kummallisen, raskaan, kiehtovan päivittäisen elämän lomassa antaa itselleni aikaa: ehkäpä Intia voi jopa parantaa.

Kuntosaleista ja liikunnasta

Tänään rundasin Chennain saleja. Etukäteen luetut esitteet lupasivat "world class services", "latest state-of-the-art equipment" - ja totuus oli ainakin eurooppalaisen silmiin ihan jotain muuta. Eniten saleilla oli raskasta rautaa ja toiseksi runsaasti cardio -laitteita eli juoksumattoja ja cross trainereita ja kuntopyöriä. Niiden taso oli parhaimmalla saleilla ihan hyvä. Yhdestä löytyi kovasti kaipaamani spinning, mutta laitteet olivat aika krouvit. Bollywood -tanssiryhmiäkin oli, mutta en usko ihan heti singahtavani sellaiselle. Joogatuntejakin löytyi ja niille pitäisi sitten vääntyä jo seiskaksi, tosin aamun spinning -tunnit alkavat jo kuudelta... Minähän nousen, kiitos kuuluisan naapurin koiran, mutta autonkuljettajaa käy sääliksi jos hänen pitää ensin suoriutua tänne puoli kuudeksi - autohan pysyy madamen talossa ja kuskit tulevat omin neuvoin mistä tulevat...

Mielestäni parhaimman kuntosalin vuosimaksu on 17 000 rupiaa eli noin 260 euroa, mikä intialaisittain on hurja hinta. Spinningistä ja joogasta maksetaan erikseen. -Ostin muutamia kuntoilu- ja terveyslehtiä: niissä suitsutetaan health&wellbeingiä, puhutaan liikunnan ja oikeanlaisen ravitsemuksen ja tiheiden ateriavälien merkityksestä. Viesti ja tarina on ihan sama kuin lännessä. Intiassa on perinteisesti hyväksytty ylipainoisuus (joka tietenkin kohdistuu keskiluokkaan ja siitä ylöspäin) mutta nyt suitsutetaan ulkonäön ja treenatun ulkomuodon puolesta. Lehdissä on ennen ja nyt -tarinoita jossa kerrotaan kuinka temppu tehtiin. - Lyhyen kokemukseni perusteella arvelen, että yksi ylipainoisuuden syy on arki- ja hyötyliikunnan puute. Täällä yksinkertaisesti ei kävellä: ulkona on kuumaa ja saasteista, jalkakäytäviä ei kaikinpaikoin ole ja niillä ei ole tilaa kävellä vaikka niitä olisikin. Kaikkialle mennään autolla, moottoripyörällä tai rikshalla. Polkupyöräilyä harjoittavat vain itsetuhoiset (ja varattomat). Kun tähän lisätään erittäin hiilihydraattipitoinen ruokavalio (paljon valkoista riisiä ja erilaisia vehnäleipiä joissa on joko rasvaa ja/tai sokeria) ja lisäksi kastikkeet, joissa on paljon gheetä eli kirkastettua voita ja usein kookosmaitoa. Kypsentämättömiä vihanneksia ei juuri harrasteta ja itsekin arvon niiden hygienisyyttä: ne pitäisi pestä vähintään suolavedessä mutta mieluummin huuhdella huolellisesti jodilla terästetyssä vedessä (eikä mieluusti kraanavedessä!) Kuidut jäävät täten vähälle. Hedelmät ovat toki yksi minullekin hyvin kelpaava elintarvikeryhmä: tosin nekin pitää pestä harjalla ennen kuin niitä alkaa kuoria koska myyntikioskeissa niissä pörrää kärpäsiä ja myyjien kädet ovat kauhistuttavan likaisia.... - Runsas eläinrasvojen käyttö on geneettisen taipumuksen lisäksi syy siihen, että vuoteen 2010 mennessä peräti 60 % maailman sydänsairaista on intialaisia. Luin eilen, että yksi iso sydänkuolleisuutta lisäävä riskitekijä on se, että Intiassa kestää keskimäärin 300 minuuttia (!) päästä sairaalaan siitä kun hätätila ilmenee!
Samaisessa artikkelissa väitettiin, että intialaisilla ja aasialaisilla yleensä on ahtaampi verisuonisto kuin eurooppalaisilla, mikä edistää suoniston nopeampaa tukkeutumista. Toki ymmärrän, että täältä katsottuna eurooppalaiset voivat vaikuttaa geneettisesti heterogeeniseltä ryhmältä - niinhän mekin puhumme intialaisista vaikka tähänkin maahan mahtuu kymmeniä rotuja, perustuslain mukaan yli 20 virallista kieltä ja Intian sisäisten kulttuurien ja tapojen kirjo on sama kuin matkalla Suomesta Maltalle!

Näillä puheilla: tänään käynnistän kuntosaliurani Alwarpetin Fitnessone -salilla! On myönnettävä että se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin sauvakävely kakkarannalla....

Siivoamisesta

Siivoaminenkin on oma taiteenlajinsa tässä maassa. Perusvälineet ovat varpuluuta, rikkalapio ja likainen lankamoppi. Lattioiden pesuun, kuten myös tiskaamiseen käytetään kylmää vettä. Tietenkin olisi pitänyt ymmärtää että kuuma vesi ei ole kaikkien saatavilla- ja toisaalta kuulemma kesän helteillä hanasta tuleva vesi on luonnostaan varsin lämmintä. Olin jo reklamoida kun keittiön hanasta tulee vain kylmää, kunnes kuulin että se on normimeininki. Fairya vaan kehiin niin kuulemma tulee puhdasta. - Kun olen itse alkuun tiskaillut, olen kaivannut haikeasti tiskikonettani ja oivallista suomalaista keksintöä eli kuivausritilöitä.

Tänään sain ensimmäisen siivoojani, joka on tilapäisapu kunnes löytyy vakituinen. Pieni tumma sariin pukeutunut tamilinainen Lakshmi hiipparoi avojaloin pitkin kotiani ja tekee omalla tyylillään puhdasta jälkeä. Hän oppi heti sinipiian tavoille ja ilmoitti muutaman sanan englannintaidoillaan sen kelpaavan=) - Kymmenen päivää ilman siivoojaa vahvisti sen, että täällä on oikeasti siivottava joka päivä. Pölyä tulee uskomaton määrä. Mitään elukoita talossani ei ole näkynyt, päinvastoin kuin toimistolla jossa miniatyyrimuurahaisia vilistää kaikkialla. - Pitänee ostaa varalta etikkaa: kun kastaa siivousrätin etikan ja veden sekoitukseen ja pyyhkii sillä keittöntasot niin muurahaisten pitäisi pysyä loitolla.
Kuivaruokatavarat on kuulemma paras laittaa kannellisiin purkkeihin, ei pelkästään muurahaisten vuoksi vaan kosteuden. Huomasin jo eilen, että Helsingin Myllyn lahjoittamat rouskisruisnäkkärit olivat hiukan sitkistyneet Intian kosteudessa - mutta hyviltä ne maistuivat erityisesti juuri eilen, kun koti-ikävä ja uupumus iskivät ensimmäisen kerran kunnolla päälle.

Lakshmin siivousurakka on kohta valmis, hän tulee kuulemma onnelliseksi viidestäsadasta rupiasta eli noin 8 eurosta. Tuntipalkkaa siitä tulee 2 euroa... ja madamella on puhdas koti!

Ensimmäisen kerran

uupumus ja väsymys pyyhkäisivät ylitseni oikein kunnolla. Yllätin itseni parkumasta kurjuuttani ja riittämättömyyttäni. Itsesääli ja ikävä iskivät vyön alle. Olin venynyt aamulla paikallisen ulkomaalaisviraston arrogantin päällikön vastaanotolla - keskustelunaihe oli Suomen ja Intian verolaki ja sen soveltaminen. Minulta vaadittiin maahan rekisteröitymiseen 11 erilaista liitettä joista osa vaikutti lähinnä simputukselta. - Iltapäivällä toimistolta meni sähköt ja jo muutenkin tavattoman hitaat yhteydet katkesivat. Liian monta tekemätöntä asiaa jäi vaiheeseen. -Olin sopinut tapaamisen relocation agentin toimistolle, olin menossa reklamoimaan koska mielestäni en ollut saanut sovittua palvelua. Päällimmäisenä painoi siivoja/maid -asia: olen asunut jo 10 päivää kodissani ja pölyä ja likaa ja tahroja on joka paikassa. Piian eli maidin kyllä löytää eikä kuukausihinta päätä huimaa: 60 euroa 6 pv/vkossa. Repesin siinä vaiheessa, kun minulle kerrottiin, että piialle ei todella pidä ensimmäiseen kuukauteen antaa avainta koska lopullinen luotettavuus pitää testata ja että minun työnantajana pitäisi olla pari ensimmäistä viikkoa paikalla ohjaamassa ja valvomassa työn jälkeä. - Jälleen kerran totesin: minun pitäisi olla mies ja minulla pitäisi olla vaimo, joka valvoisi henkilökuntaa.... Asia jäi vielä auki koska pitää jaagata joku joka pystyy tulemaan jo puoli kahdeksalta että voin päästää hänet sisään. Ratkaisematta on vielä se, löytyykö joku naapuri joka sitten sulkee avaimella oven hänen jälkeensä, koska minä en millään voi sitoutua olemaan tiettyyn kellonlyömään kotona. Lisäksi sain tiukat ohjeet lukita kaikki arvokas kaappeihin - jokaiseen komeroon on tosiaan oma avain, jopa jääkaapissa on lukko ja avain ettei henkilökunta pääse konfiskoimaan ruokaa... Kun kaikki tämä monimutkaisuus vyöryi ylitseni, aloin itkeä eikä siitä meinannut tulla loppua. - Kaksi viikkoa on takana Incredible Intiaa ja tänä iltana olisin antanut taivasosuuteni jos olisin voinut siirtää itseni Suomeen. En olisi sanallakaan valittanut pimeästä enkä koleasta enkä yhtikäs mistään. Mutta eipä auta kuin siteerata Tuulen viemää -elokuvan Scarlettia joka palaneen Taran raunioilla pui nyrkkiä kohti taivasta ja lausui: "after all, tomorrow is another day". Iltarukoukseeni liitän vienon toiveen, että naapurin typerä rakki nukkuisi pommiin eikä herättäisi minua 5:45....

Aamuista

hiukan ennen aamunkajoa se alkaa taas: naapuritalon koira päästetään pihaan ja se aloittaa ulvomisensa. Kelloa ei tarvitse tarkastaa: 5:45. - Äsken painelin aamutakki päällä kadulle rähjäämään elukalle suomeksi. Täysin turha drama queen act: kukaan kadulla norkoileivista miehistä ei lotkauttanut korvaansa, rakista puhumattakaan. Vastapäisen rakennustyömaan rakenteilla nukkui huopiin kääriytyneitä hahmoja - heidän eksistenssiään moinen ei ravista. Rähjäsin aikani, rakki tunki kuonoaan aidan alta ja kuunteli. Vasta kun olin päässyt takaisin sisään, se antoi vastauksensa: pitkän ulisevan sarjan. Onneksi en osaa koirien(kaan) tamilia: varmaan se antoi samalla mitalla...

Madam, do you work for the government?

kodinkonekaupan poika kysäisi noin, kun annoin käyntikorttini yhteystietojani varten. Häkellyin ja haahuilin typerän "in a way, yes" -tyyppisen vastauksen. Käyntikortissani kun lukee työnantajan nimen lisäksi Consulate of Finland, mikä nyt on hiukan joustavasti sanottu. - Intia on kuitenkin maa, jossa valtiosidonnaisuus ja ministeriölinkki varsinkiin suurlähetystön onarvostettua. Olen oppimassa ,että tuota linkkiä kannataa käyttää: sillä saa ovia auki, ehkäpä alkoholiakin hankittua helpommin kuin keskimäärin ja jos ego ei ole jengoillaan, niin arvovaltaakin voi kuvitella saavansa. Olen kuullut itseäni tituleerattavan milloin konsuliksi, milloin "representative of the Finnish governmentiksi" - madamehan olen nyt jo ihan täyspäiväisesti.
- Täällä saa siis kulkea monta hattua päässään, ja kameleonttina olo on hetkittäin uuvuttavaa. Tuntuu, että pitäisi revetä niin moneen ja osata niin paljon. Ja vaikka tiesin, että yksinäisyys pitää osata kohdata, hetkittäin se vyöryy päälle aika hurjana. - Siksi tänään tuntui niin hyvältä, kun ensimmäinen chennailainen ystävätär, hurmaavan boheemi taidegallerian pitäjä Sarla, soitti ja pyysi mukaansa shoppaamaan. Toinen meistä intialainen parsidaami, toinen suomalainen valtiovallan edustaja - kaksi naista ihailemassa kunnon keräilijän tavoin milloin alusvaateosaston hepeniä, milloin hypistelemässä patoja ja kattiloita. Tulin hyvillä mielin kotiin - intialainen elämäni alkaa saada nimiä ja kasvoja rakennusaineikseen.

Holy Cow - henkilökunnasta....

Delhin matkalla ostin lentokentältä luettavaksi best selleriksi mainostetun Holy Cow -kirjan, jossa Intiaan rakkauden perässä muuttanut aussinainen kertoo hilpeästi ja mukaansa tempaavasti omaan tarinansa Intian kanssa. Pystyn hyvin asettumaan hänen kokemuksiinsa ja löysin sieltä kohdan, joka heti osui ja upposi. Minulla ei ole vielä kotiini pesiytyneestä pölystä huolimatta siivoojaa - kiire muka estänyt hankinnan, mutta jo tilapäisen autonkuljettajan kanssa olen syyllistynyt kirjan mukaan perusvirheisiin=). Kirjassa aussinainen saa intialaiselta naapurinrouvalta läksytystä siitä, että tämä sanoo aivan liian usein henkilökunnalleen "please" ja "thank you" - jos henkilökunnalle on liian ystävällinen ja joustava, he menettävät kunnioituksensa ja alkavat vedättää. Minä olen autonkuljettajalleni jo antanut liikaa löysiä: vaikkakin hän on tavattoman fiksu ja palvelualtis, niin äskenkin hän jo kysyi minut kotiovelle jättäessään, että tarvitteko apua laukun kanssa - eikä lähtenyt sitä automaattisesti kantamaan. Sitä saa mitä tilaa: itsepähän olen moneen otteeseen sanonut ettei tarvitse nousta avaamaan auton ovea tai kantaa laukkua... Mikä meissä yliemansipoituneissa suomalaisnaisissa on vikana kun ei osaa ottaa palvelua vastaan? Toivon oppineeni läksyni ja kun siivooja astuu remmiin, aion olla vaativa siirtomaa-madame joka narisee välittömästi kehnosta jäljestä! Tosin hiukan hirvittää kun vuokraemäntäni maalaili kauhukuvaa että joudun ainakin kaksi viikkoa kouluttamaan ja vahtimaan uutta piikaa. - Senkin olen huomannut, että täällä taidetaan vaivihkaa vähän sääliä aikuista naista, joka "joutuu" olemaan kokopäiväisesti töissä, ei ole raukkaparalla elättäjää. Kunniallisella naisella olisi varmaan aikaa ojentaa henkilökuntaa....

Oli miten oli, piika on pian pestattava, sillä intialainen pöly tottavie leviää vauhdilla ja peittää tienoon. Siivousvälineet ovat oma lukunsa, sillä imuria ei käytetä koska kosteassa ilmastossa se ei kuulemma oikein aja asiaansa vaan täällä yhä lakaistaan. Luudankin noita jo osti: lystikkään suipon harjassellaisen. Suomesta toin hyvin valistettuna lajitelman lyömättömiä sinipiikoja, sillä täällä harrastetaan vain lankamoppeja joiden puhtaanapito on haasteensa sekin. - Olen usein sanonut, että minulla on siivoojan sielu: sääliksi käy piikaparkaa joka joutuu ylettymään minun siivousstandardeihini. Mutta varmaan Intia opettaa siinäkin: huomennakin voi mopata jollei tänään ehdi!