Maharajat -menneen maailman ihmeet

Luen parhaillaan kirjaa Intian maharajoista. Kukapa ei olisi kuullut norsulla ratsastavista maharajoista, joiden turbaaneja koristivat isot timantit... Englannin siirtomaaherrat olivat taktisesti ovelia: he virittivät omaan valtaansa pönkittämään eri puolilla Intiaa maharajojen eli paikallisten prinssien verkoston. Osa heistä oli alunperin korkeakastisia ylimystön edustajia, mutta heissä oli myös tavallisia maalaisia, jotka erilaisten tarinankulkujen myötä päätyivät asemaansa. Intian hierarkisessa systeemissä järjestelmä toimi: britit antoivat prinsseille aika nimellisiä, mutta näkyviä asemia paikallisina hallitsijoina ja varmistivat itselleen näin laajan myötämielisen verkoston.

Kirja kertoo täysin uskomattomista rikkauksista ja niin loisteliaasta elämäntyylistä, että sen vertaa saa hakea nykyaikana. Erään maharajan palatsin kerrotaan olleen kolme kertaa Buckinghamin palatsin kokoinen: makuuhuoneesta keittiöön oli kolmen kilometrin matka ja maharajan kerrotaan päristelleen palatsin sisällä mopedilla makuukamarista aamiaiselle! Eräs toinen maharaja lähetti poikansa sisäoppilaitokseen ja poika vei sinne mukanaan 200 palvelijaa! - Maharajojen järjestämissä juhlissa kylvettiin oikeassa samppanjassa ja vieraita kuljetettiin norsun- ja tiikerinmetsästykseen Rolls Royceilla ja Bentleyillä. Maharajat pukeutuivat koristeellisesti: näillä tosimiehillä saattoi olla kymmeniä timantteja ja moninkertaisia helminauhoja yllään. Eipä ihme, että Lontoon, Pariisin ja Rooman parhaat kultasepät matkustivat Intiaan tekemään maharajoille koruja.

Maharajat olivat usein moniavioisia. Heidän haaremeissaan oli usein erimaalaisia vaimoja. Intialaisprinssit matkustelivat laajasti Euroopassa 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä ja toivat useinEnglannista mukanaan tanssijattaria, tarjoilijattaria ja muita tavallisia tyttöjä, jotka hullaantuivat eksoottiisiin prinsseihin - hemmottelivathan he tavallisia englantilaistyttöjä timantein ja lupauksin prinsessanpäivistä. Monelle näistä tuontivaimoista paljastui karu totuus vasta pitkän laivamatkan jälkeen: kotilinnassa oli ehkä jo parikin seniorimpaa intialaista vaimoa, maharania, ja uusi vaimo sai tyytyä prinssin rippeisiin!

Maharajat järjestivät brittivalloittajille ja Britannian kuninkaallisille huimia metsästysretkiä. Erään pohjoisen maharajan arvioitiin uransa aikana kaataneen ainakin 1500 tiikeriä - ei ihme, että tiikereitä ei enää Intiassa paljon ole. Herrojen huvit ovat verottaneet kantaa raskaasti. - Yksi esimerkki ällistyttävästä elämäntyylistä oli Mysoren maharaja: hänen kotonaan oli ruokasalissa pieni täyshopeinen juna, joka kiersi ruokapöytää ja junan avovaunut oli täytetty herkuin ja viinapulloin. Siitä vieraiden kelpasi napata mitä mieli teki!

Intian itsenäistyessä 1947 maharajojen kohtalo muuttui: britit lähtivät ja viimeinenkin varakuningas jätti Intian niemimaan ja maharajat jäivät itsenäisyystaistelijoiden armoille. Heiltä vietiin valta ja asema ja osa heidän omaisuudestaan ja palatseistaan konfiskoitiin. Osalle heistä palatseja jäi ja niistä tehtiin hotelleita tai nähtävyyksiä. Viimeisen kuoliniskun antoi pääministeri Indira Gandhi 1970 -luvulla viedessään lopullisesti maharajojen tittelit ja virat. Suurin osa heistä myöntyi kohtaloonsa, osa toki katkeroitui ja jäi elämään siirtomaavallan muistoihinsa.

Intiassa elää tänäkin päivänä paljon maharajojen jälkeläisiä - heidänkin tarinansa on uskomaton osa Intian tuhatkasvoista historiaa.