Tasan 23 vuotta sitten poikani syntyi. Uskomatonta että siitäkin on jo niin kauan. Ja "syntymäpäivälapsi" on Santahaminassa Kaartin jääkäripataljoonassa kouluttautumassa sotilaspoliisiksi. Ja äiti suunnittelee omaa elämäänsä - ensimmäistä kunnon irtiottoa äitiyden napanuorasta.
Aamulla intouduin inventoimaan ulkovarastoa. Mylläsin muistojen laatikoita, tyhjensin arvonsa menettänyttä jätesäkkeihin, keräsin toiseen kasaan kirpputorille menevää. - Yhdestä laatikosta löytyi marikankainen kauhtunut päiväkirja: olin aloittanut sen toukokuussa 1979 valmistautuessani lähtemään ylioppilasjuhlien jälkeen Italiaan välivuodeksi. Aloitussivun teksti iski tajuntaan ja päätin siirtää sen tähän: miten paljon lähden samoin miettein nyt kohta uutta.
Päivätty 16.5.79, sisareni syntymäpäivänä, Oulussa:
"Keväällä koti-Suomessa lähtöajatusta kypsytellessä päätin uskaltaa lähteä, vaikka hetkittäin epäilytti, olinko panemassa liian paljon peliin. Loppujen lopuksi uskoin selviytyvän; onhan minulla niin paljon rakasta ja kallista, minkä vuoksi elää ja minkä luo palata takaisin.
Näihin rantoihin ja metsiin
minä olen kasvanut kiinni
juuret syvällä
rakkautta maahan ja kansaan
ei minusta olisi muualle
nääntyisin aurinkoon
kaipaisin hankiani, jouluani,
kesäni vaaleutta, lapsuuteni ystävää
sydämeltäni aina niin suomalainen
koivua ja tähteä matkalla kaipaava."
Ehkä jotain tuosta pateettisuudesta on matkan varrella karissut, mutta silti on liikuttavaa kuinka paljon vielä tunnistin itseäni tuosta 19-vuotiaasta päivänkirjanpitäjärunotytöstä. Runotytön sieluun elämä on jättänyt jälkensä, nyt lähdössä on nainen joka ei enää haaveile yhtä paljon, mutta toisaalta luottaa itseensä enemmän.
Incredible India: tiedän että otat minusta mittaa. Ja minä tiedän, että "I am not going to change India, but India will change me".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti