Vihdoinkin saan sen: ikioman intialaisen pankkikortin. Kahden kuukauden odotuksen jälkeen painelin pankkiin ja sain korttini - sekkivihko oli tullut jo aiemmin ja häkellytin virkailijaa pyytämällä neuvoja sen käyttämiseen... Kaivoin kortin esiin Standard Chartered Bankin kuoresta ja kimaltavan kultainen kortti tuli esiin. Siva Paananen. Niin sinä lukee hienosti painettuna! Parkaisin virkailijalle että nimeni on kyllä väärin mutta hänestä se ei ollut olennaista, "after all, it is only a debit card". Hetken arvelin reklamoida ja vaatia uutta korttia mutta järki voitti: odottaisinko taas kaksi kuukautta vai suostuisinko ottamaan intialaisen jumalan Sivan alter egon itselleni. - Nyt höyläilen perin tyytyväisenä jumal(a)ista korttiani - toivottavasti siinä olisi sellainenkin taivaallinen ominaisuus ettei saldo hupenisi... - Itse asiassa on todettava, että pankkiturvallisuuden kannalta on hieno käytäntö, että jokaisen käteisnoston ja pankkikorttioston jälkeen tulee muutaman minuutin kuluttua kännykkään tekstiviesti joka kertoo tapahtuman ja toteaa saldon. Maksamisen suhteen verkkopankki ottaa Intiassa ensiaskeleitaan ja itse taistelin eilen illalla 45 min operaattorin verkkosivuilla saadakseni jatkossa maksaa laajakaistan verkkopankissa mutta luovutin. Taidan kiltisti kirjoitella Airtelille sekkejä ja laittaa autonkuljettajan kiikuttamaan ne eteenpäin. Onneksi sain tarkat ohjeet kuinka sekki kirjoitetaan - virkailijakin ällisteli eikö Suomessa enää moisia käytetä. Hän myös kysäisi minulta pankissa, minkä ihmeen takia olen tullut Intiaan töihin - täältä kuulemma paikalliset hinkuavat nimenomaan pois!
Nyt alan valmistua Suomen itsenäisyyspäivän viettoon: Chennain Suomen kunniakonsuli on kutsunut suomalaiset ja suomalaisten yritysten intialaiset avainhenkilöt kotiinsa juhlimaan. Sovimme etukäteen että juomme maljan sekä Suomelle että Intialle - torppasin konsulin ehdotuksen nosta maljaa Haloselle! Itse vien juhlaan sinivalkoisia itsenäisyyskynttilöitä ja ehkäpä viritämme Maamme -laulun illan aikana. Pitänee varuiksi vielä googlettaa säkeistöt...
lauantai 6. joulukuuta 2008
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Sielu tulee perässä....
tänään iltapäivällä Jet Airwaysin kone Delhistä laskeutui Chennain kentälle. Minä astuin koneen rappusille ja kasvoille lehahti uskomaton lämpö.... Eilen illalla Helsingin kaamoshämärässä kuljin 70 denierin sukissa ja ulsterissa ja hanskat tiukasti kädessä. Moni on hämmästellyt, että Helsingin ja Delhin välinen lento kestää vain 6,5 tuntia - kiitos Finnairin luvan lentää Venäjän ilmatilassa. Tosin lentoreitillä on mielenkiintoisia kohteita: Islamabad, Kabul, Azerbaidzhan... - Yön nukuin koneessa hyvin koska Finskin yölennolla oli vain kourallinen ihmisiä: sain helposti vallattua neljä penkkiä ja pistin pitkäkseni. - Lentäminen on jotenkin rajua: kroppa tulee käsittämättömän nopeasti tänne "eri planeetalle" mutta sielu taitaa tulla jollain viiveellä.
Ensimmäinen matka Suomeen muuton jälkeen: suuret tunteet jylläsivät. Olin jännittävästi kahden maan välisellä trapetsilla: muiden silmissä "se intialainen" ja itse niin tietoisesti suomalainen. Kerroin uudelleen ja uudelleen kokemuksiani ja yritin muistaa kysyä mitä Suomessa oleville kuuluu - se en todella ole vain minä jolla on elämä! Eniten itseäni hämmästytti se, että monesti parjaamani kaamos olikin niin turvallista ja hyvää - ja nyt täällä polttavassa auringossa maailma on niin totaalisen erilaista. Suomessa joulun odotus oli joka paikassa - ja täällä on vaikea käsittää joulun läheisyyttä.
Lauantaina juhlimme Chennaissa Suomen itsenäisyyspäivää: kunniakonsulimme rouvineen järjestää residenssissään juhlan ja meitä on tulossa sinne melkoinen joukko. Odotan innolla millaisen juhlan me teemme!
Intia on toipumassa Mumbain tragediasta: elämä jatkuu ja ihmiset alkavat taas liikkua Mumbain kaduilla. Pelko on silti asettunut ihmisiin: televisio jauhaa aiheita ja jokaista vähääkin silmää tekevää haastatellaan. Yleisönosastokirjoituksissa otetaan kantaa suurella tunteella - onpa niitäkin jotka ilmoittavat täysimittaisen sodan julistamisen Pakistanille olevan ainoa vaihtoehto! Muutama ministeri on joutunut eromaan ja nyt vaaditaan myös tiedustelupalvelun johtajia tilille. Viranomaiset olivat saaneet kaksi varoitusta Mumbaihin mereltä tehtävästä hyökkäyksestä mutta viesti ei ollut edennyt komentoketjussa tarpeeksi pitkälle. Sisäministeri sai lähteä kun häneltä pääsi varomaton lausunto, jonka mukaan terroristit olivat varautuneet 5000 ihmisen tappamiseen ja viranomaiset ansiokkaasti saivat luvun pysymään kahdessa sadassa - tällaisia pienempiä iskuja hänen mukaansa nyt tapahtuu alvariinsa kaupungissa kuin kaupungissa ja että ihmisten pitäisi osata arvostaa viranomaisten saavutusta!
Nyt lähden etsimään perässä tulevaa sieluani unten maille: huomenna en herääkään härmäiseen kaamokseen vaan tropiikin heleään aurinkoon. Adventtia tämäkin....
Ensimmäinen matka Suomeen muuton jälkeen: suuret tunteet jylläsivät. Olin jännittävästi kahden maan välisellä trapetsilla: muiden silmissä "se intialainen" ja itse niin tietoisesti suomalainen. Kerroin uudelleen ja uudelleen kokemuksiani ja yritin muistaa kysyä mitä Suomessa oleville kuuluu - se en todella ole vain minä jolla on elämä! Eniten itseäni hämmästytti se, että monesti parjaamani kaamos olikin niin turvallista ja hyvää - ja nyt täällä polttavassa auringossa maailma on niin totaalisen erilaista. Suomessa joulun odotus oli joka paikassa - ja täällä on vaikea käsittää joulun läheisyyttä.
Lauantaina juhlimme Chennaissa Suomen itsenäisyyspäivää: kunniakonsulimme rouvineen järjestää residenssissään juhlan ja meitä on tulossa sinne melkoinen joukko. Odotan innolla millaisen juhlan me teemme!
Intia on toipumassa Mumbain tragediasta: elämä jatkuu ja ihmiset alkavat taas liikkua Mumbain kaduilla. Pelko on silti asettunut ihmisiin: televisio jauhaa aiheita ja jokaista vähääkin silmää tekevää haastatellaan. Yleisönosastokirjoituksissa otetaan kantaa suurella tunteella - onpa niitäkin jotka ilmoittavat täysimittaisen sodan julistamisen Pakistanille olevan ainoa vaihtoehto! Muutama ministeri on joutunut eromaan ja nyt vaaditaan myös tiedustelupalvelun johtajia tilille. Viranomaiset olivat saaneet kaksi varoitusta Mumbaihin mereltä tehtävästä hyökkäyksestä mutta viesti ei ollut edennyt komentoketjussa tarpeeksi pitkälle. Sisäministeri sai lähteä kun häneltä pääsi varomaton lausunto, jonka mukaan terroristit olivat varautuneet 5000 ihmisen tappamiseen ja viranomaiset ansiokkaasti saivat luvun pysymään kahdessa sadassa - tällaisia pienempiä iskuja hänen mukaansa nyt tapahtuu alvariinsa kaupungissa kuin kaupungissa ja että ihmisten pitäisi osata arvostaa viranomaisten saavutusta!
Nyt lähden etsimään perässä tulevaa sieluani unten maille: huomenna en herääkään härmäiseen kaamokseen vaan tropiikin heleään aurinkoon. Adventtia tämäkin....
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Kaamospäiviä Suomessa
Seison lasitetulla parvekkeella ja vedän keuhkoihini raikasta pakkasilmaa varhain hämärtyvässä marraskuun lopun päivässä. Varpaita palelee mutta se ei haittaa. Itse asiassa paleleminen tuntuu hyvältä. Kai minun ihollani ja kropassani on enemmän palelemisen kuin hikoilun muistijälkiä. - Olen Suomessa käymässä, lähes kolme kuukautta Intiaan muuton jälkeen. Lumipyräkkä ja hämäryys tuntuvat turvallisilta ja tutuilta - kaamoksen huppu ylläni antaa suojaa. Öisin nukun levottomasti, tunteet mellastavat sisimmässäni. Tuntuu niin tutulta ja kotoisalta, vaivattomalta. Prismassa haahuilen innoissani leveitä käytäviä ja haalin herkkuja: rahkaa, vadelmia, mustikoita, ruisleipää, kalkkunaleikettä, mehukeittoa. - Nautin Mäkelänrinteen vesijuoksusta: puhtaista pesutiloista ja tilasta. Kuikin työpaikan Sodexhossa kattiloihin: olisiko kaalikääryleitä?
Istun iltaa ystävien kanssa, kerron moneen kertaan samoja elämyksiä ja fiiliksiä elämästäni "toisella planeetalla" ja yritän muistaa kysyä mitä toisille kuuluu. Elämä ja koti Chennaissa tuntuvat kaukaisilta ja Suomessa tuntuu hiukan kummalliselta ajella lähellä Helsingin -kotia mutta olla menemättä sinne: siellä asuvat nyt ihan muut ihmiset. - Uskon että on ollut ihan viisas päätös tulla tänne vasta näin monen kuukauden jälkeen, että hiukan ehdin jo asettua Intiaan. Nytkin veikkaan, että ensi viikolla ei ole ihan helppo nousta Delhin koneeseen... Intiassa on hyvä olla ja olen alkanut löytää sielläkin omaa tilaani, mutta Suomeen on niin paljon säikeitä jotka sitovat minut tänne.
Eilen katselin Mamma Rosan ikkunapöydästä lumista Töölöntoria: se oli kaunis kaikessa tummuudessaan, kaipa se on osa minun sielunmaisemaani. Ystävien ja siskon ja Suomen kollegoiden tapaaminen on ollut tärkeää: minulla on ihmisiä jotka välittävät. Mutta uskonpa, että kun aikanaan tulee aika jättää Intia, sinnekin jää paljon kiinnikkeitä. Nyt vasta haen paikkaani siellä - ja se prosessi kestänee vielä hyvän tovin. Tuntuu hyvältä hakea siihen(kin) voimia tältä kaamosmatkalta jossa jo tuoksuu pipari ja glögi!
Istun iltaa ystävien kanssa, kerron moneen kertaan samoja elämyksiä ja fiiliksiä elämästäni "toisella planeetalla" ja yritän muistaa kysyä mitä toisille kuuluu. Elämä ja koti Chennaissa tuntuvat kaukaisilta ja Suomessa tuntuu hiukan kummalliselta ajella lähellä Helsingin -kotia mutta olla menemättä sinne: siellä asuvat nyt ihan muut ihmiset. - Uskon että on ollut ihan viisas päätös tulla tänne vasta näin monen kuukauden jälkeen, että hiukan ehdin jo asettua Intiaan. Nytkin veikkaan, että ensi viikolla ei ole ihan helppo nousta Delhin koneeseen... Intiassa on hyvä olla ja olen alkanut löytää sielläkin omaa tilaani, mutta Suomeen on niin paljon säikeitä jotka sitovat minut tänne.
Eilen katselin Mamma Rosan ikkunapöydästä lumista Töölöntoria: se oli kaunis kaikessa tummuudessaan, kaipa se on osa minun sielunmaisemaani. Ystävien ja siskon ja Suomen kollegoiden tapaaminen on ollut tärkeää: minulla on ihmisiä jotka välittävät. Mutta uskonpa, että kun aikanaan tulee aika jättää Intia, sinnekin jää paljon kiinnikkeitä. Nyt vasta haen paikkaani siellä - ja se prosessi kestänee vielä hyvän tovin. Tuntuu hyvältä hakea siihen(kin) voimia tältä kaamosmatkalta jossa jo tuoksuu pipari ja glögi!
torstai 20. marraskuuta 2008
Mustanaamion mailla
Tehdessäni lähtöä Intiaan sain monelta suomalaiselta mieheltä kommentin Bengalin lahden mainitessani, että kas vain, olet lähdössä Mustanaamion maille. Toki Mustanaamio on tuttu - niitä sarjakuvia luettiin lapsuuden kesinä Pylkönmäellä erityisesti sadepäivinä. Olihan isä-Unto pikkupoikana veljensä Hannun kanssa ansiokkaasti leikannut niitä Keski-Suomalaisesta ja koonnut ihan sarjakuvakirjoiksi.
Tarkempi tutustuminen Intian maantieteeseen tuotti tarkennuksen: Mustanaamio asui Bengalissa (joka sekin toki on Bengalin lahden rannalla). Viikko sitten lähdin Bengaliin ja tarkemmin sanoen Kolkataan, jota kutsuttiin aiemmin Kalkutaksi. Kolkatassa järjestettiin meidän Intian tiimin yhteinen aluekokous ja olimme menossa tutustumaan valtioon, jossa meillä ei ole ollut systemaattisia operaatioita aiemmin.
Kolkatalla on maine, että se on Intian kaaottisin kaupunki. Olimme kollegoiden kanssa äärimmäisen ihastuneita Kolkataan: toki siellä oli paljon liikennettä, mutta kaoottiselta se ei vaikuttanut. Kaupungissa oli paljon vihreää ja maisema oli vehmasta. Tietenkin painelimme katsomaan hindujen pyhää virtaa Gangesia, joka ei totta vie houkutellut pulahtamaan, vaikka pulahtaminen ilmeisesti olisi taannut suotuisan seuraavan elämän! - Tutustuimme myös Victoria Memorialiin, joka on arkkitehtonisesti Taj Mahalin ja Lontoon St Paulin Cathedralin risteytys. Siellä olleesta valokuvanäyttelystä näki, että 40- ja 50-luvulla Kolkata on ollut lähes Pariisin oloinen: leveitä bulevardeja ja istutuksia, hienoja kerrostaloja ja autoja. Kolkata oli vuoteen 1911 Intian pääkaupunki ja sen jälkeen britit siirsivät pääkaupungin Delhiin.
Kolkataan tai paremminkin Kalkuttaan kuuluu äiti Teresa. Lähdimme lauantaiaamuna neljän naisen porukalla tutustumaan Missionaries of Charityyn eli äiti Teresan perustamaan piskuiseen luostariin, joka sijaitsee ahtaan kadun varressa keskellä Kolkataa. Siellä on toimiva luostari, jossa hymyilevät ja ystävälliset sisaret tekivät askareitaan tutussa valkoisessa nunnankaavussa jossa on sinivalkoiset raidat reunassa: puku joka ainakin minun silmieni verkkokalvolle on piirtynyt äiti Teresan asuna. Luostarissa oli liikuttava valokuvanäyttely äiti Teresan elämänkaaresta. Erityisesti Kolkatan kaduilta 20- ja 30 -luvuilla otetut riipaisevaa köyhyyttä ja nälkää kuvastavat otokset pysäyttivät.
Äiti Teresan pieni vaatimaton huone pysäytti minut miettimään: taulu kertoi hänen asuneen siinä pikkuruisessa huoneessa yli 40 vuotta. Siellä hän oli kirjoittanut satoja kirjeitä, vastaanottanut satoja ihmisiä ja rukoillut satoja tunteja. Kyynelet pusertuivat silmiini kun luin taulun viimeisen rivin: "from this room Mother Theresa moved home to God on 5 September 1997". - Tuon pienen suuren naisen hauta on luostarin alakerrassa: me neljä naista, hyväosaisia lähes kaikilla mittareilla, jätimme äiti Teresan haudalle esirukouspyynnön Meksikon kollegamme Ulrikan puolesta, joka taistelee elämästään. Ajattelin siinä samalla omia rakkaitani ja lähetin heidänkin puolestaan sanasen: että meitäkin kaikkia varjeltaisiin.
Huomenna lähden Delhin kautta kohti Helsinkiä: ensimmäinen matka Suomeen Intiaan muuton jälkeen. Kollega soitti juuri ja kertoi ensilumen sataneen: oikein odotan Suomen viileyttä Chennain kostean kuumuuden jälkeen. Taidan haluta kahlata rännässä ja mennä kauppaan penkomaan ruisleipähyllyjä!
Tarkempi tutustuminen Intian maantieteeseen tuotti tarkennuksen: Mustanaamio asui Bengalissa (joka sekin toki on Bengalin lahden rannalla). Viikko sitten lähdin Bengaliin ja tarkemmin sanoen Kolkataan, jota kutsuttiin aiemmin Kalkutaksi. Kolkatassa järjestettiin meidän Intian tiimin yhteinen aluekokous ja olimme menossa tutustumaan valtioon, jossa meillä ei ole ollut systemaattisia operaatioita aiemmin.
Kolkatalla on maine, että se on Intian kaaottisin kaupunki. Olimme kollegoiden kanssa äärimmäisen ihastuneita Kolkataan: toki siellä oli paljon liikennettä, mutta kaoottiselta se ei vaikuttanut. Kaupungissa oli paljon vihreää ja maisema oli vehmasta. Tietenkin painelimme katsomaan hindujen pyhää virtaa Gangesia, joka ei totta vie houkutellut pulahtamaan, vaikka pulahtaminen ilmeisesti olisi taannut suotuisan seuraavan elämän! - Tutustuimme myös Victoria Memorialiin, joka on arkkitehtonisesti Taj Mahalin ja Lontoon St Paulin Cathedralin risteytys. Siellä olleesta valokuvanäyttelystä näki, että 40- ja 50-luvulla Kolkata on ollut lähes Pariisin oloinen: leveitä bulevardeja ja istutuksia, hienoja kerrostaloja ja autoja. Kolkata oli vuoteen 1911 Intian pääkaupunki ja sen jälkeen britit siirsivät pääkaupungin Delhiin.
Kolkataan tai paremminkin Kalkuttaan kuuluu äiti Teresa. Lähdimme lauantaiaamuna neljän naisen porukalla tutustumaan Missionaries of Charityyn eli äiti Teresan perustamaan piskuiseen luostariin, joka sijaitsee ahtaan kadun varressa keskellä Kolkataa. Siellä on toimiva luostari, jossa hymyilevät ja ystävälliset sisaret tekivät askareitaan tutussa valkoisessa nunnankaavussa jossa on sinivalkoiset raidat reunassa: puku joka ainakin minun silmieni verkkokalvolle on piirtynyt äiti Teresan asuna. Luostarissa oli liikuttava valokuvanäyttely äiti Teresan elämänkaaresta. Erityisesti Kolkatan kaduilta 20- ja 30 -luvuilla otetut riipaisevaa köyhyyttä ja nälkää kuvastavat otokset pysäyttivät.
Äiti Teresan pieni vaatimaton huone pysäytti minut miettimään: taulu kertoi hänen asuneen siinä pikkuruisessa huoneessa yli 40 vuotta. Siellä hän oli kirjoittanut satoja kirjeitä, vastaanottanut satoja ihmisiä ja rukoillut satoja tunteja. Kyynelet pusertuivat silmiini kun luin taulun viimeisen rivin: "from this room Mother Theresa moved home to God on 5 September 1997". - Tuon pienen suuren naisen hauta on luostarin alakerrassa: me neljä naista, hyväosaisia lähes kaikilla mittareilla, jätimme äiti Teresan haudalle esirukouspyynnön Meksikon kollegamme Ulrikan puolesta, joka taistelee elämästään. Ajattelin siinä samalla omia rakkaitani ja lähetin heidänkin puolestaan sanasen: että meitäkin kaikkia varjeltaisiin.
Huomenna lähden Delhin kautta kohti Helsinkiä: ensimmäinen matka Suomeen Intiaan muuton jälkeen. Kollega soitti juuri ja kertoi ensilumen sataneen: oikein odotan Suomen viileyttä Chennain kostean kuumuuden jälkeen. Taidan haluta kahlata rännässä ja mennä kauppaan penkomaan ruisleipähyllyjä!
tiistai 11. marraskuuta 2008
Caddiegolfia Noidassa
"Madam, now you woke up!" tokaisi vaikeaniminen caddiepoikamme Greater Noidan JPP Golf Klubilla viime viikolla. Olin viimeinkin suoriutunut yhdestä väylästä kunnialla ja taisin peräti tehdä muutaman bogeypisteen. - Britit jättivät Intiaan kriketin lisäksi golfin mutta kotiseudullani Chennain vaiheilla ei ole kuin muutama aika rupinen kenttä. Nekin ovat kuulemma korealaisten autotehtaan insinöörien valtaamia eikä täkäläinen pätsinkuuma ilmastokaan ole golfille ihanteellisin.
Delhissä oli marraskuun ensimmäisellä viikolla JCI:n eli nuorkauppakamarien maailmankokous ja ohjelmassa oli myös senaattorigolf. Muutaman suomalaisen senaattoriystävän kanssa olimme ilmoittautuneet kisaan ja päätimme lähteä pelaamaan kentän kerran ennen kisaa saadaksemme paremman tuntuman. Intiassa tarjotaan kierrokselle caddie mukaan sopuhintaan, viitisen euroa per mailapoika. Otimme ystäväpariskunnan kanssa meille daameille jaetun caddien ja ja kisaan vakavammin suhtautuvalle Askolle ihan oman. En ole aikaisemmin pelannut caddien kanssa, mutta täytyy todeta että pidin kokemuksesta. Oli jotenkin niin pahuksen vaivatonta kun joku muu valitsi mailan, puhdisti sen, vei takaisin bägiin, haravoi bunkkerin jäljiltäni, merkkasi palloni ja puhdisti sen - ehkä olen jo intialaisen palvelukulttuurin niin hemmottelema että pidin touhusta. Tosin kun pelini meni enimmäkseen luokattomasti, hetkittäin tuli mieleen että "mitähän se tuokin poika ajattelee tästä säheltämisestä" mutta häivytin ajatuksen: eipähän hän näkisi minua enää toista kertaa!
Noidan kenttä oli uusi ja hieno - klubirakennus suorastaan ylellinen. Kolmen hengen monipuolinen aamiainen maksoi 15 euroa, mikä intialaisittain on paljon mutta Euroopan klubeihin verrattuna halpa. JPP Greens on aika vaikea kenttä: väylät ovat pitkiä ja vesiesteitä on paljon - ja bunkkereita uskomaton 84 kappaletta! Niiden hiekka oli tiukkaan pakattua eikä niistä nousu ollut helppoa! Olin kiitollinen caddiemme oivallisesta bunkkerikoulusta: opin tulemaan hiekasta ylös putterilla! Se sopi minun kaltaiselleni enemmän voimaa kuin järkeä -golffarille joka yleensä lyö hiekkamailalla pallon greenin toisella reunalla usein vaanivaan bunkkeriin tai joka tapauksessa reilusti yli. Caddiemme oli erinomainen pro: hän tarjosi neuvoja mutta ei tyrkyttänyt niitä eikä yrittänytkään puuttua kuin yhteen asiaan kerrallaan. - Sain häneltä erittäin hyvää sparrausta ja hän myös oivalsi nopeasti miten minun kanssani pitää rakentaa väylätaktiikkaa: hän suositti minulle vain varmoja mailoja ja minimoi riskit ja niinpä aloin loppukierroksesta jo saada siedettävää tulosta aikaan. Minusta tuli kerralla vannoutunut caddiegolfin ystävä!
Torstaina lähdimme anivarhain Delhistä kohti JCI senaattoriturnausta. Bussi oli aivan täysin jouseton romu ja niinpä kaavaillut aamutorkut jäivät haaveeksi. Perillä meitä odotti kuitenkin hyvin järjestetty turnaus vaikka osallistujia oli vain kourallinen. Minä ja toinen suomalaisdaami Hilkka olimme samassa flaitissa ja saimme mukaamme Ruotsin senaatin puheenjohtajan Jamilan sekä nigerialaisen Eddyn. Hilkka oli ollut aloitteellinen: hän oli bongannut caddiejoukosta meidän tiistaisen poikamme joka iloksemme suostui paimentamaan meitä vielä toisenkin kierroksen!
Hiekkaesteet koituivat meidän suomalaisten tuhoksi: kävimme parhaillamme kahdessa bunkkerissa per väylä ja meidän kummankin tulos jäi varsin vaatimattomaksi. Nigerialainen Eddy pelasi 28 tasoituksella mutta vaikutelma oli lähestulkoon se, että poika oli ensimmäisiä kertoja kentällä. Säännöt ja etiketti olivat hänelle tuntemattomia ja pallotkin loppuivat neljännellä väylällä, jonka jälkeen hän eli lainapalloilla - mutta sitkeästi hän pelasi. Ruotsin Jamila oli kova pelinainen ja niinpä en illan senaattoridinnerillä ollut lainkaan hämmästynyt kun hänet julistettiin koko kisan voittajaksi!
Ensimmäiset Intiassa pelatut kierrokset saivat uinuneen golfkärpäsen puremaan: parin päivän päästä lähden Kolkataan ja aion pakata bägin mukaan! Intian aluekokouksemme pitopaikka on Tullygungen Golfklubi ja minua ei mikään pitele poissa kentältä - ja varmasti bongaan itselleni caddien! Lämpimässä ilmassa pallon pitäisi muutenkin lentää pitemmällä kuin koti-Suomen kohmeisilla kentillä - saatikka sitten kun luvassa on vielä ammattimaista coachausta ja hyvää palvelua. En vielä tässä vaiheessa ala voivotella, kuinka aikanaan pärjään Suomessa kun pitää taas roudata omat kamat ihan itse ja putsata golfkengätkin omin pikkukäsin...
Delhissä oli marraskuun ensimmäisellä viikolla JCI:n eli nuorkauppakamarien maailmankokous ja ohjelmassa oli myös senaattorigolf. Muutaman suomalaisen senaattoriystävän kanssa olimme ilmoittautuneet kisaan ja päätimme lähteä pelaamaan kentän kerran ennen kisaa saadaksemme paremman tuntuman. Intiassa tarjotaan kierrokselle caddie mukaan sopuhintaan, viitisen euroa per mailapoika. Otimme ystäväpariskunnan kanssa meille daameille jaetun caddien ja ja kisaan vakavammin suhtautuvalle Askolle ihan oman. En ole aikaisemmin pelannut caddien kanssa, mutta täytyy todeta että pidin kokemuksesta. Oli jotenkin niin pahuksen vaivatonta kun joku muu valitsi mailan, puhdisti sen, vei takaisin bägiin, haravoi bunkkerin jäljiltäni, merkkasi palloni ja puhdisti sen - ehkä olen jo intialaisen palvelukulttuurin niin hemmottelema että pidin touhusta. Tosin kun pelini meni enimmäkseen luokattomasti, hetkittäin tuli mieleen että "mitähän se tuokin poika ajattelee tästä säheltämisestä" mutta häivytin ajatuksen: eipähän hän näkisi minua enää toista kertaa!
Noidan kenttä oli uusi ja hieno - klubirakennus suorastaan ylellinen. Kolmen hengen monipuolinen aamiainen maksoi 15 euroa, mikä intialaisittain on paljon mutta Euroopan klubeihin verrattuna halpa. JPP Greens on aika vaikea kenttä: väylät ovat pitkiä ja vesiesteitä on paljon - ja bunkkereita uskomaton 84 kappaletta! Niiden hiekka oli tiukkaan pakattua eikä niistä nousu ollut helppoa! Olin kiitollinen caddiemme oivallisesta bunkkerikoulusta: opin tulemaan hiekasta ylös putterilla! Se sopi minun kaltaiselleni enemmän voimaa kuin järkeä -golffarille joka yleensä lyö hiekkamailalla pallon greenin toisella reunalla usein vaanivaan bunkkeriin tai joka tapauksessa reilusti yli. Caddiemme oli erinomainen pro: hän tarjosi neuvoja mutta ei tyrkyttänyt niitä eikä yrittänytkään puuttua kuin yhteen asiaan kerrallaan. - Sain häneltä erittäin hyvää sparrausta ja hän myös oivalsi nopeasti miten minun kanssani pitää rakentaa väylätaktiikkaa: hän suositti minulle vain varmoja mailoja ja minimoi riskit ja niinpä aloin loppukierroksesta jo saada siedettävää tulosta aikaan. Minusta tuli kerralla vannoutunut caddiegolfin ystävä!
Torstaina lähdimme anivarhain Delhistä kohti JCI senaattoriturnausta. Bussi oli aivan täysin jouseton romu ja niinpä kaavaillut aamutorkut jäivät haaveeksi. Perillä meitä odotti kuitenkin hyvin järjestetty turnaus vaikka osallistujia oli vain kourallinen. Minä ja toinen suomalaisdaami Hilkka olimme samassa flaitissa ja saimme mukaamme Ruotsin senaatin puheenjohtajan Jamilan sekä nigerialaisen Eddyn. Hilkka oli ollut aloitteellinen: hän oli bongannut caddiejoukosta meidän tiistaisen poikamme joka iloksemme suostui paimentamaan meitä vielä toisenkin kierroksen!
Hiekkaesteet koituivat meidän suomalaisten tuhoksi: kävimme parhaillamme kahdessa bunkkerissa per väylä ja meidän kummankin tulos jäi varsin vaatimattomaksi. Nigerialainen Eddy pelasi 28 tasoituksella mutta vaikutelma oli lähestulkoon se, että poika oli ensimmäisiä kertoja kentällä. Säännöt ja etiketti olivat hänelle tuntemattomia ja pallotkin loppuivat neljännellä väylällä, jonka jälkeen hän eli lainapalloilla - mutta sitkeästi hän pelasi. Ruotsin Jamila oli kova pelinainen ja niinpä en illan senaattoridinnerillä ollut lainkaan hämmästynyt kun hänet julistettiin koko kisan voittajaksi!
Ensimmäiset Intiassa pelatut kierrokset saivat uinuneen golfkärpäsen puremaan: parin päivän päästä lähden Kolkataan ja aion pakata bägin mukaan! Intian aluekokouksemme pitopaikka on Tullygungen Golfklubi ja minua ei mikään pitele poissa kentältä - ja varmasti bongaan itselleni caddien! Lämpimässä ilmassa pallon pitäisi muutenkin lentää pitemmällä kuin koti-Suomen kohmeisilla kentillä - saatikka sitten kun luvassa on vielä ammattimaista coachausta ja hyvää palvelua. En vielä tässä vaiheessa ala voivotella, kuinka aikanaan pärjään Suomessa kun pitää taas roudata omat kamat ihan itse ja putsata golfkengätkin omin pikkukäsin...
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
What continent is it on?
Ensin häkellyin, sitten minua alkoi huvittaa ihan järjettömästi... Hankin eilen Tata Sky -taivaskanavaboxin ja tänään aloin tikkana toimeen saadakseni jo kolme viikkoa talossa olleeseen telkkariin kuvan. Soitin ohjeiden mukaan Tatan asiakaspalveluun ja kun minulta kysyttiin jotain maamerkkiä jotta asentaja osaisi perille, tokaisin että olen ulkomaalainen enkä osaa nimetä mitään erityistä. Langan toisessa päässä daami kysyi, mistä olen ja moneen kertaan "Englandin" torpattuani sain hänet ymmärtämään sanan Finland. "What country does it belong to?" kysyi ystävällinen ääni - ja minä vastasin muka näppärästi ettei se mihinkään kuulu vaan on ollut itsenäinen tasavalta jo vuodesta 1917! Näppäryyteni valui ilmeisesti hiekkaan, kun sain seuraavan kysymyksen: "what continent is it on?" - Jälkeenpäin harmitti etten hokannut ilmoittaa Afrikkaa! Tosin rehellisyyden nimissä en minäkään tiennyt missä Chennai on kun minulta viime keväänä kysyttiin, voisinko ajatella Delhin asemesta meneväni Chennaihin....
Tata Sky ansaitsee kyllä kiitoksen supernopeasta toiminnasta: soitin kello 14.30 äskeisen maantiedettä tihkuvan puhelun ja kello 16.15 ovellani oli kaksi Tatan insinööriä lautasantennin ja porakoneen kanssa. Ja tänään on sentään sunnuntai. Heidän piti mennä kattoterassille asentamaan lautanen ja lähetin heidät sinne. Hetken kuluttua kaksi kauhistunutta tamili-insinööriä seisoo taas ovellani ja toinen tankkaa niukalla englannillaan: "madam, the dog!"
Eihän siinä muu auttanut, rohkea suomalainen amatsoninainen lähti kipuamaan ylös kauhistuneet insinöörit perässään lymyillen. Kattoterassilla oli saksalaisnaapuri Torsten koirineen ja koiran jylhä haukunta oli pelottanut asentajapojat pahanpäiväisesti. - Torsten otti koiran viereensä mutta vasta kolmannen kehotuksen jälkeen Tatan pojat tulivat terassille.- Minua huvitti: suomalainen nainen lähti raivaamaan tietä ohi haukkuvien koirien!
Lautanen tuli asennetuksi ja olkoonkin että ulos menevä piuha nyt jätettiin roikkumaan seinälle aika intialaisesti, niin ainakin kuva ja ääni ilmaantuivat välittömästi. CNN ja BBC World pitävät minua maailmankartalla ja ehkäpä joku ilta herkistelen Bollywood -elokuvan äärellä!
Tata Sky ansaitsee kyllä kiitoksen supernopeasta toiminnasta: soitin kello 14.30 äskeisen maantiedettä tihkuvan puhelun ja kello 16.15 ovellani oli kaksi Tatan insinööriä lautasantennin ja porakoneen kanssa. Ja tänään on sentään sunnuntai. Heidän piti mennä kattoterassille asentamaan lautanen ja lähetin heidät sinne. Hetken kuluttua kaksi kauhistunutta tamili-insinööriä seisoo taas ovellani ja toinen tankkaa niukalla englannillaan: "madam, the dog!"
Eihän siinä muu auttanut, rohkea suomalainen amatsoninainen lähti kipuamaan ylös kauhistuneet insinöörit perässään lymyillen. Kattoterassilla oli saksalaisnaapuri Torsten koirineen ja koiran jylhä haukunta oli pelottanut asentajapojat pahanpäiväisesti. - Torsten otti koiran viereensä mutta vasta kolmannen kehotuksen jälkeen Tatan pojat tulivat terassille.- Minua huvitti: suomalainen nainen lähti raivaamaan tietä ohi haukkuvien koirien!
Lautanen tuli asennetuksi ja olkoonkin että ulos menevä piuha nyt jätettiin roikkumaan seinälle aika intialaisesti, niin ainakin kuva ja ääni ilmaantuivat välittömästi. CNN ja BBC World pitävät minua maailmankartalla ja ehkäpä joku ilta herkistelen Bollywood -elokuvan äärellä!
lauantai 1. marraskuuta 2008
Ruisleivän tuoksu nenässäni...
Satakunta suomalaista on tulossa Delhiin kansainvälisen nuorkauppakamarijärjestön maailmankokoukseen. Itse järjestössä aikanaan ahkeroineena olen saanut sitä kautta joukon upeita ystäviä, tärkeitä oppeja ja kontakteja - ja myös järjestön myöntämän ainaisjäsenyyden eli senaattorin arvon. Siksipä pakkasin lauantaina kotona Chennaissa laukkuni lähteäkseni mukaan Delhin kokoukseen.
Etujoukkoina Suomesta oli tulossa kourallinen ihmisiä: joukossa hyviä ystäviä joiden tapaaminen tuntui kahden Intiassa vietetyn kuukauden jälkeen tosi tärkeältä. - Iltakuudelta löysin hotellin aulasta Pian, Jampen ja Jaanan ja lämpimät halit tuntuivat hyviltä. Jaana-ystävän kanssa halaaminen purkautui itkuun: oli ollut ikävä ystävää, vesijuoksu- ja sauvakävelyseuraa ja asioiden jakajaa!
Lähdimme neljästään illalliselle Delhin pimeään yöhön. Autossa tuoksui nenääni Intian ominaistuoksun mennen tullen ylittävä tamperelaisen ruisleivän tuoksu - leipuriystävä on suuri aarre! - Kontrasti oli huima kun illallisen jälkeen levellä tiellä Delhin diplomaattialueella lontusteli elefantti ja kuskimme Arun pysäytti auton: saimme tutustua elefanttiin ja taputtaa sen karkeaa nahkaa ja poseerata kuvissa! Se otti tippinä annetun 100 rupian setelin kärsäänsä ja nosti sen selässään istuvalle kuljettajalleen!
Edessä on upea viikko ystävien kohtaamista, uusiin tutustumista - "who is a stranger but a friend we did not yet meet" ja uuden oppimista. Maanantana starttaamme aamunkoitteessa Agran retkelle: Taj Majal on nähtävä! Ja kuinka mukavalta tuntuu nähdä se ystävien kanssa.
Etujoukkoina Suomesta oli tulossa kourallinen ihmisiä: joukossa hyviä ystäviä joiden tapaaminen tuntui kahden Intiassa vietetyn kuukauden jälkeen tosi tärkeältä. - Iltakuudelta löysin hotellin aulasta Pian, Jampen ja Jaanan ja lämpimät halit tuntuivat hyviltä. Jaana-ystävän kanssa halaaminen purkautui itkuun: oli ollut ikävä ystävää, vesijuoksu- ja sauvakävelyseuraa ja asioiden jakajaa!
Lähdimme neljästään illalliselle Delhin pimeään yöhön. Autossa tuoksui nenääni Intian ominaistuoksun mennen tullen ylittävä tamperelaisen ruisleivän tuoksu - leipuriystävä on suuri aarre! - Kontrasti oli huima kun illallisen jälkeen levellä tiellä Delhin diplomaattialueella lontusteli elefantti ja kuskimme Arun pysäytti auton: saimme tutustua elefanttiin ja taputtaa sen karkeaa nahkaa ja poseerata kuvissa! Se otti tippinä annetun 100 rupian setelin kärsäänsä ja nosti sen selässään istuvalle kuljettajalleen!
Edessä on upea viikko ystävien kohtaamista, uusiin tutustumista - "who is a stranger but a friend we did not yet meet" ja uuden oppimista. Maanantana starttaamme aamunkoitteessa Agran retkelle: Taj Majal on nähtävä! Ja kuinka mukavalta tuntuu nähdä se ystävien kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
