Sydänpommi tikittää Intiassa

Intialaiset taitavat olla sairasta kansaa. Intian keskiluokka kasvaa lähes 50 miljoonalla ihmisellä vuosittain. Vauraus ja kuluttaminen lisääntyvät. Äärimmäisyyksien riivaamassa kehitysmaassa pieni ylimääräinen pyöreys vartalossa on pikemminkin mairittelevaa: on varaa syödä hyvin, kuluttaa ja istua paikallaan - joku muu polkee riksaa - tai ajaa autoasi. Intiassa on Maailmanterveysjärjestön ennusteiden mukaan vuonna 2012 yli 60 prosenttia maailman sydänsairaista. Tätä nykyä 30 miljoonaa intialaista sairastaa sydänsairauksia. Sydäninfarkti iskee intialaisiin keskimäärin kymmenen vuotta nuorempana kuin länsimaisiin, eli keskimäärin 45 -vuotiaana. Toinen tikittävä pommi on diabetes: se on kroonisista, ei-tarttuvista taudeista sydän- ja verisuonitautien ohella räjähdysmäisesti kasvava kansantauti. Molemmille ennustetaan synkimmissä skenaarioissa lähes epidemisiä ulottuvuuksia.

Sydäntaudit ja diabetes eivät ole vain vaurastuneen keski- ja yläluokan ongelma vaan myös köyhä maaseutuväestö kärsii samoista(kin) sairauksista. Köyhien, kurjissa hygieniaolosuhteissa elävien riesana ovat lisäksi tartuntataudit joista tuberkuloosi on yhä iso tappaja. Intialaisilla on todettu geneettinen alttius sekä diabetekseen että sydäntauteihin. Iso riskitekijä on intialaisten taipumus kerätä rasvaa erityisesti vatsanseudulle. Samoin ilmansaasteiden epäillään lisäävän sairastumisriskiä. Intialaisten tautiprofiili lähenee huimaa vauhtia länsimaista profiilia - kehitysmaille tyypilliset tarttuvat taudit ovat toki todellisuutta mutta ne iskevät lähinnä köyhiin. Elintapasairaudet puolestaan eivät säästä köyhiäkään - yllättävää ehkä! Intian elintason kasvua ja kasvun vauhtia kuvastaa ehkä parhaiten se, että intialaisten eliniänodote on nykyisin 63 vuotta, kun se vielä vuonna 1940 oli 41 vuotta!

Terveydenhuollon infra ja palvelut laahavaat ankarasti kysynnän ja tarpeen perässä. 70 prosenttia Intian lääkäreistä asuu suurkaupungeissa, joissa puolestaan asuu vain 25 prosenttia väestöstä. Intiassa ei ole kansallista sairausvakuutusjärjestelmää eikä yhteiskunnan tarjoamaa muutakaan turvaverkkoa: sairastuessasi olet suvun ja perheen armoilla. Intiassa lasketaan sairasajan kuluja eri kaavalla kuin Suomessa: aikuinen poika tai tytär jää töistä pois kun äiti, isä tai anoppi sairastuu. Intiassa laki takaa työntekijälle tietyn määrän vuosilomapäiviä ja sen lisäksi maan tapaan kuuluu että työnantaja myöntää ns. casual leave - päiviä kompensoimaan lähiomaisten sairastumisesta johtuvia työstäpoissaoloja.

Naisten terveydenhuollossa olisi vielä valtavasti työtä. Vuodessa lähes 80 000 naista kuolee synnytyksen yhteydessä tai heti sen jälkeen syntyneisiin komplikaatioihin ja miljoona vauvaa menehtyy pian syntymänsä jälkeen. Neuvolatoimintaa ei ole: sadattuhannet naiset synnyttävät lapsen käymättä kertaakaan lääkärissä tai terveydenhoitajalla. Palveluita ei ole saatavilla tai niihin ei ole varaa - lisäksi naisen seksuaalisuuteen ja synnyttämiseen liittyy yhä erilaisia tabuja ja uskomuksia jotka erityisesti maaseudun köyhissä oloissa vaikeuttavat ammattiavun antamista ja saamista. Lisäksi tyttösikiöiden osa on paikoin surullinen: poika on Intiassakin vanhempiensa vanhuuden turva ja vakuutus - siksi uskomattomia määriä tyttösikiöitä lähdetetään ja tyttövauvoja hylätään vastasyntyneinä tienposkeen ja porttien pieleen.

Intia on yksi nousevia terveysturismimaita. Länsimaista ja Persianlahden maista tullaan Intiaan ostamaan halvalla ohitusleikkauksia, ortopedisia leikkauksia, kaihileikkauksia, plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Intian sairaaloita kilpavarustellaan rikkaiden potilaiden toivossa. Intian lääkäreitä ja hoitajia koulutetaan hygieniassa, hoitoprosessissa ja potilaan kohtaamisessa. Matkanjärjestävät rakentavat palvelupakettejaan: osta ohitusleikkaus mumbailaisessa huippusairaalassa ja vietä toipilasaikasi Keralan beach resourtissa! - Osallistuin terveydenhuoltoalan seminaariin jossa intialainen lääkäri kysyi aiheellisesti, onko oikein että unohdetaan ne miljoonat oman maan köyhät ja sairaat joille ei ole mitään palveluja tarjolla? -

Yksityissairaalat ovat tietenkin liiketoimintayksiköitä ja julkinen puoli ei yksinään pysty vastaamaan suureen huutoon. Intiassa on pyritty rakentamaan erilaisia public-private partnershippejä perusterveydenhuollon turvaamiseksi mutta yritykset eivät ole lähteneet useinkaan lentoon. Seminaarissa tuotiin esille että menestyksekkääseen kuvioon tarvittaisiin kolmanneksi toimijaksi kansalaisjärjestöt, joiden rooli Intiassa on merkityksellinen. Kolmannen sektorin panostus on varmaan korvaamaton nimenomaan palveluiden ja oppimisen siirtämisessä maaseudun köyhien ja oppimattomien pariin. Siellä tarvitaan viestinviejää jolla on paikallisen kielen taito ja kyky kommunikoida paikallisten heimojen kanssa heidän kultturinsa mukaisesti. Juuri kansalaisjärjestöjen aktiivit ovat usein näitä etulinjan toimijoita ja tekijöitä.

Näiden suurien numeroiden ja suurien ongelmien edessä ei voi kuin taivastella sitä, että Suomessa naristaan terveyskeskusmaksuista tai arvostellaan julkisen terveydenhuollon palveluita. Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen hyvin...