Valon läpilyömää...

Katselin lentokoneen pienestä ikkunasta ahnein silmin toukokuisen Helsingin orastavaa vihreyttä ja valoa. Halusin äkkiä ulos ahtaasta koneesta: hengittämään puhdasta ja raitista ilmaa! Helsinkiä helli upea auringonpaiste ja aurinko löi valonsa läpi koivujen hennon vihreyden. Kehätien reunalla kevään ensimmäiset auringonkukat nostivat päätään. Minä katselin auton ikkunasta ulos nenä lasissa: voiko missään olla näin kaunista? - Kaikkialla oli vihreätä, avaraa ja ihmisiä liikkui ulkona reippailemassa: kadehdin jokaista pyöräilijää ja sauvakävelijää - minä joka olen lusinut eteläisen Intian lähes 40 asteen päivälämpötilassa ainona tavoitteena siirtyä ilmastoidusta kodista ilmastoidun auton kautta ilmastoituun toimistoon... Kroppa ja sielu huutaa ulos, pelloille, poluille, merenrantapyöräteille ottamaan varastoon pohjoista kuulautta ja voimaa.

Vaikka Intiassa on jännittävää, antoisaa ja opettavaista, kotiintulo on kotiintulo. Tähän meininkiin minulla on kuitenkin käsikirjoitus ja sapluuna: tänne on helppo solahtaa. Ja kuitenkin tiedän, että taas kun palaan reilun viikon päästä Intiaan, sen värit ja tuoksut ja kypsien mangojen houkutteleva pinta tuntuvat nekin jo hiukkasen omilta.

Äitienpäivä 2009: hieno kotiintuloa kun kaksi rakasta ystävätärtä oli järjestänyt itsensä minua vastaan ja valmistaneet äitienpäivälounaan ja juonineet sinne poikanikin paikalle! Ihana tunne kun tunsi itsensä rakastetuksi ja kaivatuksi. Näin on hyvä.