Monsuuniloma

Punaista savensekaista velliä on joka paikassa. Sitä on punasavisen tien lukuisissa kuopissa. Sitä on säärissäni. Sitä on housujeni lahkeissa. Sitä on jopa kasvoilla. Sitä on roiskeina silmälaseissani. - Ajelen savisensotkuisella vuokramopollani ja väistelen parhaan taitoni mukaan mutalätäköitä ja lehmänläjiä. Yöllä on taas satanut ja Aurovillen punasaviset tiet ovat vellinä. Aamuinen ilma on sateen jäljiltä raikas ja hapekas - outo tunne voida Intiassa hengittää puhtaantuntuista ilmaa...

- Etelä-Intiassa kaakkoismonsuunit alkavat lokakuun lopussa. Päätin lähteä monsuunilomalle - lähes lomattoman kesän jälkeen kroppa ja sielu huusivat lomaa ja armahdin itseäni. Chennain lähellä, Pondicherry -nimisen erityishallintoalueen kupeessa on Auroville, jonne suuntasin. Auroville on oma pienoismaailmansa, joka on rakentunut jo nyttemmin tästä elämästä lähteneen ranskalaisen naisen, "Äidin", unelmille. Hän visioi yhteisön, joka ei olisi kenenkään omistama mutta kuuluisi kaikille. Sen kansalaisten, asukkaiden tulisi elää luonnonläheisesti ja luontoa ja jumaluutta kunnioittaen. Auroville alettiin ideoida jo 1950-luvulla, mutta se syntyi varsinaisesti 1960-luvulla. Aurovillen asukkaina on sekä intialaisia että ulkomaalaisia - kansalaisia kaikkiaan yli 30 maasta. Aurovillessa tuetaan käden taitoja ja kestävän kehityksen elämäntapaa, muun muassa luomuviljelyä. Auroville elää omaa elämäänsä, mutta myös vierailijat voivat nauttia sen sielua lepuuttavasta ilmapiiristä. Alueella on kymmenittäin majataloja, joihin voi tulla asumaan. Intialaisittain Auroville tarjoaa ainutlaatuiset mahdollisuudet ulkonaolemiseen ja ulkoliikuntaan. Eri yhteisöt tarjovat ohjelmaa, joihin vierailijatkin voivat osallistua.

Olen viikon aikana syönyt uskomattoman maukkaita aterioita pienissä ravintoloissa, joissa usein on töissä eurooppalaisia vapaaehtoisia. Olen osallistunut tanssimeditaatioon ja istunut monikulttuurisen ryhmän kanssa laulamassa (chanting) erimaalaisia lauluja, joiden kautta energia virtaa ja ihminen löytää yhteyden paitsi toisiinsa niin myös luojaan. Olen aloittanut aamuni täällä 15 vuotta asuneen milanolaissyntyisen Monican vetämillä asthangjooga-sessioilla. Nyt vasta tiedän, mitä asthangajoogan pitäisi olla - ja niin tietää kroppanikin, joka huutaa hoosiannaa jokaisten treenien jälkeen. Aamujoogan ja iltapäiväisen kilometrin uintilenkin jälkeen vierasmajani valot sammuvat jo puoli kymmenen jälkeen. Ulkona pitävät ääntään monet minulle tuntemattomat eläimet - ehdottomasti kovaäänisimmät ikinä kuulemani sammakot asuvat eteläisessä Intiassa! Aamuisin ikkunan läpi suodattuvat outojen lintujen äänet - heräävä aurinko saa ne konsertoimaan oudoin sävelkuluin.

Aamuajelulla Monican idylliseen eteläintialaisen kotiin väistelen lehmiä, jotka ovat suurin joukoin liikenteessä. Kotimatkalla poikkean leipomossa, josta saa maailman parhaita croisanteja ja lähes suomalaisen tummaa leipää. Aurovillen iso eurooppalaistaustainen väestö on tuonut mukanaan oman leipä- ja leivonnaiskulttuurinsa enkä ole aiemmin Intiassa missään saanut niin hyvää leipää! Teinpä löydön pienestä herkkupuodista: Finncrispin hapankorppuja oli hyllyssä eri makuversioina!

Suomalaisen sielu lepää Aurovillen kaltaisessa paikassa. 10 ja 20 miljoonan asukkaan kaupungit eivät ole suomalaisen ominta sielunmaisemaa - Aurovillessa olen hetkittäin tuntenut palaavani sydämenpaikkaani Suomessa - Kuoppalan kylän Aholan talon pihamaalle. Puut, kasvit, kukat, eläimet ovat erilaisia ja aurinko on armottomampi ja sateet rajumpia, mutta äitimaa on sama.

- Monsuunit ovat intialaisille vähintään yhtä tärkeä asia kuin kesän auringonpaiste suomalaisille. Aluksi tuntui oudolta, kun ihmiset ihastelivat sateista keliä: kuinka ihana ilma onkaan! Eteläisessä Intiassa aurinko ja helle ovat normi ja siksi sade on tervetullut raikastaja ja viilentäjä. Ihmiset lähtevät ulos nauttimaan sateesta, lapset juoksentelevat kuralammikoissa nauraen - onhan sade kuumassa maassa elämän antaja ja sadon takaaja. - Romanttisia monsuunilomia mainostetaan pariskunnille ja mikäpä olisikaan romanttisempaa kuin kävellä lämpimässä sateessa merenrannalla.

Minun somassa vierastalon huoneessani monsuuni tuntuu myös. Pyyhkeen kuivuminen kestää toista vuorokautta. Tulitikut eivät kosteuttaan syty. Kynsiviila on pehmennyt käyttökelvottomaksi. Sateen kastelemien sandaalien kuivuminen kesti kolmatta vuorokautta. Mutta iho ei kaipaa kosteusvoiteita ja kynnet kasvavat kohisten! Ehkäpä joskus Intian jätettyänikin palaan monsuunilomalle...