Unelmia ja toimistohommia intialaisittain

Ikkunasta avautuu huikea maisema Bengalinlahdelle. Yli 13 kilometriä pitkä Marina Beach levittäytyy silmien eteen palmujen reunustamana ja lahtea kyntää kiikkerännäköisten kalastajaveneiden armada. - Muutimme lauantaina uuteen toimistoon ja bonuksena on ainutlaatuinen maisema. Tosin jos katsoo tarkemmin toimistotornin ja beachin välistä kaistaletta, niin täysin järjenvastaisesti ja vastoin kaikkia ansaintamalleja alueella rehottaa iso slummialue. Rähjäisiä pystyynhomehtuneita betonilaatikoita ja välissä lehtikattoisia aaltopellistä ja herratiesmistä kyhättyjä hökkeleitä. Keskellä on pienoinen moskeija ja tasaisin välein meille Beliciaa Towersin kahdeksanteenkin kerrokseen kuuluu mullahin huuto... Slummialueelle veisi tie pitkän mutkan kautta ja niinpä voin ikkunasta ällistellä kuinka slummin asukit kahlaavat kotiin vyötäröön ulottuvassa vedessä. Oikotie sekin...

Vanha toimistomme sijaitsi aika kulahtaneessa talossa, Chennain vilkkaimman kadun varressa katutasossa, lähes ikkunattomassa tilassa. Katto oli niin matala, että yletyin siihen loistavasti sormillani - ja niinpä jokapäiväisen puolentoistatunnin sähkökatkon aikana sisälämpötila hätisteli 40 astetta. Takapiha oli saastainen ja roskainen ja pikkuinen keittiö ja vessa siinä kunnossa, että olin designkenkineni aivan väärältä planeetalta.

Unelmani toteutui: viisi kuukautta muuttoni jälkeen siirryimme toimistohotelliin ja kaikki arjen isommat ja pienemmät vastoinkäymiset olisivat ohi. Niin minä kuvittelin... Toimistoa haettiin sympaattisen ja erittäin ammattitaitoisen välittäjän kanssa. Sopimusta väännettäessä oivallinen välittäjämme Sudipto tinkasi autopaikan samaan hintaan, suostutteli vaatimuksestani toimistohotellin pomon siihen, että kokolattiamatto vaihdetaan puulattiaksi ja että seinät maalataan edellisen vuokralaisen jäljiltä. Minä kävin kuvaamassa paikkoja ja mittaamassa ja suunnittelemassa. Kiireessä saatiin vain yksi lattimateriaalivaihtoehto: italialainen ebenpuinen puulattia, jonka puhtaanapitämisestä Intian pölyssä uumoilin hankaluuksia. Mutta mikä tahansa oli parempi vaihtoehto aiempi karmea kakanruskea tahrainen kokolattimatto.

Muuttopäivänä moni totuus valkeni. Seinät oli kyllä maalattu, mutta sen jälkeen lattianlaittajat olivat tulleet paikalle ja seinissä oli monta mustaa käpälänjälkeä. Lattia oli kyllä kaunista tummanruskeaa lankkua mutta lattiaan oli nirhattu sahalla viisi rosoista aukkoa, joissa on sähköpistokkeet. Toimistohuonetta koristavat lähes seinänkokoiset ikkunat, mutta niihin oli roiskittu iloisesti maalia - mitäpä moisia suojaamaan. Joidenkin ihmesäännösten mukaan ikkunan lähelle ei saa laittaa kalusteita eikä siinä saa kävellä, joten lattiahemmot olivat kohottaneet lattiaa noin 40 sentin leveydeltä ja laittaneet puolipyöreän listan päälle: siihen kaatuivat minun optimaaliseen tilankäyttöön perustuneet kalustussuunnitelmani.... Argghh... Noiduin kuin turkkilainen kiirettäni, joka esti minua menemästä paikalle valvomaan lattianlaittoa. Niinpä. Läksy tämäkin.

Toimistohotellissa kun olemme, niin jaamme vessat muiden firmojen kanssa. Se on hyvä, että vessaan on pitkä matka: tulee hyötyliikuntaa. Tosin täytyy toivoa että toistaiseksi ongelmaton vatsani jatkaa samaan tahtiin... Minä nostin heti äläkän kun vessan ovissa ei lue että sielä on vessa. Intialaiset keikuttivat päätään hassusti - kuten heillä on tapana - kun ällistelin kyltin puutetta. Heidän mukaansa ovi avataan ja tilanne tarkistetaan jollei ole kylttiä. Ilmoitin ettei minulla ole minkäänlaisia intohimoja löytää itseäni tamilien pisuaarista... Naisten vessassa on huima kuvallinen ohjeistus kuinka käyttää länsimaista vessaa: siinä on ruksattu vaihtoehto jossa pissijä seisoo wc-istuimella ja kuvattu hymynaaminen pissijä somasti istuma-asennossa! Reikälattiainen malli on "Indian wc" ja paperin asemesta täällä käytetään vielä ämpäriä ja muovikannua. En edes halua tietää tarkkaan kuinka operaatio suoritetaan...

Yhteiskeittiössä on kahvikone, jota varten on erikseen kahvikonepoika. Sama kahvikonepoika pesee kupit. mutta ei kuivaa niitä. Sama kahvikonepoika istuu lounasaikaan pienen keittiön lattialla ja syö sanomalehtipaperille levitettyä lounastaan - käsin tietenkin. Kaipa sanomalehti käy banaaninlehdestä, jota täällä perinteisesti käytetään lautasen asemesta.

Arvelen, että toimistohotellin siivoojapojat kiroavat karmaansa kun saivat suomalaisen madamen nurkkiinsa. Katselin muuttopäivänä kun kaksi noin 14 -vuotiaan oloista poikaa teki siivoa: toinen lakaisi "noita"luudalla keskilattiaa ja toinen huiski kuivalla tahraisella keittiöpyyhkeellä pöytätasoja. - Edellisen toimiston siivoojan meininkiä katselleeni olin varustautunut: minulla oli mukana mikrokuituliinoja ja puulattialla tarkoitettu sinipiika! Skädäm: aloitin välittömästi sinipiikakurssin ja pölynpyyhintakurssin! Sain varmasti hullunpaperit, mutta se on pieni hinta siitä, että nyt pojat jo varsin asiallisesti saavat lattian kuntoon - semminkin kun eilen imurikin palautui korjaamolta. Imuri on vielä harvinainen laite intialaisessa siivouskalustossa eli siltä osin pääsimme parempiin oloihin!

Totuttelemme uusiin oloihin: maisema antaa tilan ja avaruuden tunnetta ja pikkuhiljaa tavarat löytävät paikkansa. Tänään sain jääkaapin kytkettyä päälle: ensi viikolla vien samppanjaa toimistolle - olkoon se länsimainen tapa juhlistaa uutta toimistoa. Ehkä kutsumme seinänaapurinkin, yhtä aikaa muuttaneen web-arkkitehtuuritoimiston, jonka äijät kailottavat minun "kulmahuoneeni" seinän takana niin että raikuuu. Mukavia heeboja, huutakoon pois - Intiassa nyt vain on melua niin pahuksen paljon enemmän kuin koti-Suomessa.

Parin viikon kuluttua valmistaudumme pitämään intialaiset "harjakaiset": kutsumme hindulaisen papin ja pidämme "pujan" eli siunaustilaisuuden. Ensin pappi katsoo sopivan päivän, jolloin taivaankappaleet ovat suotuisasti ja tämä "auspicious day" on se, jolloin kutsumme lähimmät kumppanimme kylään ja pappi suorittaa siunauksen. Minusta on hienoa, että minun ensimmäinen "pujani" Intiassa tulee olemaan oman toimiston siunaus: ei voi olla kuin hyväksi että hindujenkin jumalat katsovat toimiamme suotuisasti. Nämä askeleet vievät minua syvemmälle tähän ällistyttävään, välillä uuvuttavaankin maahan. Tähän maahan, johon tulin viisi kuukautta sitten ja jossa jo pikkuhiljaa osaan sanoa kotini nykyisin olevan. - Minuun tulee intialaisuuksia: osaan jo kantaa suhteellisen luontevasta intialaista huivia "dupattaa" hartioillani ilman että se koko ajan tippuu; en kaipaa enää ruokapöydässä veistä vaan osaan syödä lusikalla ja haarukalla; keikutan välillä päätäni hassusti intialaiseen tapaan puolelta toiselle - tietämättä aina itsekään mitä eleellä tarkoitan - en enää narise jokaisesta minua ärsyttävästä asiasta vaan hymyilen ja sanon "okei -okei" kuten täällä sanotaan.

Unelmia ja toimistohommia: ehkäpä ensi viikolla alati hymyilevä yhteistyökumppanimme Joshua saa meille verkkoyhteyden toimimaan ja miljoonat piuhat, portit, maskit, ip-osoitteet, palomuurit, serverit loksahtavat kohdilleen. Siihen asti tulemme toimeen ilman: niin kuin Intiassa sanotaan: "time is forever". Jollei tänään niin huomenna ja huomisenkin jälkeen on aikaa..