Intian kuukauden kestänyt eduskuntavaalirumba on ohi. Uusi hallitus vannoi virkavalansa viime perjantaina. Intiassa on yli 700 miljoonaa äänioikeutettua ja pidän melkoisena saavutuksena että vaalit ylipäänsä saadaan toimitettua! Vaalitoimitsijoita tarvittiin yli neljä miljoonaa ja vaalihuoneita ja kampanjointia vartioimaan tarvittiin yli kaksi miljoona poliisia. Työllistävä vaikutus - jälleen kerran hieno esimerkki taidosta saada tälle valtavalle populaatiolle tekemistä.
Päinvastoin kuin uumoiltiin, aiemminkin hallituksessa vahvimpana ollut Intian kongressipuolue voitti vaalit kirkkaasti liittolaisineen ja oppositio jäi selkeästi altavastaajaksi. Kongressipuolueen puheenjohtaja on Sonia Gandhi, vuonna 1991 salamurhatun Rajiv Gandhin italialaissyntyinen leski jonka Forbes -lehti listasi vuonna 2004 maailman kolmanneksi vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Näissä vaaleissa myös Sonian poika Rahul Gandhi, 38 v, saavutti suuren äänimäärän ja hänelle veikkailtiin ministerinsalkkua jota hän ei kuitenkaan itse halua. Hänen agendallaan on eriarvoisuuden poistaminen ja sitä myöten omien vaalilupaustensa lunastaminen. Hänestä veikkaillaan Intialle pääministeriä viimeistään viiden vuoden päästä, kun seuraavat vaalit ovat edessä.- Intiassa arvostetaan selkeästi senioriteettia: pääministerinä jatkaa Manmohan Singh, 76 v joka juuri talvella oli ohitusleikkaksessa. Hän on vähäeleinen, viisas ja humaani mies mutta ilmeisesti maata pyörittää aika paljolti Sonia Gandhi. - Monelle tulee yllätyksenä tieto, että Intialla on toki presidenttikin mutta minäkin jäin töissä kiinni siitä, etten tiennyt hänen nimeään! Enkä itse asiassa edes tiennyt että Intiakin presidentti on nainen: kuvista päätellen varsin iäkäs Pratibha Devisingh Patel jonka rooli taitaa olla kovin edustuksellinen. Sonia on julkisuudella mitaten Intian johtaja - presidenttiriepu on selkeästi piilossa kammioissaan!
Intian eduskunnassa eli Sab Lokhassa (House of the People) on perustuslain mukaan 552 edustajaa. Näissä vaaleissa valittiin toistaiseksi suurin määrä naisedustajia: 58 mikä ei vielä prosentuaalisesti ole kovin paljon. Ikähaitarikin on raju: nuorin on 26-vuotias ja vanhin 88-vuotias. Ennen vaaleja luin Times of Indiasta artikkelia Intian nuorista poliittisista johtajista: yksi haastatelluista oli alle 30-vuotias ja suurin osa neljänkymmenen ikävuoden molemmin puolin. Intiassa on 300 miljoonaa alle 25-vuotiasta, joten maan yhtenä haasteena on saada nuoriso innostumaan poliittisesta päätöksenteosta: miten yli seitsemänkymppiset voivat rakentaa yksinään maata tuolle valtavalle nuorisolle?
Aamun lehden eräs uutinen ällistytti: Intialla on yhä tuhannet kasvot ja ne synkimmät ovat ns. kastittomilla eli daliteilla. Kastilaitos on virallisesti purettu mutta oikeassa elämässä se voi yhä surullisen hyvin. Siitä on paljon erilaisia esimerkkejä ja siksi aamulla lukemani artikkeli pysäytti: eräässä Bangaloren lähikylässä kastittomat kärsivät juomaveden puutteesta. Vanhan käsityksen mukaan kastittomat eivät saa nostaa vettä samasta kaivosta kuin ylempikastiset: vesihän saastuisi kastittomien kosketuksesta. Aiemminhan kastittomien piti kävellä toista puolta tietä ja huolehtia, ettei edes heidän varjonsa langennut ylempikastisten päälle tai rangaistus seurasi. Mainitussa kylässä kastittomat joutuvat odottamaan tuntikausia vesisäiliöidensä kanssa että joku ylempikastinen heltyisi heidän nöyristä aneluistaan ja nostaisi heille sangollisen tai pari vettä. Haastateltu mies kertoi, että joinakin päivinä heidän piti palata majoihinsa ilman vettä. Kylän poliisipäällikkö sulkee silmänsä tilanteelta, vaikka moisella toiminnalla rikotaan lakia. - Laki ei yllä vanhoihin tapoihin - ne istuvat käsittämättömän lujassa ja ihmisarvoa loukkaavaa käytöstä esiintyy laajasti. - Ei ihme, että Intian köyhät kärsivät malariasta, kurkkumädästä, ripulista ja tuberkuloosista: heille ei anneta aina mahdollisuuksia edes puhtaaseen juomaveteen vaan he joutuvat ammentamaan veden samasta lammikosta missä he uittavat lehmänsä ja vuohensa.
Jospa tämä uusi eduskunta nyt ottaisi oikeasti agendalleen köyhyyden vähentämisen - sitä voi tosin aprikoida koska edustajien joukossa oli rikosrekisterin omaavia ja rikossyytteiden alaisia edustajia jota kuinkin sama määrä kuin naiskansanedustajia!
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti