keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Varpaista ja palelemisestakin

Tuomiokirkon tornin ikkunat kumottivat punaisina. Kivisten apostolien hahmoilla leikkivät valot ja varjot. Värien öistä leikkiä. Kuin revontulien. Portaiden eteen rakennetulla valkoisiin turkiksiin sonnustautunut mies lauloi huikaisevan kauniisti Donizettin "Una furtiva lagrimaa". Minun varpaitani paleli. Vilun pienet tuhatjalkaiset vipelsivät varpaissani ja nakersivat niistä tuntoa. Mikähän snobbailun halu on saanut luopumaan reiluista talvikengistä ja keekoilemaan italialaisilla vuorittomilla nahkasaappailla. Sitä saa mitä tilaa - niin sanoisi lauluntekijä.

Kylmän pohjoisen taivaan valomereksi kylvänyt ilotulitus toivotti vuoden 2009 tervetulleeksi. Tai eipä uusi vuosi kysele, se tulee. Ja jossain se oli jo tullut ja jonnekin vielä tulematta. Minä pitelin kohmeisessa kädessäni kuohuviinilasia ja uskottelin kylmän skumpan olevan juuri se mitä siihen hetkeen tarvittiin vaikka kroppa karjui rommikaakaota. - Yhden asian lupasin itselleni. Minä joka en uudenvuodenlupauksia tee. Ottaisin vuoden 2010 vastaan paljaat varpaat lämpimässä hiekassa.

Näinä päivinä elän jotain välitilaa. Tapaan perhettä ja ystäviä. Nukun sohvilla, lattialle levitetyillä patjoilla. Olen koditon. Eilen ajoin lainattua autoa ja kehäykköseltä Malmille noustessani oli vaikea olla menemättä suoraan. Piti laittaa vilkku ja mennä vasemmalle. Ei voinut mennä suoraan koska se oma koti ei ole nyt minun kotini. Siellä asuvat toiset. Minun kotini on keltaisesssa talossa Bengalinlahden rannalle, sen äkäisen rähisevän tamilikoiran naapurissa. Siellä missä varpaita ei palele. Siellä missä on hiki koko ajan. Ja missä aamulla banaaninmyyjä sotkee fillarillaan katua pitkin ja rämistää räikkää.

Lähden maanantaiaamuna Intiaan. Ihmeellinen Intia. Ihmisiä kuhiseva Intia. Inhimillisen elämän koko kirjon näyttävä Intia. Ilmastointilaitteen hurinan viilentämä Intia. Inkiväärin, chilin ja korianterin maustama Intia. - Paikka jota voisin alkaa varovasti kutsua kodiksi. - Luin Suomessa lehdestä kolumnin, jossa naiskirjoittaja totesi terävästi kodin merkitystä pohtiessaan, että nainen rakentaa kotia tavaroilla ja tavaroiden kautta, hankkii sinne omannäköisiään esineitään ja asettuu taloksi. Miehelle hän totesi kodin olevan enemmän leiri, jonne tämä pudottaa reppunsa kunnes on taas aika nousta ja lähteä tien päälle. Tunnistan itsessäni tuon tarpeen tehdä Intian -kodistani näköiseni: se on minun pesäni, minun turvapaikkani - olkoonkin että ulkopuolella koirat ulvovat, banaaninmyyjät kailottavat, riksakuskit soittavat torviaan. - Minä katan aamiaispuuroani varten Kaipiaisen Paratiisilautasen ja koristelen kaurapuuroni papaijanlohkoilla. Kahden kulttuurin välinen kompromissi!

Maanantaiaamuna vangitsen vielä varpaani italialaissaappaisiin. Tiistaiaamuna vapautan ne ja lähden töihin kultaisissa sandaaleissani. Luulenpa varpaideni iloitsevan, vaikka Chennain pöly asettuukin taloksi ihohuokosiin. Minä itse, varpaideni lailla, elän kahden äärimmäisen välillä. Yritän oppia Intiasta ja intialaisilta ja samalla seuraan itseäni: mitä opin ja miten opin. Olenhan asettanut itselleni Intian -läksyksi oppia kärsivällisyyttä. Että oppisin kärsivällisyyttä, etten tulisi enää pahemmaksi rähjäksi kuin olen. Että oppisin että "time is forever". Että asioilla on taipumus järjestyä. Ja vaikka ne eivät aina järjestyisikään, niin sekään ei ole niin järisyttävää. Että järjestäytymättömienkin asioiden kanssa oppii elämään. Ja että olen tullut siihen ikään, että voin ihan itse päättää, paleleeko minun varpaitani vuoden 2010 vastaanottajaisissa...

torstai 25. joulukuuta 2008

Hämärän peitossa...

Ikkunasta ulos katsoessa pohjoinen maisema on lumen ohuesti peittämä. Hämärä viipyy kaiken yllä kellonajasta riippumatta. Maisemassa on pysähtyneisyttä. Lepoa. Vanhan poisjättämistä. Uuteen valmistautumista. Siksi kai talvet on keksittykin - niiden tarkoitus on antaa elämän huokaista ja levätä. Vaikka olen asunut vasta kolme kuukautta Intiassa, tropiikin jatkuvassa paahteessa ja yltäkylläisessä auringossa, tämä hämäryys ja pimeys tuntuu äkikseltään oudolta. Samalla siinä on jotain kovin tuttua ja turvallista. Ihmekös, näillä leveyksillähän minä olen kasvanut ja elellyt.

Aistin ja nautin tuttuja tuoksuja ja makuja. Lanttua, glögiä, kinkkua, rosollia. Ei välttämättä niin hekumallisia makuja, mutta tuttuja. Kai ne rakentavat jotain siltaa lapsuuteen. Ja siitä syntyy turva, jatkuvuus, kuulumisen tunne. Kuulumisen tunne saa uuden ulottuvuuden kun lähtee kauas kotoa. Intiassa olen korostetun yksin. En vain sen takia että olen ulkomaalainen vaan myös sen kummallisuuden takia että olen yksineläjä. Kuinka joku voi jättää perheensä kauas ja lähteä maailman ääriin.

Jouluksi tulin kotiin. Kodin tekevät isäni ja vaimonsa ja poikani. Vuosien tauon jälkeen istuimme kolme polvea saman jouluaterian äärellä. Menin illalla nukkumaan harvinaisen tyynenä - puhelimen saattoi laittaa sammuksiin: kanssani nukkuisivat saman katon alla ne ihmiset joiden hyvinvointi on sydämelläni. Ei tarvitsisi olla valmiuksissa siellä kaukana - rakkaitteni unien tuhina kuuluisi korviini.

Minä, isäni esikoinen, olen tällä matkalla myös luopumassa. Tämä on viimeinen joulu kun olemme yhdessä. Isäni elämänlanka ohenee. Nyt on aika olla lähellä, istua sohvassa lähekkäin. Välillä jutella, välillä vain olla. Kiedon oman vahvan käsivarteni isäni haurastuvan olemuksen ympärille. Haluaisin antaa voimia. Ehkä annankin. Toivoisin niin. Kerromme toisillemme tarinoita, muistoja. Osan tunnemme kumpikin. Osaa toinen ei muista. Keräämme polkumme varrelta yhteisiä katkelmia. Naurattaa välillä. Kyyneleet pusertuvat välillä silmäkulmaan ja kurkussa on pala. Tähän on tultu. Hyvä näin. - Aattoiltana rutistin isää ja sanoin, että me ollaan kuule kuljettu yli 48 vuotta yhdessä. Isä tokaisi siihen "ilmankos tunnut niin tutulta"..... Se tuntui mukavalta.

Katselen sohvalla torkkuvaa isää. Mietin kuinka monesti hän on valvonut minun untani kun olin pieni. Nyt minä valvon ja hoivaan. Osat vaihtuvat. Luonnonjärjestys sekin. - Pohjoisen lempeässä hämärässä teemme tiliä. Vähäeleisesti mutta suuria asioita liikuttaen. Minun jouluni 2008. Aamen.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Yksityisetsivillä kulta-aika Intiassa

Taloudellisessa lamassakin aina jollain toimialalla menee hyvin. Intiassa on päivän lehden mukaan yksityisetsivien kissanpäivät. Yhä useammat firmat palkkaavat yksityisetsiviä ottamaan selvää työntekijöidensä taustoista. Tsekkauksia teetetään sekä jo palkkalistoilla olevista sekä uusista rekrytoitavista. Laman takia halutaan entistä suurempi varmuus, että ollaan palkkaamassa kaikin puolin sopivia kandidaatteja mutta halutaan myös varmistaa nykyisten työntekijöiden lojaalisuus ja rehellisyys. Mumbain terrori-iskuilla on myös osuutensa siihen ,että halutaan varmistuksen varmistuksia. Eniten näitä yksityisetsiväpalveluita käyttävät kuulemma ict-teollisuus, hotellit, vakuutus- ja rahoitusala sekä bpo:t (business process outsourcing -firmat).

Toimintatapoja näihin taustatsekkauksiin on monia: haastatellaan aiempia pomoja ja työkavereita, nuuskitaan naapurustossa ja kaivetaan esiin koulukavereita ja ystäviä. Kuulemma tapana on myös tarkistaa, että ihminen todella asuu ilmoittamassaan osoitteessa ja myös asuinseutua arvioidaan. Ihmisten harrastuksia ja vapaa-ajan viettoa tarkkaillaan ja etsitään merkkejä päihteiden käytöstä. Myös rikosrekisterit ja pienemmätkin rikkeet pyritään selvittämään, usein jopa 10 vuotta taaksepäin. Joissain firmoissa "sherlock holmes" ujutetaan jopa yritykseen, jotta tämä voi kuunnella työntekijöiden keskusteluja ja tehdä ihmisistä havaintoja.

Tällainen taustatsekkaus maksaa 220 - 300 euroa per kohde, mikä intialaisittain on iso summa. Panostus on helposti yhden kuukausipalkan suuruinen, riippuu toki tehtävästä.

En tunne Intian lainsäädäntöä yksityisyyden suojasta, mutta jutusta päätellen se on aika ohut tai väljästi tulkittava. Suomalaisen korvaan moinen meininki on aika hurjaa mutta kuulemieni tarinoiden perusteella Intiassa esimerkiksi työpaikkahaastatteluissa mennään todella raisusti yksityisyyden puolelle. - Valmistautuessani täällä ensimmäiseen rekrytointiini sain briifin paikalliselta HR-konsultilta: kysy tarkkaan harrastukset, ystäväpiiri, alkoholinkäyttö, uskonto, rahankäyttö, vanhemmat ja heidän taustansa. Moiset ohjeet tuntuivat oudoilta ja tunkeilevilta - niinpä pysyin enemmän suomalaisella haastattelulinjalle.

Olen sittemmin kuullut muitakin tarinoita, kuinka täällä saatetaan kysellä hyvin tarkkaan, onko kandidaatilla ulkomaisia ystäviä ja jos, niin miksi ja mitä niiden kanssa tehdään. Nuorilta naimattomilta naisilta kysellään tarkkaan, onko poikaystävää ja jos, niin kuinka pitkälle on menty. Ja tällaisiin kyselyihin kuulemma alistutaan kiltisti!! - Intiassa voivotellaan lehdissä varsin paljon kuinka länsimainen hapatus iskee nuorisoon pelottavalla vauhdilla ja sen seurauksena pelätään mm. kaikkinaista moraalin löyhtymistä ja perinteisten intialaisten arvojen murtumista. Nuorten tyttöjen kunnia on yhä perheen kruununjalokivi, jonka säilyttämiseen työnantajatkin kantavat ilmeisen mieluusti kortensa kekoon.

Kyselin minäkin haastateltaviltani alkoholinkäytöstä. Tosin taka-ajatus oli se, että ihan täysin raitis ei ehkä "firman pikkujoulu" -tyyppisissä kekkereissä tunne oloaan kotoisaksi=) - Ensimmäinen rekryni on nyt ollut viikon töissä ja hän on mukavasti todistanut aloitteellisuutensa ja oppimishalunsa. Myönnän että vaa'assa painoi valinnassa aikalailla sekin, että tämä 30-vuotias sinkkumies on täysin maan tavan vastaisesti asunut jo neljä vuotta omillaan: se kertoo oman elämän hallinnasta ja todistaa niiden arjen taitojen puolesta, joita täällä ei varsinkaan nuorilla miehillä ole. - Keskiluokkaisillakin perheillä on palvelijat ja nämä nuorukaiset eivät ole koskaan kattaneet pöytää, laittaneet ateriaa tai ripustaneet pyykkiä, saatikka sijanneet vuodettaan. Töissä moinen johtaa helposti siihen, että ollaan valikoivia työtehtävien suhteen: mitään rutiineja ei haluta eikä jousteta oman toimenkuvan ulkopuolelle - onhan aina ollut joku joka tekee ne tylsät työt tai korjaa jäljet!!

Toivon vain ettei minulle ole laitettu yksityisetsivää perään: paljastuisi vielä kuinka aamuisin kello kuusi käyn hiukset "hammaspeikkolookissa" karjumassa naapurin rakille! Tai eipä siihen detektiiviä tarvita: riittää kun tulee aamulla päivän valjetessa Rukmani Roadille Besant Nagariin....

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Vaihda nimesi - uusi alku elämälle!

Sunnuntaiaamun Times of India -lehti tarjoili taas suomalaista ällistyttävän artikkelin. Sen mukaan yhä enenevä määrä intialaisia vanhempia hakee lapsen nimen valinnassa neuvoa "nimipoppamiehiltä" vai olisiko "nimikonsultti" parempi käännös englannin sanalle "nameologist". Konsultaation kautta haetaan lapselle ihanteellista, onnea tuottavaa nimeä joka takaisi hänelle hyvän elämän. - Olen toki lukenut että intialaiset luottavat aviokumppanin valinnassa, häiden ajankohdassa ja muissa tärkeissä elämän virstanpylväissä astrologien apuun ja että kaikenlaisiin amuletteihin ja onnea ja hyvää terveyttä tuottaviin jalokiviin oikeasti luotetaan.
Lehtiartikkelin mukaan nousussa on myös kiinnostus nimen vaihtamiseen alkuperäistä onnekkaampaan. Tyypillisiä syitä nimenvaihdokseen aikuisilla on esim. passinhaku, uuden työpaikan etsintä tai jatkuva sairastelu. Sairastelun takana saattaa näetsen olla epäonninen nimi! Mumbailainen leikkikoulun opettaja todistaa, kuinka hänen pienen poikansa jatkuva sairastelukierre sai vanhemmat kääntymään nimiasiantuntijan puoleen ja hokkus pokkus: poika lakkasi sairastelemasta oitis uuden nimen saatuaan. Kun perheeseen aikanaan syntyi toinen lapsi, hänen nimensä ratkaiseminen annettiin alusta lähtien asiantuntijan ratkaistavaksi.

Chennailainen nimiasiantuntija korostaa lehdessä, että oikea nimi on ratkaiseva seikka ihmisen tulevassa menestyksessä. "Jos ihmisellä on mitätön, merkityksetön nimi, hänen elämästään tulee vastaanvanlaista". Paksu väite, sanoisin.... Mitenkähän tämän ajatuksen kanssa voisi leikitellä suomalaisnimistöllä? - Onko Marjalla makea pyöreä elämä, onko Voiton elämä voitokasta ja Varman varmaa ja tasaista? Entäpä Taisto -parka? Tai minkälaisen elämänkulun saa Miina? Sulaako Lumi ja keikuttavatko elämän tuulet rajusti Pinjaa?

Artikkelin mukaan myös yritysjohtajat ovat nimipoppamiesten asiakkaita: yrityksen menestyksen kannalta oikea nimi on tärkeä. Haastatellun chennailaisen CV Raja Rajanin mukaan maiden nimilläkin on väliä: hänen mukaansa Intian kaikki ongelmat ratkeaisivat mikäli maan hallitus muuttaisi nimeksi Intian Yhdysvallat (United States of India). Hän oli tehnyt aiheesta eräänlaisen tutkimuksen ja sopan aineksina olivat numerologia, tähtikartasto, hengellinen näkemys ja ripaus "jotain muutakin". Huh-huh, sanoo tähän suomalainen... Times of India on sentään ihan kunniallinen päivälehti eikä käsitykseni intialaisesta journalismista tue sitä ajatusta, että juttu olisi kirjoitettu ihan kieli poskessa.

Onneksi itselläni on ihan oman vakaumuksen ja mieltymyksen mukainen nimi; isä-Unton keksimä ja antama jota kannan ylpeydellä!

lauantai 13. joulukuuta 2008

"Georg Ots" eli matkantekoa Chennai-Colombo -välillä

Olin varannut Sri Lankan lennot samalta Jet Airwaysilta jota yleensänkin käytän Intiassa. Colombon koneen check-innissä fiilis ei ollut sama kuin yleensä. Katselin lähtijöitä: lähestulkoon jokaisella oli iso määrä valtavia pakaaseja mukanaan, osa tiukasti teipattuja suuria laatikoita. Väkikään ei keskiviikkoiltapäivällä näyttänyt yhtään businessmatkailijoiden oloiselta: tuntui kuin olisin ollut lähdössä karjavaunuun.

Matkatoveri valisti minua: Chennain ja Colombon välillä on samanlaista trafiikkia kuin Helsingin ja Tallinnan eli porukat ostavat markalla ja myyvät kahdella, tai pitänee sanoa sama rupioissa!
Tekstiilit ja pienelekroniikka ja alkoholi kulkevat lennoilla enkä ikinä olen nähnyt sallittavan moisia määriä käsipakaaseja. Jokaisella matkailijalla oli jaloissa 2-3 kassia ja muuten tyhjä businessluokka oli täynnä näitä nyyttejä ja nyssyköitä. Ja mikä kummallisinta, lentohenkilöstö antoi kaiken tapahtua. Yritin narista, että tällainen määrä irtotavaraa lattioilla ja käytävillä on lentoturvallisuuden kannalta erittäin kyseenalaista, mutta menipä kerrankin valkoisen naisen narinat ihan hukkaan. - En ole tarkkaan perillä mitä kannattaa viedä mihinkin suuntaan, mutta ainakin alkoholin suunta on Sri Lankasta Intiaan: onhan Intiassa 236 prosentin vero alkoholilla. Mutta toisaalta jokainen saa tuoda 2 litraa alkoholia maahan laillisesti eli ilmeisesti kannattavan liiketoiminnan aikaansaamiseksi pitää ostaa kausikortti Chennai-Colombo -reitillä ja/tai värvätä koko suku reissuun. - Lehdissä syytetään että intialaisilta puuttuu yrittäjähenkisyyttä mutta kuka moista väittää, ei ole selvästi matkustanut tuota reittiä!

Sri Lankaan mennessä vieressäni istui muuan "liikemies": hän röyhtäili ja kaiveli nenäänsä, milloin ei kaivellut paksua rupianippua, josta häneltä kävi aina joku hakemassa rahaa. Lennon aikana, myös nousun ja laskun (!) nämä liikemiehet kulkivat toinen toistensa luona, puhuivat kännyköihin ja hoitivat keskenään handeleitaan. Minä yritin saada meille upgreidausta businessluokkaan kun viides hieltä haiseva tamili tuli hoitamaan pääni yli vierustoverini kanssa raha-asioitaan - mutta turhaan sillä lentohenkilökunta väitti ystävällisesti hymyillen ettei heillä ole valtuuksia.

Kun kone alkoi lähestyä laskeutumisvaiheessa kiitorataa, täysi koneellinen liikemiehiä avasi turvavyönsä ja alkoi ottaa tavaroitaan lokeroista. Seurasin jotakuinkin pöyristyneenä touhua mutta selkeästi näillä tyypeillä on joku erioikeus toimia ihan normien vastaisesti. Kone ei ollut kunnolla pysähtynyt kun alkoi valtaisa liikekannallepano ja sain ainakin parista kassista päähäni kun tamilikauppiaat alkoivat rynniä koneesta pois. Keskikäytävä täyttyi hetkessä ja tilanne oli lähellä sekasortoa. - Totesin, että seuraavalla Sri Lankan lennolla on oltava varaa premier -luokkaan, mutta sinänsä ihmettelen että moista sallitaan - onhan viime viikkoina muka kiristetty Intian kentillä kaikkia lentoturvallisuuteen liittyviä sääntöjä ja käytäntöjä. Maahanmuuttoviranomaisten jonossa katselin tilannetta: kentällä oli lukemattomia vartioimattomia matkatavaranyssäköitä jotka olisivat voineet sisältää mitä vaan.

Ehkäpä Intian sisäisien lentojan osalta on paras heittäytä kohtalon käsiin: mitä siitä jos saa viskilekasta päähänsä kun innokas trokari vetää viinakassejaan lokerosta. Paljon pahempaakin voisi sattua eikä Intian kenttien turvallisuusprosesseja voi parhaallakaan tahdolla kehua. Jälleen kerran voi todeta valtiollisen matkailumainoksen sloganin sanoilla: "Incredible India"...

perjantai 12. joulukuuta 2008

Tunnin lennon päässä Chennaista

on Colombo, Sri Lankan pääkaupunki. Saavuin sinne keskiviikkona toisen suomalaisen kanssa. Edessä oli kolme päivää minulle entuudestaan tuntemattomassa maassa. Onneksi matkaseurani oli erittäin perehtynyt maan poliittiseen ja taloudelliseen tilanteeseen ja sain lennolla oivallisen briifin.

Lentokenttä oli uutuuttaan kiiltävä ja täynnä hyvätasoisia kauppoja - toisin kuin Intian kentät. Ajomatkan aikana kurkin ikkunasta: olisiko täällä samanlaista kuin Intiassa. Eipä ole. Tiet ovat hyviä, tienvarret ovat varsin siistejä ja liikenne on paljon vähäisempää. Lentokentällä, katujen varsilla ja ylipäätään joka paikassa oli aseisettuja sotilaita ja kaupungissa oli kaduilla monia tarkastuspisteitä. En kuitenkaan kokenut sitä uhkaavana vaan oikeastaan turvallisena.

Sri Lankassa on noin 20 miljoonaa asukasta, joista kaksi miljoonaa asuu Colombossa.
Väestöstä on enemmistö buddhalaisia mutta myös muslimeja ja kristittyjä on. Hindujakin on pieni vähemmistö. Maan pohjoisosassa on sotatila hallituksen joukkojen ja tamilitiikereiden välillä, mikä tietenkin ensikertalaista matkalaista arvelutti etukäteen. Aivan kuten Irlannissa tai Palestiinassa, pitkään jatkuneen vihamielisyyden ja sodan taustat ovat kaukana. Kuulin väitettävän, että singaleesihallituksen ja tamilien välillä on ollut kähyä jo yli kaksi tuhatta vuotta! - Sri Lankassa on demokraattisilla vaaleilla valittu hallitus mutta hallituksen toimintatapa ei ole ainakaan länsimaiseen demokratiaan tottuneen maailmankatsomuksen mukainen. Sri Lanka on erittäin korruptoitunut ja maahan virranneita avustusrahoja on kanavoitunut paljon muualle kuin projekteihin, joihin rahat on tarkoitettu. Maassa ei ole rahaa, monet Sri Lankaa avustaneet valtiot ovat vetäytymässä eikä ulkomaisia investointeja ole tuloillaan. Erään tapaamamme tahon mukaan maata uhkaa jo keväällä talouden totaalinen romahtaminen. Myös turismi on laskussa, ei vain jatkuvan sodan vuoksi vaan myös talouslaman vuoksi. Kyselimme tapaamiltamimme ihmisiltä, loppuuko sota ylipäätään ja vastauksia oli monia: toisten mielestä se loppuu ensi kesään mennessä jolloin hallituksen joukkojen arvellaan valtaavan saaren pohjoisosa tamileilta. Toisten mielestä se ei lopu koska hallitus ei halua sen loppuvan. Yleinen mielipide kuitenkin oli, että sota ajaa maan taloudellisesti(kin) perikatoon: kaikki raha menee sotimiseen! Ja vaikka sota loppuisikin, sen jälkeen vaadittava fyysinen ja henkinen jälleenrakentaminen vaatii paljon resursseja joita Sri Lankalla ei itsellään ole.

Tamilitiikerit pitävät itse järjestöään vapautusjärjestönä, mutta se on mm EU:ssa listattu terroristijärjestöksi. Sri Lankassa asuu paljon tamileja, jotka eivät kuulu millään lailla tiikereihin, mutta heidän elämänsä on vaikeaa koska tamileilla on helposti leima. Tarinoiden mukaan tamilitiikerit ovat harvinaisen julmia taistelijoita ja väitetään heidän kaappaavan köyhistä maalaiskylistä lapsia, jotka he pakottavat itsemurhapommittajiksi. - Sri Lankssa olisi todella ihmisoikeustyöllä tilaus, mutta hallituksenkaan joukot eivät mitenkään helpota kansalaisjärjestöjen työskentelyä maassa - välittyisihän heidän kauttaan entistä enemmän tietoa asioiden todellisesta laidasta.

Sri Lankan tärkeimpiä luonnonvaroja ovat jalokivet ja Colombon korukaupat saavat joka naisen pään sekaisin: toinen toistaan upeampia värillisten jalokivien koristamia kultakoruja on vitriineissä käsittämätön määrä! Sri Lanka on myös mausteiden ja teen saari - kenenkäpä mielessä Sri Lankan entinen nimi Ceylon ei liittyisi teehen. Saaren eteläpuolella arvioidaan olevan myös huomattavat öljyvarannot mutta niitä ei ole ollut varaa lähteä hyödyntämään.

Tapasimme kauppakamarin tilaisuudessa kymmenkunta yritystä ja yrittäjien vilpitön avunpyyntö saattaa heitä yhteen suomalaisten yritysten kanssa hellytti sydäntä. Maan toimintaolosuhteet ovat vaikeat: hallitus säätelee hyvin vahvasti toimintaolosuhteita eikä heidän toimiensa arvostelu ole käytännössä mahdollista. Moinen rohkeus kostautuu kuulemamme mukaan nopeasti: yöllä tulee valkoinen paku pihaan ja matka kohti tuntematonta alkaa...

Sri Lanka toisaalta ihastutti kauniilla luonnollaan, trooppisella ilmastollaan, ystävällisillä erinomaista englantia puhuvilla asukkaillaan, hyvällä ruoalla, mutta toisaalta lähes puistatti tajuta, että maata hallitaan karulla kädellä ja kidnappaukset, talojen polttamiset ja ihmisten jäljettömiin katoamiset ovat täällä arkipäivää. Tapaamani ihmiset olivat aseistariisuvan ystävällisiä ja vieraanvaraisia ja tuntuu todella häijyltä, tajuta millaisissa olosuhteissa heistä monet elävät.

Pohjoisosassa tamilitiikerit puolustavat yhä pienemmäksi jäävää aluetta kun hallituksen joukot työntävät heitä yhä ahtaammalle. Maan itäiset maakunnat hallituksen joukot ovat jo putsanneet tiikereistä mutta siellä on yhä lähes 300 000 pakolaista (joita hallituksen jargonissa kutsutaan " internally displaced people"...)jotka elävät erittäin kurjissa oloissa. Tiikereidenkin joukot ovat tappioita kärsittyään hajaantuneet ja alueella esiintyy paljon sissisotaa - illan pimettyä ulos ei ole asiaa, koska on kuulemma ihan mahdotonta pitää lukua kuka mihinkin leiriin kuuluu.

Kansainvälisen yhteisön painostus -ja sovittelutoimenpiteet eivät ole tuottaneet merkittävää tulosta: Sri Lankan hallitus toimii erittäin despoottisesti ja kuulimme, ettei hallituksen intressi on pitää sotaa yllä. Nimittäin sodan vuoksi maassa on poikkeustila ja sen varjolla hallitus pystyy tekemään melkein mitä vain vetoamaan nimenomaan poikkeustilaan!

Huomenna palaan Intiaan yhtä mieleenpainuvaa kokemusta rikkaampana. Olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin (täällä asuvien muutamien suomalaisten lisäksi kanadalaisiin ja paikallisiin) ja siltikin nähnyt saaresta oikeastaan vain niitä asioita, joita turisti näkee. Tänne tekisi mieli tulla lomalle, onhan täällä upeita golfkenttiä ja pitkiä trooppisia beacheja ja huippuruokaa. Mutta asiassa on kaksi puolta: haluanko tuoda tänne rahaa, jonka maan hallitus kuitenkin loppukädessä kanavoi sodankäyntiin vai haluanko ajatella, että omalta pieneltä osaltani auttaisin pitämään yllä saarelle tärkeää turismia? Sitä minun pitää pohtia.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Aiswarya Narayanaswami tanssi Bharatanatyamia...

Tänä iltana tulin ihan täpinöissäni ulos Meenakshenin tyttöcollegen nuhruisesta auditoriosta. Chennaissa on joulukuussa klassisen karnaattisen musiikin festivaali ja siihen kuuluu myös muinaisen eteläintialaisen temppelitanssin, bharatanatyamin, esityksiä. Tanssia säestetään karnaattisen musiikin instrumenteilla (rumpu, puuhuilu, viulu jonka viritys poikkeaa länsimaisesta) ja sitä johtaa "kapellimestari" ja esitykseen kuuluu myös laulaja, joka kertoo tarinaa joko tamilin tai teluggun kielellä, joskus myös sanskriitiksi. - Olin saanut Chennaissa vierailevalta karnaattisen musiikin asiantuntijalta, säveltäjä Eero Hämeenniemeltä vinkin mennä katsomaan nuorta huikeaa kykyä, Aiswarya Narayanaswamia (jonka nimeä en ensi istumalta kykene artikuloimaan...). Loppujen lopuksi meitä lähti esitykseen kolme, Eero, minä ja muutama viikkoa sitten Chennaihin puolisonsa kanssa muuttanut Kaarina. - Eero kertoi ennen esitystä sen kulusta ja rakenteesta ja avasi esityksen symboliikkaa esityksen kuluessa. - Jumalaisen kaunis 25-vuotias tanssija häkellyttävän kauniissa puvussaan runsaine koruineen sai ensi askeleillaan minut aivan haltioihinsa. - Bharatanatyamissa tanssitaan avojaloin ja perusasento on lähes puoliksi istuva eli se asettaa reisilihaksille melkoiset vaatimukset. Ensimmäisessä osassa tanssija esitti tanssin jumalatar Sivalle. Eero avasi esityksen koreografiaa ja hyvä niin: minä en olisi osannut tulkita kuinka tanssija kuvasi otsalleen puolikuun ja kuinka Gangesin pyhä vesi valui pitkin hänen hiuksiaan....

Aiswaryan ilmeikkyys oli aivan huimaa: hänen silmänsä ilmehtivät uskomattoman monivivahteisesti ja tanssin nopeatempoisimmissa osissa hän hypähteli höyhenen kevyesti kulkusten helistessä hänen siroissa nilkoissaan. - Hän tanssi kaksi tuntia ja seurasin aivan herpaantumattomalla mielenkiinnollaan hänen esitystään. Hänen tekniikkansa hipoo kuulemma täydellisyyttä - hänellä on paitsi 17 vuotta tanssihistoriaa takanaan niin myös ihan taivaanlahjana huima kyky ilmaista.

Esityksen lopussa hän tanssi rukouksen: viimeiseksi hän rukoili äitimaata antamaan anteeksi että hän oli tanssiessaan tallannut sen pintaa...

Minä tulin ulos lämpimän pimeään yöhön ja lupasin itselleni ottaa enemmän selvää tuosta upeasta tanssin lajista, joka on meidän aikamme tulkinta muinaisista varsin eroottisistakin temppelitansseista. - Ilta päättyi eteläintialaiseen idli -illalliseen ja tunsin kotiinpalattuani vallanneeni itselleni uuden pienen palasen Intiaa.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Jumal(a)inen olo....

Vihdoinkin saan sen: ikioman intialaisen pankkikortin. Kahden kuukauden odotuksen jälkeen painelin pankkiin ja sain korttini - sekkivihko oli tullut jo aiemmin ja häkellytin virkailijaa pyytämällä neuvoja sen käyttämiseen... Kaivoin kortin esiin Standard Chartered Bankin kuoresta ja kimaltavan kultainen kortti tuli esiin. Siva Paananen. Niin sinä lukee hienosti painettuna! Parkaisin virkailijalle että nimeni on kyllä väärin mutta hänestä se ei ollut olennaista, "after all, it is only a debit card". Hetken arvelin reklamoida ja vaatia uutta korttia mutta järki voitti: odottaisinko taas kaksi kuukautta vai suostuisinko ottamaan intialaisen jumalan Sivan alter egon itselleni. - Nyt höyläilen perin tyytyväisenä jumal(a)ista korttiani - toivottavasti siinä olisi sellainenkin taivaallinen ominaisuus ettei saldo hupenisi... - Itse asiassa on todettava, että pankkiturvallisuuden kannalta on hieno käytäntö, että jokaisen käteisnoston ja pankkikorttioston jälkeen tulee muutaman minuutin kuluttua kännykkään tekstiviesti joka kertoo tapahtuman ja toteaa saldon. Maksamisen suhteen verkkopankki ottaa Intiassa ensiaskeleitaan ja itse taistelin eilen illalla 45 min operaattorin verkkosivuilla saadakseni jatkossa maksaa laajakaistan verkkopankissa mutta luovutin. Taidan kiltisti kirjoitella Airtelille sekkejä ja laittaa autonkuljettajan kiikuttamaan ne eteenpäin. Onneksi sain tarkat ohjeet kuinka sekki kirjoitetaan - virkailijakin ällisteli eikö Suomessa enää moisia käytetä. Hän myös kysäisi minulta pankissa, minkä ihmeen takia olen tullut Intiaan töihin - täältä kuulemma paikalliset hinkuavat nimenomaan pois!

Nyt alan valmistua Suomen itsenäisyyspäivän viettoon: Chennain Suomen kunniakonsuli on kutsunut suomalaiset ja suomalaisten yritysten intialaiset avainhenkilöt kotiinsa juhlimaan. Sovimme etukäteen että juomme maljan sekä Suomelle että Intialle - torppasin konsulin ehdotuksen nosta maljaa Haloselle! Itse vien juhlaan sinivalkoisia itsenäisyyskynttilöitä ja ehkäpä viritämme Maamme -laulun illan aikana. Pitänee varuiksi vielä googlettaa säkeistöt...

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Sielu tulee perässä....

tänään iltapäivällä Jet Airwaysin kone Delhistä laskeutui Chennain kentälle. Minä astuin koneen rappusille ja kasvoille lehahti uskomaton lämpö.... Eilen illalla Helsingin kaamoshämärässä kuljin 70 denierin sukissa ja ulsterissa ja hanskat tiukasti kädessä. Moni on hämmästellyt, että Helsingin ja Delhin välinen lento kestää vain 6,5 tuntia - kiitos Finnairin luvan lentää Venäjän ilmatilassa. Tosin lentoreitillä on mielenkiintoisia kohteita: Islamabad, Kabul, Azerbaidzhan... - Yön nukuin koneessa hyvin koska Finskin yölennolla oli vain kourallinen ihmisiä: sain helposti vallattua neljä penkkiä ja pistin pitkäkseni. - Lentäminen on jotenkin rajua: kroppa tulee käsittämättömän nopeasti tänne "eri planeetalle" mutta sielu taitaa tulla jollain viiveellä.

Ensimmäinen matka Suomeen muuton jälkeen: suuret tunteet jylläsivät. Olin jännittävästi kahden maan välisellä trapetsilla: muiden silmissä "se intialainen" ja itse niin tietoisesti suomalainen. Kerroin uudelleen ja uudelleen kokemuksiani ja yritin muistaa kysyä mitä Suomessa oleville kuuluu - se en todella ole vain minä jolla on elämä! Eniten itseäni hämmästytti se, että monesti parjaamani kaamos olikin niin turvallista ja hyvää - ja nyt täällä polttavassa auringossa maailma on niin totaalisen erilaista. Suomessa joulun odotus oli joka paikassa - ja täällä on vaikea käsittää joulun läheisyyttä.

Lauantaina juhlimme Chennaissa Suomen itsenäisyyspäivää: kunniakonsulimme rouvineen järjestää residenssissään juhlan ja meitä on tulossa sinne melkoinen joukko. Odotan innolla millaisen juhlan me teemme!

Intia on toipumassa Mumbain tragediasta: elämä jatkuu ja ihmiset alkavat taas liikkua Mumbain kaduilla. Pelko on silti asettunut ihmisiin: televisio jauhaa aiheita ja jokaista vähääkin silmää tekevää haastatellaan. Yleisönosastokirjoituksissa otetaan kantaa suurella tunteella - onpa niitäkin jotka ilmoittavat täysimittaisen sodan julistamisen Pakistanille olevan ainoa vaihtoehto! Muutama ministeri on joutunut eromaan ja nyt vaaditaan myös tiedustelupalvelun johtajia tilille. Viranomaiset olivat saaneet kaksi varoitusta Mumbaihin mereltä tehtävästä hyökkäyksestä mutta viesti ei ollut edennyt komentoketjussa tarpeeksi pitkälle. Sisäministeri sai lähteä kun häneltä pääsi varomaton lausunto, jonka mukaan terroristit olivat varautuneet 5000 ihmisen tappamiseen ja viranomaiset ansiokkaasti saivat luvun pysymään kahdessa sadassa - tällaisia pienempiä iskuja hänen mukaansa nyt tapahtuu alvariinsa kaupungissa kuin kaupungissa ja että ihmisten pitäisi osata arvostaa viranomaisten saavutusta!

Nyt lähden etsimään perässä tulevaa sieluani unten maille: huomenna en herääkään härmäiseen kaamokseen vaan tropiikin heleään aurinkoon. Adventtia tämäkin....