Taivunko minä

Intia saattaa tehdä kovaksi. Siinä on mielestäni ristiriita sen kanssa, että länsimaalaiset erityisesti ylistävät Intian henkisyyttä ja spiritualiteettia ja sen luonnetta jalostavaa voimaa. Itse huomaan pohtivani paljon siitä, muutunko täällä entistä kovemmaksi ja kovanahkaisemmaksi. Kun ei vielä oikein hallitse pelisääntöjä eikä toimintaympäristöä, lienee luonnollista mennä hiukan puolustuasemaan ja alkaa ampua sieltä kovilla. Luonnollista mutta ei ehkä fiksua...

Apulaisen kanssa tuli viikolla konflikti. Hän tuli jatkuvasti aamuisin reilusti myöhässä ja siitä kun sanoin, niin hän alkoi kyynelehtiä vuolaasti: uhkasi lähteä heinäkuun alusta kun häntä ahdistaa kun "madame aina huutaa". Siitäkö minä riemastuin: ensinnäkään minä en huuda ja toiseksi minulla todella on oikeus edellyttää että hän noudattaa sovittua työaikaa. Ilmoitin hänelle, että oven takana on pitkä jono naisia jotka ottaisivat hänen paikkansa: varsin keveä työkuorma ja arkisin täysi vapaus toteuttaa omaa tahtiaan työnteossa. Ja että hänen pitää ymmärtää että minä tiedän hänen saavan meiltä kahdelta suomalaistyönantajaltaan parempaa palkkaa kuin mitä yliopistokoulutuksen hankkineet alakoulunopettajat saavat. Ja että ei ole minun vikani että hänellä ei ole äitiä apuna lasten kanssa ja että hänen miehensä on häipynyt. - Töihin lähtiessä minua silti kaiveli: minulla on oikeus sanoa kaikki tuo ja kuulemma aika ajoin pitääkin näyttää kuka on pomo, mutta en silti haluaisi aloittaa aamuani piikakonfliktilla.

Intialaisen ystävättären mukaan uhitteleva piika pannaan pihalle saman tein - mutta minä en jaksa. Minähän sen uuden taas kouluttaisin ja ei taida voimat riittää. - Itsensä kohtaamista täällä riittää: olisi helppoa panna pois ihminen jonka kanssa ei osaa toimia mutta eikö riski ole suuri että tilanne taas uusiutuu seuraavan kanssa? Tämä maa on kyllä oman luokan johtamiskoulu: täällä oppii itsestään tosi paljon...

Kymmenen kuukautta olen rakentanut tänne omaa elämääni: ensin se oli hatara rakennelma mutta nyt se on vahvistunut. Sitä ovat vahvistaneet monet ihanat ihmiset, lämpö ja vieraanvaraisuus ja aseistariisuva lämmin uteliaisuus; intialaisen ruoan maut ja elämykset, ilonhetket kun alkaa ymmärtää tätä outoa mutta kiehtovaa planeettaa, äärimmäisen rikkauden ja köyhyyden näkeminen läheltä. Olen lakannut vihdoin valittamasta siitä mitä täällä ei voi tehdä ja alkanut etsiytyä tekemään sitä mitä voi ja mistä voi saada rikkautta elämäänsä.

Siksi minä nousen narisematta 5.45 joka aamu lähteäkseni naapurin suomalaisten kanssa astangajoogakouluun. Joogatreenit palmujen ja banaanipuiden reunustamalla kattoterassilla antavat hienon alun päivälle. Ja päivä päivältä minä taivun yhä uskomattomampiin asentoihin...