Ravi painaa alaselkääni määrätietoisesti mutta ei liian kovasti. Yritän jokaisella uloshengityksellä saada ylävartaloani ja kasvojani lähemmäs reittäni. Toinen sääri on taitettuna vasemmalla ja siinä säkenöi. Sisäänhengitys. Uloshengitys. Yhtä pitkiä molemmat. Yritän rentouttaa kroppaani ja saada itseäni jokaisella uloshengityksellä yhä littanammaksi. Viimein Ravi päästää otteensa irti ja tottelen onnellisena "relax" -komentoa.
Aloitin kesäkuussa astangajoogan, jota olen harrastanut varsin uskollisesti. Meitä oli välillä viisi suomalaista samassa aamurupeamassa mutta olen ainoana jäljellä. Kolmena aamuna viikossa käynnistän skootterini aamuhämärissä kello 6 ja kaasuttelen aamunhiljaisille kaduille, joilla varhaiset kulkijat jo aloittelevat päiväänsä. - Takkusin pitkään etenemiseni kanssa ja tunsin junnaavani paikoillani: milloin saisin liikesarjoihini edes hippusen sulokkuutta ja linjakkuutta? Milloin oppisin rytmittämään hengitykseni liikkeeseen saavuttakseni niiden tasatahtisuuden?
Hengityksen opetteleminen on ollut haastavaa mutta myös kiinnostavaa: tavoite on siirtyä hengityksen tahdissa asennosta toiseen kauniin hallitusti ja sulavasti. Harrastamissani aerobisissa lajeissa olen tottunut liikkeen määräävyyteen ja sopeuttanut hengitystäni sen vaatimuksiin: nyt pitää lähestyä asiaa toisesta suunnasta. - Tänä lauantaiaamuna ampaisin varhain joogakoululle tunnin hengitysharjoituksiin oppiakseni lisää - enkä vähiten sen vuoksi , että soisin niiden avulla oppivani lisää mielentyyneyttä ja kärsivällisyyttä! Ihminen käyttää kuulemma normaalisti hengittäessään vain muutaman prosentin keuhkojensa kapasiteetissa ja pranayama -harjoituksilla tähdätään parempaan hyötysuhteeseen. Olen alkanut oivaltaa hengityksen merkityksen: taannoin viikonloppureissulla vuoristossa raskas ylärinne meinasi viedä voimani keskipäivän lämmössä tarpomisen loppuvaiheilla, mutta sain valtavasti lisää energiaa alettuani kiinnittää huomiota yhtä pitkään sisään- ja uloshengitykseen. Väsyneet lihakset saivat uutta potkua kun lakkasin huohottavan pintahengityksen!
Joogaa on lukuisia eri koulukuntia, mutta ällistyttävästi Intiassa ei ole joogakouluja todellakaan joka korttelissa. Hyvän ohjaajan löytämiseksi joutuu näkemään vaivaa. Intialaiset joogakoulut ovat puitteiltaan varsin vaatimattomia ja niissä saatetaan meluta ja kailottaa varsin surutta - liekö joogaan mielletty hiljaisuus ja keskittyminen on enemmän länsimaista kuorrutusta! Tänä aamuna koululta lähtiessäni katseeni kiinnittyi nuoreen naiseen, joka istui lootusasennossa mutta kännykkä korvalla - intialaisten kännykkäaddiktio on paljon pahempi kuin suomalaisilla... - Oma joogakouluni on ns Mysoren koulukunnan mukaista astangajoogaa, jossa ei ole ryhmäohjausta, vaan jokainen tulee kuin tulee ja tekee omaa sarjaansa. Ohjaajat ovat paikalla ja puuttuvat paitsi virheisiin, niin myös opastavat edistymisen mukaan.
Viime aikoina Ravi-joogi on alkanut viettää enemmän aikaa kanssani: hän saa minua kannustettua uusiin ja aika vaativiinkin asanoihin eli liikkeisiin - onnistumisen ilo on iso! Asanoiden nimet ovat sanskriitinkielisiä ja taistelen niiden kanssa: tiedän, että lootusasento "padmasana" ja sivutaivutus on "trikonasana". Mahtaako tämä inkarnaatio riittää sen oppimiseen, että "jalan nosto seisten" on "utthita hasta padangusththasana" tai puolilootus seisten (osaan tehdä sen jo aika hyvin!) on "ardha baddha padmottanasana"...
Joogan eri asanat ovat peräisin eläimiltä ja luonnosta. Muinaiset joogit viettivät aikaa luontoa tarkkaillen ja seurasivat eri eläinlajien liikkeitä - ne jumalanluomat liikkuvat kuten niiden DNA:han on kirjoitettu. Sen vuoksi jooga-asanoiden nimissä vilisee kissoja, koiria, kobria, krokotiilejä, kilpikonnia, kukkoja ja jopa lehmännaamoja. Haluanpa nähdä sen päivän, kun saan väännettyä itseni "nukkuvaksi kilpikonnaksi"! Veikkaan siihen menevän vielä vuosia: sen verran mystisille mutkille siinä on kroppansa taivutettava. Naapurimatolla usein joogavaa korva-nenä-kurkkulääkäri tekee itsestään nukkuvan kilpikonnan, mutta hänellä onkin seitsemän vuotta joogaharrastusta alla.
Huhtikuun pakahduttavilla helteillä aion pakata joogamattoni ja lähteä Nilgiris-vuorille viikoksi hengittämään teeplantaasien vehreyttä ja oppimaan lisää - tunnen luissani ja nivelissäni kuinka jooga on tehnyt minulle jo nyt paljon hyvää. Siihen on vielä matkaa, että osaan katsoa enemmän sisäänpäin ja tyhjentää mieleni kaikesta siellä vaeltavasta rojusta. Uskon lujasti, että Intian ainutlaatuinen spirituaalisuus tukee minua silläkin tiellä.
perjantai 19. helmikuuta 2010
tiistai 2. helmikuuta 2010
Panchakarma
Joulun jälkeen olo oli tukkoinen ja voimaton, vaikka takana oli mukava Goan -joulu. Ensimmäistä kertaa podin pienoisen vatsataudin korkean kuumeen höystämänä. Olin pitkästä aikaa lomalla - ehkäpä alitajunta antoi luvan olla laiska mutta niin suuresta laiskuudesta ja vetämättömyydestä en pitänyt.
Perinteinen intialainen lääketiede, ayurveda, on vedonnut minuun tänne muutosta saakka ja olenkin vakituinen kävijä lähiseudun hoitolassa. Viehättävä nuori naislääkäri doctor Balammal keksii keinot vaivaan ja jopa vaivattomuuteen: erilaisten öljyjen vauhdittamat hieronnat tehoavat oikeiden sairauksien lisäksi ikääntymisen tuomien oireiden lievittämiseen ja vaikkapa selluliitin poistoon! Jouluinen ryytyneisyys sai minut kokeilemaan ayurvedista puhdistautumiskuuria panchakarmaa. Tiukimmillaan panchakarma toteutetaan siten, että potilas menee viideksi viikoksi ayurvediseen sairaalaan tai retriittiin. Silloin ruokavalio on hyvin rajattu, kevyttä joogaa lukuunottamatta ei saa harrastaa liikuntaa ja muutenkin pitäisi meditoida ja olla yksinäisyydessä. - Minulle kuitenkin räätälöitiin työtätekevän naisen versio viideksi viikoksi.
Ensinnä kiellettyjen lista: tee, kahvi ja alkoholi ja liha. Kahvista luopuminen teki tiukkaa - ihan alussa sallin itselleni vielä aamuisen maitokahvin mutta nyttemmin olen luopunut kahvista ja tottunut juomaan lämmintä vettä - elimistöä ei saa järkyttää liian kylmillä elintarvikkeilla.
Ensimmäisen viikon aikana kävin erilaisissa öljyhieronnoissa jotka valmistivat elimistöäni puhdistautumiseen. Lisäksi aloin nauttia erilaisia yrttipohjaisia lääkkeitä jotka liuotetaan lämpimään veteen. Tarkkailin itseäni: tapahtuuko jotain? Tunnenko puhdistautumisen käynnistyvän? -
Toisella viikolla olo keveni ja mieli virkistyi: tunsin itseni energisemmäksi ja sinkosin innolla aamujoogaan ja illalla kuntosalille, vaikka tohtorini puisteli päätään: panchakarman aikana pitäisi ottaa ihan rauhalliseti ja kääntyä sisäänpäin. Hoito muuttui enemmän intialaisen päähieronnan suuntaan ja taistelin joka ilta hiuksistani valtavaa öljymäärää pois - siunatut lyhyet hiukset!
Aloin tottua kahvittomaan elämään ja unenlaatu tuntui parantuvan. Lääkkeitä muutettiin ja oudonnimisiä pulloja alkoi olla keittiön pöydällä vaikuttava patteristo.
Öljyhoitoja tekevät nuoret keralalaistytöt koettelivat välillä kärsivällisyyttäni - ja minä vastavuoroisesti heidän! Kerala on ayurvedisen lääketieteen koti ja suurin osa hoitajista tulee sieltä. He ovat usein todella nuoria tyttöjä joiden kyky kohdata vaikkapa ulkomaalainen asiakas on todella rajallinen. He puhuvat korkeintaan muutaman sanan englantia eivätkä ole taatusti käyneet minkäänlaista asiakastyön kurssia. Minä yritin saada heidät käsittämään että tulen hoitolaan rentoutumaan eli radiosta täysillä tuleva tamilipop pitää saada vaikenemaan - minä kiljahtelin pesuhuoneessa kaadettuani kuupalla ämpäristä iholleni mimmien laskemaa lähes tulikuumaa vettä - minä komensin heitä hiljaiseksi kun he hieroessaan kikattivat ja juorusivat malayalamin kielellään. -
Ylipäänsä olen tehnyt täällä sen havainnon, että olipa kyseessa intialainen joogakoulu tai intialaisten pyörittämä ayurvedinen hoitola, niin melun määrä on täysin verrannollinen siihen huimaan yleiseen melutasoon mikä täällä vallitsee. Me länsimaiset miellämme joogakoulun paikaksi jossa vallitsee hiljaisuus ja tyyneys: minun astangajoogakoulussani kännykät soivat, ohjaajat kailottavat iloisesti tamiliksi kommenttejaan paikallisille joogaajille ja yhtälailla rentouttavaan ja elvyttävän hierontaan menevä saa valmistautua avoimesta ikkunasta sisään syöksyvään liikenteen meluun ja radiosta pauhaavan inkkaripoppiin ja kikattaviin hierojiin. Ilmeisesti nämä perinteisesti intialaisiksi mielletyt ilmiöt saavat vasta länsimaiden kautta kiertäessään sen ominaissävyn jonka niihin liitämme. Länsimaisten vetämät joogakoulut Goalla ovat hiljaisia, supersiistejä ja elegantteja. Intialaisessa joogakoulussa ohjaaja sipaisee aamulla lattiaa "noitaluudalla" eikä ayurvedisen hoitolani kylpyhuoneen ikkunoita ja ikkunalautoja ole varmaan koskaan pesty...
Panchakarmaan takaisin: nyt on kolme viikkoa takana ja oloni on mukavasti kohentunut. Kahvistakin olen päässyt yllättävän helposti eroon, paria pientä viikonlopun lipeämistä mainitsematta, ihoni in heleytynyt ja pehmentynyt selvästi ja unenlaatu on parempi. Edessä on jännittäviä hoitoja: nenätiehyet öljytään huomenna lääkärin valvonnassa ja vain toivon että kovin voimakasta ylenantamista ei seuraa... Sen jälkeen on vuorossa suolihuuhtelua jonka toki ymmärrän kuuluvan puhdistautumiseen. - Kokonaan hoitolaoloissa tapahtuvassa panchakarmassa potilaalle juotetaan päiväkausia ruokaöljyä ja sen seurauksena on voimakasta oksentelua - lääkärini mukaan se on niin raju toimenpide että sitä ei "avopotilaalle" voida tehdä. Enpä pane pahakseni - pelkkä ajatuskin on vastenmielinen!
Kieltämättä mielen pohjalle jää kaivertamaan: pitäisikö joskus kokeilla oikein syvällinen puhdistautuminen ja hakeutua Keralan vehmaisiin maisemiin vähintään kolmeksi viikoksia ja antautua panchakarman vietäväksi. Syödä kolme viikkoa mungpapukeittoa ja meditoida sielukin puhtaaksi ja keveäksi!
Perinteinen intialainen lääketiede, ayurveda, on vedonnut minuun tänne muutosta saakka ja olenkin vakituinen kävijä lähiseudun hoitolassa. Viehättävä nuori naislääkäri doctor Balammal keksii keinot vaivaan ja jopa vaivattomuuteen: erilaisten öljyjen vauhdittamat hieronnat tehoavat oikeiden sairauksien lisäksi ikääntymisen tuomien oireiden lievittämiseen ja vaikkapa selluliitin poistoon! Jouluinen ryytyneisyys sai minut kokeilemaan ayurvedista puhdistautumiskuuria panchakarmaa. Tiukimmillaan panchakarma toteutetaan siten, että potilas menee viideksi viikoksi ayurvediseen sairaalaan tai retriittiin. Silloin ruokavalio on hyvin rajattu, kevyttä joogaa lukuunottamatta ei saa harrastaa liikuntaa ja muutenkin pitäisi meditoida ja olla yksinäisyydessä. - Minulle kuitenkin räätälöitiin työtätekevän naisen versio viideksi viikoksi.
Ensinnä kiellettyjen lista: tee, kahvi ja alkoholi ja liha. Kahvista luopuminen teki tiukkaa - ihan alussa sallin itselleni vielä aamuisen maitokahvin mutta nyttemmin olen luopunut kahvista ja tottunut juomaan lämmintä vettä - elimistöä ei saa järkyttää liian kylmillä elintarvikkeilla.
Ensimmäisen viikon aikana kävin erilaisissa öljyhieronnoissa jotka valmistivat elimistöäni puhdistautumiseen. Lisäksi aloin nauttia erilaisia yrttipohjaisia lääkkeitä jotka liuotetaan lämpimään veteen. Tarkkailin itseäni: tapahtuuko jotain? Tunnenko puhdistautumisen käynnistyvän? -
Toisella viikolla olo keveni ja mieli virkistyi: tunsin itseni energisemmäksi ja sinkosin innolla aamujoogaan ja illalla kuntosalille, vaikka tohtorini puisteli päätään: panchakarman aikana pitäisi ottaa ihan rauhalliseti ja kääntyä sisäänpäin. Hoito muuttui enemmän intialaisen päähieronnan suuntaan ja taistelin joka ilta hiuksistani valtavaa öljymäärää pois - siunatut lyhyet hiukset!
Aloin tottua kahvittomaan elämään ja unenlaatu tuntui parantuvan. Lääkkeitä muutettiin ja oudonnimisiä pulloja alkoi olla keittiön pöydällä vaikuttava patteristo.
Öljyhoitoja tekevät nuoret keralalaistytöt koettelivat välillä kärsivällisyyttäni - ja minä vastavuoroisesti heidän! Kerala on ayurvedisen lääketieteen koti ja suurin osa hoitajista tulee sieltä. He ovat usein todella nuoria tyttöjä joiden kyky kohdata vaikkapa ulkomaalainen asiakas on todella rajallinen. He puhuvat korkeintaan muutaman sanan englantia eivätkä ole taatusti käyneet minkäänlaista asiakastyön kurssia. Minä yritin saada heidät käsittämään että tulen hoitolaan rentoutumaan eli radiosta täysillä tuleva tamilipop pitää saada vaikenemaan - minä kiljahtelin pesuhuoneessa kaadettuani kuupalla ämpäristä iholleni mimmien laskemaa lähes tulikuumaa vettä - minä komensin heitä hiljaiseksi kun he hieroessaan kikattivat ja juorusivat malayalamin kielellään. -
Ylipäänsä olen tehnyt täällä sen havainnon, että olipa kyseessa intialainen joogakoulu tai intialaisten pyörittämä ayurvedinen hoitola, niin melun määrä on täysin verrannollinen siihen huimaan yleiseen melutasoon mikä täällä vallitsee. Me länsimaiset miellämme joogakoulun paikaksi jossa vallitsee hiljaisuus ja tyyneys: minun astangajoogakoulussani kännykät soivat, ohjaajat kailottavat iloisesti tamiliksi kommenttejaan paikallisille joogaajille ja yhtälailla rentouttavaan ja elvyttävän hierontaan menevä saa valmistautua avoimesta ikkunasta sisään syöksyvään liikenteen meluun ja radiosta pauhaavan inkkaripoppiin ja kikattaviin hierojiin. Ilmeisesti nämä perinteisesti intialaisiksi mielletyt ilmiöt saavat vasta länsimaiden kautta kiertäessään sen ominaissävyn jonka niihin liitämme. Länsimaisten vetämät joogakoulut Goalla ovat hiljaisia, supersiistejä ja elegantteja. Intialaisessa joogakoulussa ohjaaja sipaisee aamulla lattiaa "noitaluudalla" eikä ayurvedisen hoitolani kylpyhuoneen ikkunoita ja ikkunalautoja ole varmaan koskaan pesty...
Panchakarmaan takaisin: nyt on kolme viikkoa takana ja oloni on mukavasti kohentunut. Kahvistakin olen päässyt yllättävän helposti eroon, paria pientä viikonlopun lipeämistä mainitsematta, ihoni in heleytynyt ja pehmentynyt selvästi ja unenlaatu on parempi. Edessä on jännittäviä hoitoja: nenätiehyet öljytään huomenna lääkärin valvonnassa ja vain toivon että kovin voimakasta ylenantamista ei seuraa... Sen jälkeen on vuorossa suolihuuhtelua jonka toki ymmärrän kuuluvan puhdistautumiseen. - Kokonaan hoitolaoloissa tapahtuvassa panchakarmassa potilaalle juotetaan päiväkausia ruokaöljyä ja sen seurauksena on voimakasta oksentelua - lääkärini mukaan se on niin raju toimenpide että sitä ei "avopotilaalle" voida tehdä. Enpä pane pahakseni - pelkkä ajatuskin on vastenmielinen!
Kieltämättä mielen pohjalle jää kaivertamaan: pitäisikö joskus kokeilla oikein syvällinen puhdistautuminen ja hakeutua Keralan vehmaisiin maisemiin vähintään kolmeksi viikoksia ja antautua panchakarman vietäväksi. Syödä kolme viikkoa mungpapukeittoa ja meditoida sielukin puhtaaksi ja keveäksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
