keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Ajokortinhankinnasta

eilen vihdoin suksin takaisin autokoululleni hankkimaan ajokorttia. Prosessi oli kuitenkin ennakoitua monimutkaisempi. Vein ohjeiden mukaan kopion passistani ja myös sen viisumisivusta, kopion oleskeluluvastani sekä kopion teleoperaattorin laskusta. Tuo lasku on todiste siitä, että asun siellä missä olen ilmoittanut asuvani... Lisäksi vein pyydetyt kuusi (!) passikuvaa.

Aloin täyttää pitkää lomaketta, johon piti raapustaa oma allekirjoitus kuuteen eri kohtaan. Häkellyin kohdasta, jossa kysyttiin erityisiä fyysisiä tuntomerkkejä. Autokoulun tyttö katsoi minua ja ehdotti "luomi kaulalla vasemmalla puolella". Ällistelin, eikö kävisi silmien ja hiusten väri kuten kotipuolessa. Tyttö toisti: "luomi kaulalla vasemmalla puolella", otti minulta kynän ja kirjoitti tuntomerkkini. Odotan mielenkiinnolla näkyykö sama tieto aikaan ajokortissa.

Isänkin nimeä kysyttiin. Tiedustelin kesysti, onko laitettava kun isä on jo kuollutkin. "That rule is only for the Indian people" - ulkomaisena säästyin siis isän nimen ilmoitukselta... Minulta ei myöskään vaadittu lääkärintodistusta, kun vieressäni istunut intialaisnainen passitettiin sellaista hankkimaan.

Mustavalkoiset passikuvat olivat muodostua ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Vetosin siihen, että minulle ei oltu puhelimessa kerrottu kuvien värillisyysvaatimuksesta. Tiukan näköinen nuori nainen peräsi, eikö madamella nyt olisi kuutta väripassikuvaa mukana. Onnekseni sivusta puuttui kiltti mies keskusteluun: mustavalkokuvani kelpaisivat!

Huomenaamuna show jatkuu: menen uudestaan autokouluun ja vien alkuperäisen oleskeluluvan, passin ja suomalaisen ajokortin mukanani. Autokoulusta minut passitetaan jonkinlaiseen ajolupatoimistoon, josta saan mukaani harjoitteluluvan. Joudun kuukauden ajan harjoittelemaan autolla ajoa ja autoon pitäisi liimata iso L-kirjan. Ounastelen tekeväni päätöksen, että sellaistakaan ei ulkomaalainen madame tarvitse....

Harjoittelujakson jälkeen menen kuulemma ajokokeeseen, jonka jälkeen saan ajokortin viisumini voimassaoloajaksi eli reiluksi vuodeksi. - Kuulin huhuja, että ajokoe koostuu neljästä osasta: 1. pääset ajoneuvoon sisälle 2. osaat käynnistää auton 3. osaat parkkeerata niin että renkaat ovat suorassa 4. saat pakin päälle ja osaat peruttaa 3 metriä.

Huimin havaintoni pitkää lomaketta täyttäessäni oli allekirjoituskohta: siinä oli allekirjoituksen vaihtoehtona sormenjälki! Meinasin revetä: oikeasti tässä maassa annetaan ajokortti ihmisille jotka eivät osaa kirjoittaa! Ehkäpä oikeasti on syytä soittaa vakuutusyhtiöön ja varmistaa onko vakuutukseni voimassa, jos ajan autoa Intiassa. Täällä voi joutua liikenteessä melkoisen kirjavan faunan kanssa tekemisiin...

Huomenaamuna kello kuusi, kosmisen säteilyn ollessa vahvimmillaan, lähden toisen harjoittelulupalaisen eli naapurin Akin kanssa joogatunnille. Aki ajaa mennessä ja minä tullessa.

Ei kommentteja: