Koivu ja tähti

Varpaiden alla hehkeän vihreä ruoho. Pään päällä huikean sininen taivas. Korvissa mustarastaan helkyttely. - Mustarastaasta tulee isä mieleen...- Kohotan katseeni aamuaurinkoa kohti ja nostan käteni rinnan korkeudelle ja kosketan peukaloilla rintalastaa. Vedän syvään henkeä, nenän kautta tietenkin kuten joogit tekevät! Aloitan aurinkotervehdyksen. Intialaisen aurinkotervehdyksen suomalaisella aamukasteisella nurmikolla. Enkä tunne itseäni omituiseksi. Päinvastoin, oloni on ehjempi ja vahvempi kuin pitkään aikaan.

Viisi päivää ystävien seuraa ja golfia Vierumäen helteisillä viheriöillä. Yhteistä ruoanlaittoa, kuohuviinipullojen poksahtelua ja tarinoiden kertomista. Jokaisella meistä on tarinamme. Istuimme ensimmäisenä iltana ringissä, vain nuotiotuli puuttui, ja kerroimme kukin mitä meille kuului. Tuntui hyvältä jakaa. Tuntui hyvältä kertoa itsestään omalla äidinkielellään. Kotiintulon tunnelma vahvistui. Minun yksi kotini on nyt Intiassa, siellä toisella planeetalla kuten tapaan sanoa. Sielläkin on hyvä sillä sielläkin on lämpöisiä ja hyviä ihmisiä. Se toinen, tai ehkä pitäisi sanoa kuitenkin ensimmäinen koti on Suomessa. Nämä ystävät, juuri tämänsininen kesätaivas, juuri noin lurittava mustarastas ja mansikan makea maku kielellä tekevät kodin.

Pian on vuosi mennyt siitä kun lähdin. Tarkkailen itseäni ja pohdin: olenko muuttunut? Mikä minussa on muuttunut? Golfkentän primitiivireaktiot pieleen mennen väylän jälkeen todistivat karusti että pari kuukautta vanha joogaharrastus ei ole vielä kasvattanut kärsivällisyyttäni mutta sellaista ihmettä ei kai voinut realistisesti odottakaan! Aika monet pranayama - eli hengitysharjoitukset pitänee vielä tehdä. Mukavuudenhaluisemmaksikin olen tullut: en viitsisi millään enää silittää itse ja tavaroiden raahaaminen tuntuu typerältä. Ihmisellä on noita touhuja varten apulainen ja autonkuljettaja. Lounasravintolassa tuuli vei servetin maahan ja tokaisin sitä nostamaan kumartuneelle ystävälle, että "anna olla, ei ole valkoisein ihmisen asia kontata moisten perässä". Arggh, taidan omaksua liian nopeasti kolonialistisen asenteen. Sitä pitää varoa.

Nyt nautin Suomen kesästä, mansikan sileästä pinnasta, ruisleivän miehekkäästä mausta, pohjoisesta valosta. Intia odottaa paikoillaan.