Syksyisen sunnuntaiaamun auringonkajo hapuili sälekaihtimien raoista naapureilta lainaamalleni patjalle. Heräsin jo neljättä aamua camp -olosuhteissa: vierashuoneen lattialla patja ja kaapeissa enää vain mukaan pakattavat tavarat. Eilen illalla olimme naapuri-Titan luona: ihanat naapurini järjestivät minulle kiireiselle lähtijälle läksiäisjuhlat. Söimme hyvin kuten aina, Juden grillauksia ja Maaritin loistavaa suklaista kraaterikakkua - ja kerroimme tarinoita, nauroimme ja taisipa Jude esittää muutaman oivallisen Tuomari Nurmio -tulkinnankin. - Tuntuu mukavalta lähteä matkaan ystävien saattelemana. Siskoni kävin päivällä halimassa Hattulassa ja tänä iltana tapaan rakkaita ystäviä Mamma Rosassa.
Kodin pakkaaminen on jotenkin hyvin symbolinen asia - jonkinlainen pienoinen välitilinpäätös. Mitä hävitän, mitä tallennan, mitä tarvitsen matkalle mukaan. Mille uudelle tahdon tehdä tilaa. Tuntuu hyvältä, kun niin moni sanoo uskovansa, että Intia tekee minulle hyvää. Niin uskon itsekin: oikeilla on asioilla on taipumus tapahtua kunhan itse hämmentää vastuullisella järjellä sekaan.
Lähden pakkaamaan viimeiset tavarat pikkuvarastoon ja lähden eteenpäin. Illalla rakas kotini saanee uudet asukkaat - minä alan pikkuhiljaa siirtää itseäni Intian -kotiin. Helsingin hyisen syksyä henkivän tuulen asemesta siellä puhaltelee trooppinen kostea henkäys Bengalin lahdelta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti