perjantai 16. lokakuuta 2009

Ikävästä

"Have you ever heard that Eskimos have twenty-six different words for snow because it is such a constant presence in their lives? Like them, I have perhaps twenty-six different ways of expressing loneliness." (ote romaanista Marrying Anita, kirjoittajana Amerikan-intialainen Anita Jain). Jain kuvaa erilaisia ikävänlajejaan joita hän kohtasi muutettuaan kolmekymppisenä sinkkuna New Yorkista Delhiin tavoittenaan löytää itselleen mies. Newyorkilaistytön elämä Intiassa, vaikkakin suvun entisessä kotimaassa, oli kuin toiselle planeetalle olisi muuttanut.

Minä olen ollut Intiassa jo toista vuotta. Viihdyn hyvin. Elämä on nyt täällä. Silti kahdenkymmenen kuuden ikävän kirjo iskee välillä. Jainin tekstejä mukaellen: poden äärimmäisen yleistä ikävää nimeltään "minulla on hieno elämä-hyviä ystäviä- mutta nukun yöni yksin". Tai "kaikki muut ovat jossain ja minä olen taas perjantai-iltana yksin" -tyyppinen ikävä. -Tuo ikävänlaji iski tänään: koko Intia ja intialainen maailma juhlii Diwalia eli valonjuhlaa joka on kuin meidän joulu ja uusivuosi yhteensä ja potenssiin kolme. Minä istun kotona yksinäni ja ällistelen kuinka tässä näin kävi. Pienoinen haikeus taisi aiheuttaa ruisleivän ikävän. Onneksi pakkasessa on vielä muutama hienoisen kuuran peittämä ruisviipale. Sen maku kielellä vei haikeutta pois. Ruisleivän tuoksu ja maku vievät Suomeen. - Useimmin iskee "miksi täällä maailman suurimman maidontuottajamaan kaupan hyllyissä ei ole kunnon maitotuotteita" -ikävä. Kaipaan välillä hillittömästi rahkaa, raejuustoa, vanillavaahtoa, kunnon juustoja.

Eteläisen Intian lämpötilat pysyttelevät lokakuun puolivälistä huolimatta luokattoman korkeina: päivisin on yhä + 35 C astetta. Kotilieden seinäkalenteri karjuu lokakuuta ja minä luen haikeana verkkolehdestä lumimyräköistä: ikävän nimi on "haluaisin palella ja käpertyä sen jälkeen sohvan nurkkaan villasukat jalassa". Jatkuva helteessä eläminen ei ole juhlaa - Suomen vuodenajat ja lämpötilan vaihtelut ovat minussa jossain niin syvään juurtuneina: tuntuu kornilta, että lokakuu ei tunnu lokakuulta...

On kuitenkin asioita kaipauksen lajeja joita ei ole. Ei ole "Haluan-pukeutua-70-denierin sukkahousuihin" -ikävää. Kuinka vapauttavaa kun voi pujahtaa hameeseensa ja sujauttaa sandaalit jalkaan. Kesäkuussa. Lokakuuussa. Tammikuussa. Huhtikuussa. - Ei ole "haluan-ehdottomasti-itse-silittää-vaatteeni" -ikävää. Annan mieluusti Poornima-apulaisen tehdä sen. Ei ole "Haluan-pilata-lauantaini-siivouksella" -ikävää. Poornimaa moppaa ja tomuttaa arkipäivisin.

-Vuosi sitten olin vastikään muuttanut Intiaan. Hiukan huonosti valmistautuneena kohtasin intialaisten Diwali -juhlan, valon juhlan, jossa juhlitaan valon ja hyvän voittoa pimeydestä ja pahasta. En tiennyt, että asiaan kuuluu paukkupommien heittely aamuneljästä lähtien. Silloin ikävän nimi "olen juuri muuttanut uuteen kaupunkiin enkä tunne täältä ketään". Avasin ikkunan ja yritin kouluttaa kadulle kokoontuneita intialaisia nukkuma-ajoista! - Nyt Diwalin aattona valmistaudun tyynesti nukkumaan korvatulpat korvissa ja tiedän, että tässä kaupungissa juhlii ja valvoo moni ihminen, jonka tunnen ja joka tuntee minut. Eihän minun enää tarvitsekaan ikävöidä..

Ei kommentteja: