Trianga mukhaikapada pashchimottanasana

Ravi painaa alaselkääni määrätietoisesti mutta ei liian kovasti. Yritän jokaisella uloshengityksellä saada ylävartaloani ja kasvojani lähemmäs reittäni. Toinen sääri on taitettuna vasemmalla ja siinä säkenöi. Sisäänhengitys. Uloshengitys. Yhtä pitkiä molemmat. Yritän rentouttaa kroppaani ja saada itseäni jokaisella uloshengityksellä yhä littanammaksi. Viimein Ravi päästää otteensa irti ja tottelen onnellisena "relax" -komentoa.

Aloitin kesäkuussa astangajoogan, jota olen harrastanut varsin uskollisesti. Meitä oli välillä viisi suomalaista samassa aamurupeamassa mutta olen ainoana jäljellä. Kolmena aamuna viikossa käynnistän skootterini aamuhämärissä kello 6 ja kaasuttelen aamunhiljaisille kaduille, joilla varhaiset kulkijat jo aloittelevat päiväänsä. - Takkusin pitkään etenemiseni kanssa ja tunsin junnaavani paikoillani: milloin saisin liikesarjoihini edes hippusen sulokkuutta ja linjakkuutta? Milloin oppisin rytmittämään hengitykseni liikkeeseen saavuttakseni niiden tasatahtisuuden?

Hengityksen opetteleminen on ollut haastavaa mutta myös kiinnostavaa: tavoite on siirtyä hengityksen tahdissa asennosta toiseen kauniin hallitusti ja sulavasti. Harrastamissani aerobisissa lajeissa olen tottunut liikkeen määräävyyteen ja sopeuttanut hengitystäni sen vaatimuksiin: nyt pitää lähestyä asiaa toisesta suunnasta. - Tänä lauantaiaamuna ampaisin varhain joogakoululle tunnin hengitysharjoituksiin oppiakseni lisää - enkä vähiten sen vuoksi , että soisin niiden avulla oppivani lisää mielentyyneyttä ja kärsivällisyyttä! Ihminen käyttää kuulemma normaalisti hengittäessään vain muutaman prosentin keuhkojensa kapasiteetissa ja pranayama -harjoituksilla tähdätään parempaan hyötysuhteeseen. Olen alkanut oivaltaa hengityksen merkityksen: taannoin viikonloppureissulla vuoristossa raskas ylärinne meinasi viedä voimani keskipäivän lämmössä tarpomisen loppuvaiheilla, mutta sain valtavasti lisää energiaa alettuani kiinnittää huomiota yhtä pitkään sisään- ja uloshengitykseen. Väsyneet lihakset saivat uutta potkua kun lakkasin huohottavan pintahengityksen!

Joogaa on lukuisia eri koulukuntia, mutta ällistyttävästi Intiassa ei ole joogakouluja todellakaan joka korttelissa. Hyvän ohjaajan löytämiseksi joutuu näkemään vaivaa. Intialaiset joogakoulut ovat puitteiltaan varsin vaatimattomia ja niissä saatetaan meluta ja kailottaa varsin surutta - liekö joogaan mielletty hiljaisuus ja keskittyminen on enemmän länsimaista kuorrutusta! Tänä aamuna koululta lähtiessäni katseeni kiinnittyi nuoreen naiseen, joka istui lootusasennossa mutta kännykkä korvalla - intialaisten kännykkäaddiktio on paljon pahempi kuin suomalaisilla... - Oma joogakouluni on ns Mysoren koulukunnan mukaista astangajoogaa, jossa ei ole ryhmäohjausta, vaan jokainen tulee kuin tulee ja tekee omaa sarjaansa. Ohjaajat ovat paikalla ja puuttuvat paitsi virheisiin, niin myös opastavat edistymisen mukaan.

Viime aikoina Ravi-joogi on alkanut viettää enemmän aikaa kanssani: hän saa minua kannustettua uusiin ja aika vaativiinkin asanoihin eli liikkeisiin - onnistumisen ilo on iso! Asanoiden nimet ovat sanskriitinkielisiä ja taistelen niiden kanssa: tiedän, että lootusasento "padmasana" ja sivutaivutus on "trikonasana". Mahtaako tämä inkarnaatio riittää sen oppimiseen, että "jalan nosto seisten" on "utthita hasta padangusththasana" tai puolilootus seisten (osaan tehdä sen jo aika hyvin!) on "ardha baddha padmottanasana"...

Joogan eri asanat ovat peräisin eläimiltä ja luonnosta. Muinaiset joogit viettivät aikaa luontoa tarkkaillen ja seurasivat eri eläinlajien liikkeitä - ne jumalanluomat liikkuvat kuten niiden DNA:han on kirjoitettu. Sen vuoksi jooga-asanoiden nimissä vilisee kissoja, koiria, kobria, krokotiilejä, kilpikonnia, kukkoja ja jopa lehmännaamoja. Haluanpa nähdä sen päivän, kun saan väännettyä itseni "nukkuvaksi kilpikonnaksi"! Veikkaan siihen menevän vielä vuosia: sen verran mystisille mutkille siinä on kroppansa taivutettava. Naapurimatolla usein joogavaa korva-nenä-kurkkulääkäri tekee itsestään nukkuvan kilpikonnan, mutta hänellä onkin seitsemän vuotta joogaharrastusta alla.

Huhtikuun pakahduttavilla helteillä aion pakata joogamattoni ja lähteä Nilgiris-vuorille viikoksi hengittämään teeplantaasien vehreyttä ja oppimaan lisää - tunnen luissani ja nivelissäni kuinka jooga on tehnyt minulle jo nyt paljon hyvää. Siihen on vielä matkaa, että osaan katsoa enemmän sisäänpäin ja tyhjentää mieleni kaikesta siellä vaeltavasta rojusta. Uskon lujasti, että Intian ainutlaatuinen spirituaalisuus tukee minua silläkin tiellä.