Lentokentän check-in jonossa

Edessäni jonottanut tamilimies heivasi hihnalle kaksi suurta pahvilaatikkoa. Rähjäisiä, narulla sidottuja, joihin oli kirjoitettu tussilla tamilinkielistä tekstiä. Vaaka näytti 65 kg. Lentokenttävirkailija huokasi syvään ja alkoi selvittää painorajoituksia. Tamilimies oli hämmentyneen näköinen. Hän joutui ottamaan laatikkonsa takaisin ja jäi pohtimaan Singaporen-lentonsa kohtaloa.

Lentomatkustaminen on Intiassa omanlaistaan. Joka paikassa rynnitään ja intialaisten totaalinen kyvyttömyys jonottaa kulminoituu lentokentillä. Kiilailu ja kaaottisen rykelmämuodostelmien hyväksikäyttö ovat normikäyttäytymistä. Yksi vaanii vuoroaan rykelmässä ja kun hän onnistuu lyömään check-in -virkailijalle pinon lentolippuja, jonon keulille singahtaa viisi perheenjäsentä,jotka ovat odottaneet h-hetkeä sivummalla. Kun ulkomaalaisparka vihdoin saa vuoronsa, samalle tiskille nojaa heti vähintään kaksi intialaista, muuta jotka haluavat osallistua prosessiin.

Lentokenttäbussissa miehet istuvat. Samat miehet mieluusti parkkeeravat pc-salkkunsa viereiselle tuolille merkitääksen reviirinsä. Miehet ryntäävät lentokoneen rappuja ylös kiilaten ja ohitellen. Intiassahan miehellä on vielä ikiaikainen asema universumin keskipisteenä! - Lentomatkailijasta naisia on vain pieni osuus -tämän osoittaa epätieteellinen kenttätutkimukseni. Naismatkustajan etu on se, että naisille on oma turvatarkastuslinja ja sen ansiosta naismatkustaja pääsee rivakasti tarkastuksesta läpi.

Lentokoneessa intialaiset näkyvät usein istahtavan mille tahansa mieluisen tuntuiselle paikalle. Säätäminen alkaa, kun joku ilmaantuu vaatimaan paikkaa itselleen. Jos perhe tai seurue on sijoitettu istumaan hajalleen, alkaa valtava torikokous, jonka tavoitteena on suostutella tai pakottaa muut vaihtamaan paikkaa hajasijoitetun perheen hyväksi.

Kännykkäaddiktio on Intiassa ihan omaa luokkaansa sekin. Ihmiset eivät millään raski laittaa puhelimiaan päältä ja kailottavat kännykkään viimeiseen asti. Laskeutuminen ennakoidaan ja ensimmäiset nokialaiset piippaavat käynnistymisen merkiksi hyvissä ajoin ennen laskeutumista. Samoilla hetkillä ensimmäiset nousevat ottamaan tavaroitaan lokeroistaan ja intialainen lentokone-exit käynnistyy voimallisesti. Käytävä tukkeutuu ennätysmaisen nopeasti ja kaaosta lisäävät vastavirtaan kulkevat matkalaiset, jotka ovat joutuneet jättämään tavaransa kauemmaksi istumapaikastaan. Minut pelastaa iso koko ja terävä kieli: olen oppinut viidakon lakeja ja otan paikkani vaihtelevien sarkastisten huomautusten höystämänä. Tosin uumoilen sarkasmini valuvan kuin vesi hanhen selässä - "ladies first, at least in civilised countries "-tyyppiset huomiot eivät varmaankaan saa yhdenkään intialaisherran omatuntoa kolkuttamaan. Tiuhaan asutussa maassa miljardin ihmisen huohottaessa niskaan oma napa on varmasti lähinnä!

Intiassa operoivat lentoyhtiöt ovat äärimmäisen joustavia matkatavaramäärien suhteen. Tosin Singaporen matkatoverini joutui hankaluuksiin 65 kilon kanssa enkä tiedä kuinka hän tilanteensa ratkaisi. Singaporeen, Malesiaan ja Dubaihin lentävät varattomammat intialaiset ovat yleensä siirtotyöläisiä, joilla ei ole rahaa ylikiloihin. He yrittävät viedä mukanaan puolen vuoden riisit ja linssit pärjätäkseen kotimaata kalliimmissa maissa ja voidakseen lähettää kotiin rahaa. Nämä hiljaiset huonosti pukeutuneet miehet matkustavat teipattujen, köysillä vahvistettujen pahvilaatikoiden ja muovikassien kanssa: heille 10 euron arvoinen katubasaarista ostettu matkalaukku on liian kallis. He ovat pelkän passin saadakseen joutuneet säästämään pitkään. He ovat matkalaisia, jotka pyytävät lentokoneessa henkilökunnalta apua maahanmuuttokorttien täyttämisessä - monet heistä eivät ole työnteon tuiskeessa koskaan ehtineet oppia lukemaan ja kirjoittamaan.

Nyt on mangoaika ja lentokentällä matkatavarahihnoilla kulkee valtava määrä pahvisia mangolaatikoita. Niitä kuskataan tuliaisiksi perheelle ja suvulle. On tärkeää saada juuri sitä mangolajia, jota kukin on tottunut kotikonnuillaan kielellään hellittelemään.

Viikon päästä lennän Suomeen. Mielessä kaihertaa ikävä pohjoiseen ihmeelliseen kevätkesän valoon. Ja uskon, että Helsinki-Vantaan kentän hihnalle ilmaantuu mangolaatikko...